Siivoussotku

Luin erästä juttua kommentteineen, jossa jälleen kerran arvosteltiin äitejä, jotka ovat mukamas täydellisyyden tavoittelijoita. Koska koti on siisti kuin leikkaussali. No, tuskin kenenkään himassa sentään kirurgiaa...? Mutta kun aina tullaan tähän, että "no anna olla, älä tiskaa, rentoudu"-läppään. Ja se, että siivoaa, haluaa siis olla siistissä ympäristössä, koska sotku stressaa, on sitten muka täydellisyyden tavoittelua.
Ei sillä ole täydellisen kanssa mitään tekemistä.
Ihan oikeasti, on ihmisiä, kuten minä, jotka eivät koe oloaan mukavaksi vaan TUKALAKSI, jos OMASSA kämpässä on sekaista tai kotihommat tekemättä. Ihan turha siis länkyttää, että rentoudu ja jätä tekemättä. Sellainen ihminen ei tajua, joka noin sanoo, että silloin ei kykene rentoutumaan. Niin se vain on, eikä siinä kai ole mitään väärää, jos haluaa elää siivotussa ympäristössä?
Ja kenen asia se on määritellä äiti perfektionistiksi, jos koti on siisti? Se ei tunnu yhtään sen kivemmalta kuin sekään, että tullaan toteamaan, että ompas täällä sekaista!
Aina vain puhutaan sotkuista ja puolustellaan niitä ja siinä samalla sanotaan, että hirmusiisti koti kuuluu semmoisille wannabe-täydellinen äiti-ihmisille.

Joskus voisi huomioida senkin, että ihminen, joka nauttii siisteydestä, haluaisi ehkä rauhassa nauttia siitä. Sallin minäkin muiden kodit, enkä pidä siitä, että joku tänne tullessaan ensimmäiseksi toteaa, että mites täällä on aina näin siistiä? Jos minä menen jollekkin kylään ja alan kysellä "mites täällä on aina näin sotkuista", miltä mahtaisi tuntua? Ja viimeksi mainitusta saa kyllä lukea kilometritolkulla. Milloin sotkuja on taivastellut anoppi, milloin sossu. Sitten ryhdytäänkin väittämään, että siivousaika on pois vauvalta tai taaperolta tai omasta hyvinvoinnista. Ja samaan syssyyn päätetäänkin tällätä siistit kodit ja niiden kotien äidit kategoriaan perfektionisti. Kysytään "ketä mun kotini sotku häirittee!!??" No yhtä lailla, ketä mun kotini siisteys häiritsee? Omapa on linnani.

Sanompa vielä, että siivoavaa äitiä kyllä jaksetaan kummastella, mutta harvoin arvostaa. Se, että siivoaa, koetaan jotenkin vajakin touhuiluksi ja puhutaan siivousneuroosistakin. Minä sanon itsestäni, että minulla on siivousneuroosi. Sanon niin siksi, että olen tapani mukaan kääntänyt asian huumoriksi, mutta ei minulla oikeasti mitään neuroosia ole. 
Toisinaan kyllä olisi kiva, että saisin vaikka kiitoksen siitä, että siivoan, vaikka siivoan joka tapauksessa.
Olisi kiva, että ymmärrettäisiin siivoamisen olevan minulle tärkeä juttu. 
Ja ymmärrettäisiin, että kun teen työtä ja sitten joku tulee ja sanomisillaan tai tekemisillään osoittaa, että viis veisaa tehdystä työstä niin ei tunnu mukavalta.
Mitäs, jos minä pitäisin yhdentekevänä muiden tekemisiä, sellaisia, joista muut välittävät itse kovasti?
Joku tekisi hienon piirroksen ja minä tuikkaisin sen takansytykkeeksi. Joku kirjoittaisi hienon tarinan ja minä ohimennen painaisin "delete".

Mun järjestykseni on mun järjestykseni ja sun sotkusi on sun "järjestyksesi". Minä en tule sinun "järjestystäsi" arvostelemaan, ellet "järjestä" minun kotiani. Antakaa mun siis pestä mun vessanpönttöni rauhassa!