|
Ei ole mikään ihme, että koululaisten vanhemmilla palaa hihat. Koulukiusaaminen on ikiaikainen ongelma, josta ei varmasti päästä eroon koskaan. Itse kiusaaminen on ja pysyy. Kuitenkin kiusaamiseen puuttuminen voisi kehittyä, mitä se ei ole tehnyt vielä nykypäiväänkään mennessä. Erityisesti koulun osuus kiusaamiseen puuttumisessa on merkittävä, sillä kiusaaminen, joka tapahtuu koulussa, on koulun asia. Koulu on vastuussa lapsista koko koulupäivän ajan, itse asiassa myös koulumatkan ajan, esimerkiksi koulubussissa. Täten on koulun nimenomainen asia huolehtia siitä, että jokaisella oppilaalla säilyy henkilökohtainen koskemattomuus, yksityisyyden suoja, kunnia ja työrauha. Kerrattakoon, että nimittely ja haukkuminen on kunnianloukkaus, siis rikos. Kerrattakoon vielä, että ihmisen perusoikeuden, henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkaaminen, on niin ikään rikos. Rikos on myös puuttuminen yksityisyyden suojaan, kuten viestin tai viestimen pois ottaminen ja lukeminen ilman asianomaisen lupaa. Sen lisäksi, että teot itsessään ovat lain vastaisia, myös tekoihin puuttumattomuus on lain vastaista. Etenkin, kun kyse on julkisen tahon vastuusta ja koulu on julkinen taho. Mikäli kiusaamiseen ei puututa, vaikka siitä tiedetään, kyse on myös tahallisuudesta, ei tuottamuksellisuudesta. Tahallisuus on vakavampi termi kuin tuottamus, tuottamus voi syntyä huolimattomuudella, tahallisuus on tietentahtoista. On kouluja ja kouluja. Joissakin kouluissa asiat hoidetaan mallikkaasti. Kerron esimerkin toistaiseksi koulua nimeämättä, miten asioita voidaan pahimmillaan "hoitaa". Koulu kieltää, ettei meillä kiusata, koska on kivakoulu. Pelkän suunnitelman olemassaoleminen ja sen toteuttaminen käytäntöön ei ole riittävä keino asian hoitamiseksi, ellei asia sillä oikeasti hoidu. Sinnikäskään vetoaminen kivakouluohjelmaan ei auta, mikäli kiusaamista edelleen esiintyy ja sen esiintyminen on koulun tiedossa. Koulu vetoaa siihen, ettei koululla ole tiedossa, että oppilasta kiusataan. Monesti kyllä on hyvinkin tiedossa, mutta maineen painaessa hartioita asiaa ei haluta myöntää. Koulun rehtori on moittinut kiusaamisasian julkituomisesta asian julkituonutta henkilöä, samoin kuin vanhempia ylireagoinnista, ja opettanut wilmaviestin kautta vanhemmille oikein termistöä koskien kiusaamisen eri muotoja ja vakavuusasteita. Tarkoittaen ilmeisesti, ettei tässä nyt aleta ylireagoimaan. Huolta on sen sijaan käännetty kohti koteja, eli joko kodin tai lapsen syyksi. Sen kun voi tehdä taiten riveillä tai rivien välissä, jolloin on helppo kieltää kodin syyllistäminen, jos asiasta sattuisi tilille joutumaan. Väärinkäsitys, väärinkäsitys! Koulussa kiusaaminen on asia, joka halutaan kätkeä, ei kitkeä. Kun kiusaamista esiintyy, se kuitataan lievällä termillä, kuten asiaton käytös. Tai erimielisyys. Paitsi jos kiusattu reagoi voimakkaasti, silloin koko loska heitetään kiusatun omaan piikkiin - hän se mellasti ja hän se raivarin sai. Oireeseen kajotaan, syihin ei. Koulu pääsi tilastoihin kouluna, jossa kiusataan. Sen sijaan, että koulussa olisi tartuttu asiaan