Ei oo aikaa - totta vai tarua?

Muistan menneisyydestäni erään himourheilijatuttavani, jota kismitti aina, kun joku väitti, ettei ole aikaa kuntoiluun. 
Hän väitti, että se on vain laiskan selitys sille, ettei viitsi laittaa tikkua ristiin.

Kun viides lapseni syntyi, huomasin, että nyt alkaa olla semmoiset ajat, että oman ajan voi luokitella kategoriaan erittäin uhanalainen. Tätäkin blogia kirjoitan vauva käsivarsillani, seisten, samalla kun keitän pottuja ja paistan kalaa.
​Kuitenkin minulla on missio almost impossible. Haluan päästä kuntoon. Haluan saada kroppani takaisin. 
Miten?

Herään kello 5 aamulla, tuntia ennen kuin koulukkaat. Ehdin siis tehdä aamujumpan, eli pyykätä ja tiskata ja viikata kuivat pyykit. Koulukkaiden lähdettyä jumppaan lisää syötettyäni ja vaipotettuani vauvan, alan nimittäin imuroida. Kiinnitän kinttuihini 2 kilon jalkapainot, näin tulee tehoja lisää (treeniin -ei imuriin). Näin olen alkulämmitellyt. 
Sitten teen käsivarsitreenin nostelemalla vauvaa ja tanssimalla muutaman hevibiisin tahdissa ympäri olohuonetta. Tämän jälkeen vauva leikkii ja mönkii lattialla ja minä möngin siinä vieressä retkipatjan päällä tehden vatsalihasliikkeitä. Kun touhu on ohi, kello on noin 9 aamulla. Vauva nukahtaa ensimmäisille unilleen ja minä juon kupin kahviaa, jonka jälkeen sotken kuntopyörää, kunnes vauva herää. Unien jälkeen vaihdan vaipan retkipatjan päällä, ja samalla venyttelen.
Kiinnitän käsiini painot, ne 2 kiloiset. Toimittaessani perusaskareita, kuten ruoanlaitto ja vauvan hoito, saan samalla käsiin kestävyyttä.
Päiväuniaikaan pakkaan vauvan rattaisiin ja menen lenkille. Vauva nukkuu viidestä kahdeksaan kilometriä, jos juoksee ylämäet. Kotiin palatessa ollaan jälleen lattialla mönkimässä ja leikkimässä, siinä ehtii venytellä lenkin jälkeen rasittuneet lihakset. 

Vauvaa syöttäessä oheismateriaalina on erilaisia leluja. Ne ovat sen vuoksi, että vauva keskittyy leikkimiseen ja syö paremmin. Ilman leluja hän kiukuttelee. Lelut lentävät lattialle ja minä jumppaan sarjaa nimeltä "istu tuoliin, nouse tuolista, kyyki lattialle, nosta lelu, istu ja aloita alusta". Jos muistaa kyykätä reisilihaksilla, ei selkä rasitu. Noin 30 kerran jälkeen alkaa tuntua jo ihan oikealta aerobiciltä.

Kun keitän kahvia tai perunoita, tai paistan ruokaa uunissa, odottaessani teen etunojapunnerruksia tiskipöytää vasten. Samaa teen, kun joku soittaa. Puhun kaiuttimen kautta puhelimeen ja punnerran.

Kyllä se minun tuttavani menneisyydestä taisi olla oikeassa. Aikaa ei oo- väite ei pidä paikkaansa. Tavallisiin askareisiin voi yhdistää aina jonkin liikkeen tai kaksi ja ennen kuin huomaakaan, on tullut tehtyä ihan täysi treeni. Minäkin olisin varmasi jo rantakunnossa, jos vain lopettaisin yöllä syömisen!

:D