Äiti, itsestäänselvyys?

"Kun mä teen tätä äitiä joka päivä" totesi ystäväni tänään huomisesta liputuspäivästä.
Hyvä pointti.
Kerran vuodessa some täyttyy kuvista ja kertomuksista, mitä tuli sänkyyn aamulla, kuinka kivan kortin sai, käytettiinkö syömässä, tuliko kukka vai koru. 
Onhan se kiva, että on merkkipäivä kaikille äideille, mutta onko siitä tullut vain tapa? Vai oikeinko synninpäästö kaikista niistä arjen päivistä, joina äiti vain on, koska se nyt vain aina on?
Äiti komentaa, äiti kyselee, puuttuu asioihisi, äiti vouhottaa, on outo, nolo, ärsyttävä, ihana, rakas ja hoitaa hommansa. Joka päivä äiti toimittaa virkaansa ja sitten eräänä sunnuntaina on se äitiyden huipennuspäivä. Päivä, jona kaikkien tulee muistaa äidin tärkeys, No, muistuu se joskus muulloinkin mieleen, mutta siihen vaaditaan poikkeustila - nälkä, kylmä, rikkinäinen sukka, likaiset housut tai Matti kukkarossa.
Äiti on itsestäänselvyys ja juuri siksi niin tärkeä. Itsestäänselvyytenä pitäminen ei yleensä tunnu mukavalta, mutta asian voi ajattella niin, että itsestäänselvyytenä oleminen osoittaa suurta luottamusta. Mukulat luottavat siihen, että sinä, "äiti the itsestäänselvyys", olet siinä tukena ja turvana ja rakastamassa mitä tahansa pahaa maailmassa tapahtuukin. On helpottavaa tietää, että edes yhteen asiaan voi luottaa, siihen, että äiti on ja äiti pysyy. 
Tulipa meinaan mieleeni eräs muisto ala-asteajoilta. Teimme koko luokka äitienpäiväkorttia. Yksi poika luokaltani ei halunnut tehdä korttiaan, mutta opettaja pakotti tekemään.
Poika kirjoitti korttiinsa "paskaa äitienpäivää paskalle äidille!"
Joka ikinen äitienpäivä muistan sen pojan ja sen kortin ja sen, ettei se äiti kaikille ole itsestäänselvyys.

Jätän teidät miettimään pointtia. 
Ja niin, hyvää äitienpäivää kaikille äideille!