jotenkin asian tolan korjaamiseksi, keskustelivat kunnan johtoportaan henkilöt asiasta vähätellen sitä. Raportti on kuulemma vuodelta 2019, että sisälukutaitoa ihmiset, kunnasta todetaan. Kuulemma työtäkin on tehty pitkäjänteisesti. Taustalla kuitenkin kummittelee parin vuoden takainen tarkastuslautakunnan huomautus, jossa kehoitetaan koulua orientoitumaan vahvemmin koulukiusaamisen ehkäisemiseen ja kitkemiseen. Ja tilasto, barometri, mikä milloinkin aanelonen, ainahan ne kulkevat vuoden tai kaksi jälkijunassa. Hyvähän siinä on silloin vedota vanhaan tietoon ja samaan hengenvetoon todeta, että kaikki on hyvin nyt. Koulu vetoaa kiusaamisasioissa siihen, että julkista keskustelua on epäreilua käydä, koska yksittäistapauksista ei voida keskustella julkisesti. Tämä jos mikä on se häpeällisin tapa luistaa vastuustaan olla rehellinen. Sanotaan, että mukamas väärää tai subjektiivista tietoa viljellään somessa ja muutenkin. Ei kyse siitä ole, kyse on siitä, miten koulu hoitaa tehtävänsä koskien oppilaiden koulurauhaa. On siis aivan sama, millaisia yksittäistapauksia on, tai mitä itse kukin näistä yksittäisistä julki tuo ja mitä ei. Kukaan ei vaadi koulua ottamaan kantaa yksittäisen oppilaan asioihin tai tapahtumakulkuihin. Vaan siihen, miten koulu aikoo puuttua kiusaamiseen yleisesti. Aikooko se tehdä mitään konkreettista vai jatkaa lässyttämistä ja kieltopolitiikkaa vuodesta toiseen? Kuten alussa totesin, ei ole siis mikään ihme, että vanhemmilla palaa hihat, sillä tällaisia kouluja todellakin on olemassa. Oikeastaan olen tyytyväinen, että hihoja on alettu viimein poltella. On hyvä, että kodeissa suututaan ja osoitetaan herroille ja viskaaleille, että heidän työnantajansa ei ole vain kunnan nimi vaan nimenomaan kuntalaiset. Eino Leinon hieno runo Kuvernöörin koira tulee mieleeni, kun luen kommentteja koskien lasten kasvattamista.
"Niin vakavan varmana istuvi hän torin pielessä portillansa ja kirkkoa, koulua katsastaa-- ja kaukaa kiertävi kansa. Kas, silläpä sitä vasta turkkia on! Ja entä sen paksua selkää! Ja milloin ääni sen ärjähtää koko kaupungin pennut pelkää." Yksi suurimmista typeryyksistä, joita saa lukea on väite "johtuu kotioloista" tai "kasvatuksen puutteesta". On se sitten uutinen kuin uutinen, liipaten liki nuorisoa, tämä tietty kommenttikaravaani kulkee ja koirat haukkuvat. Karavaanilla ei liene minkäänsortin tietoa saati kokemuspohjaa, ymmärryksestä puhumattakaan sen osalta, millainen oli maailma ennen ja millainen se on nyt. Maassaame elää lukemattomia perheitä, jotka yrittävät parhaansa, jopa niin pitkälle, että saavat itse burnoutin. Ja kun asiat menevät päin helvettiä, saapuvat koirat haukkumaan näitä kaikkensa yrittäneitä. Se aika, josta puhutaan sanalla "ennen" käsitti lasten kohdalla kuria ja kunnioitusta. Lapset oppivat heräämään aamulla, menemään kouluun, olemaan jokseenskin ihmisiksi, palaamaan kotiin läksyjen ja harrastusten pariin, menemään ajoissa nukkumaan. Parhaimmisto teki kesätyötä ja kotihommia. Teini-ikä tuli ja meni, opiskeltiin ja mentiin töihin. Vain juoppojen ja retkujen kakaroista kasvoi pahiksia, jotka päätyivät vankilaan tai hautuumaalle. Aika, josta puhutaan "nykyaikana" käsittää kurittomia, rajattomia, rakkaudettomia lapsia, joiden vanhemmilla vanhemmuus on hukassa. Lapset eivät kunnioita ketään ja kuvittelevat, että mitkään lait eivät heitä koske. Kun ei vaadita mitään. Kun ei osata mitään. On se vapaa kasvatus. Oikeasti nykyaikaa on se, että perheet kyllä väsyvät. He eivät väsy lapsiinsa eivätkä kotioloihinsa. Vaan vapauden puuttumiseen, sillä nykyajan kasvatus ei todellakaan ole vapaata, vaan erittäin ohjattua. Perustelu ja vertailu ennen-nyt on itsessään typerä. Kyse ei ole kodin taidoista, eikä vastuun pakoilusta. Yhteiskunnan rakenne ja vaatimustaso on muuttunut, sitä eivät muuttaneet perheet. Muutos kehitettiin päättäjätasolla ja implementoitiin osaksi yhteiskuntaa uutena normaalina. Voidaan todeta, että luotiin uudet normit, jotka syrjäyttivät sanan "kuri" siinä mielessä, mitä se tarkoitti vielä 70-luvulla syntyneelle. Perheiden elämään alettiin puuttua aikaisempaa tehokkaammin. Luotiin ennalta ehkäisevä tuki, mikä on hyvä asia teoriatasolla, mutta käytännön sovellukset ovat osoittautuneet erittäin sirpaleiseksi ja tehottomiksi. Huolia nostateltiin herkästi, ja niitä ylläpidettiin huolimatta siitä, että kyseessä usein oli väärä hälytys. Tämä sitoi auttajatahojen resursseja, jolloin moni apua hakeva jäi ilman apua tai sai väärin kohdennettua apua. Kyse ei ole millään muotoa huonosta vanhemmuudesta tai osaamisen puutteesta. On perheitä, joissa on monta lasta, jotka kasvatetaan samoin säännöin, silti yksi voi pudota elämän kelkasta. Jättävätkö vanhemmat tahallaan yhden monesta huomiotta, rakkaudetta? Lapselta vaaditaan osaamisen tasoa jo päiväkodissa, sitten koulussa. Jo nelivuotiaalta kartoitetaan keskittymisen kykyä tuhannen tosissaan. Yksikin väärä liike tai moka voi johtaa suhteettomiin toimiin. Lapsen pitäisi nykyään osata kaikki, mutta mitään ei oikeastaan saa sen eteen tehdä: Saako mennä yksin ulos tai olla yksin kotona, ei saa. Mutta kun lapsi ei opi käyttämään juustohöylää tai pesukonetta, se onkin huonoa vanhemmutta. Saako lapsen laittaa hoitamaan askareita ja asioita, vaikka hakemaan kaupasta ruokaa? No ei saa. Mutta kun tullaan kysymykseen vastuusta, niin sekin on vanhempien vika. Saako lasta rangaista? No ei saa. Kaikki on kielletty, äänen korottaminenkin on. Mutta syy-seuraussuhteiden ymmärtämättömyyden vika on jälleen kotona. Näitä esimerkkejä on pilvin pimein. Jokainen tässä mainitsemani esimerkki on noukittu tosielämästä ja jokainen esimerkki on nostattanut huolen vanhemmuudesta. Ja jokaisessa esimerkissä joku muu kuin perhe itse saneli tavat ja tahdin, mutta nimenomaan perhe juoksi monella eri taholla turhaan ja tarkoituksetta. Lopputulos joka esimerkissä: väsymys, turhautuneisuus, joiden lisäksi ongelmia, joita ei aikaisemmin ollut. On niinkin, että on olemassa ongelma. Mutta ongelma ei ole kotona perheessä. Ongelma on esim. koulukiusaaminen, se voi olla traumaperäinen, se voi olla terveydellinen. Apuakin haetaan, mutta ei sitä välttämättä saada. Auttajakenttä on laaja, monisyinen, kiireinen, hidas. Se toimii jos käy tuuri. Kenttä rakennettiin pääosin periaatteille suhteellisuus, tehokkuus, tarkoituksenmukaisuus, moniammatillisuus. Unohdettiin kuitenkin luoda selkeä struktuuri eri tahojen yhteistyölle, jossa mättää mm. tiedonkulku, asiakkaan osallistaminen ja tieto siitä, mikä kuuluu kenenkin sarkaan. Joten jos ei käy tuuri, tilannetta voi verrata kauppaan: paketin avaaminen on ostopäätös. Paketissa lukee, että tuote toimii. Et avaa pakettia, ostat sen, se ei toimi. Ainoa ero vertauksen ja tosielämän välillä on se, että kuittia vastaan saat tuotteen vaihdettua toimivaan. Apukentällä et. Kentän ongelmana on myös se, että yhdestä oireesta kehitetään pitkällä tähtäimellä monta. Moniammatillisuus kadottaa herkästi oirehtivan nuoren oireen syyn keskittyessään itse oireeseen. Ja me kaikki tiedämme, ettei tulehdus parane, ellei tulehduksen aiheuttajaa hoideta pois. Otetaan esimerkiksi oire, joka johtuu kiusaamisesta. Jos kiusaaminen ei lopu, ei lopu oireilukaan. Silti auttajakenttä on kiusatun kimpussa, tuhansin keinoin, käyttämättä yhtäkään keinoa kiusaajiin. Vaikka tiedetään kiusaamisenkin olevan oire, sen syytä ei haluta hoitaa? On helpompaa syyttää kotia ja vanhempia ja kasvatusta. Olla helpompaa olla typerä. Haukkuvien karavaanikoirien lempilapsi on vertaus omaan itseen tai omiin lapsiin. Minä kasvatin hienosti, olen niin viisas ja taitava. Naapurin kakaratkin olisin osannut kasvattaa paremmin. Onneksi olkoon täydellisyydestänne, itse luomastanne totuudesta. Valitteluni sen sijaan siitä, että ette näe ikkunastanne omaa pihaanne pidemmälle. Vielä suuremmat osanottoni ajattelun suppeudesta ja sen julkituomisesta ääneen. Kysyisin vielä, kasvatitteko kauniit ja kiltit lapsenne samalla arvostelulla, vähättelyllä ja haukkumisella, jota kohdistatte ongelmiin joutuneisiin lapsiin, nuoriin sekä heidän vanhempiinsa? "Ja kaikkia niin sitä haukuttiin, kuka vaan tuli vastahan tiellä, oli kerjuri taikka kenraali-- sen vasta me tahdoimme niellä!" "Näin hallit ne haasteli irvistäin, mut mennä ja uskoa heitä!-- Kuka koskaan koirilta rauhassa lie astunut arvon teitä?" Uutisista kuulin, kun televisio oli auki kotihommia tehdessäni, että pahoinvointi on lisääntynyt. Perheet voivat pahoin, koska on korona-aika. Kun tätä asiaa avataan mediassa asiantuntijoita haastatellen niin syiksi pahoinvoinnille eritellään mm. etätyö, taloudelliset vaikeudet, vähentynyt liikkuminen, harrastusten uupuminen, erilaiset koulunkäynnin vaihtoehtomuodot, ylipäätään se, että ihmiset eivät nyt liiku ja tapaa toisiaan. Nyt syrjäydytään, heitetään kirves kaivoon ja painetaan leuka rintaan ja jatketaan kohti uusia pettymyksiä. Perustetaan työryhmiä ja tukipalveluita etänä. Mainostetaan sillä, kuinka moni lapsi soitti auttavaan puhelimeen jonakin ajanjaksona. Kuulutetaan, kuinka kova pula on tukiperheistä. Voivotellaan ja ennakoidaan kamaluuksia, joita ehdottomasti tulee tällaisena vaikeana aikana. Toisin sanoen ihmisille oikein syöttämällä syötetään, että nyt kuulkaas voidaan pahoin. Muorit ja vaarit muumioituvat vanhainkoteihin. Aikuiset rupeavat ryyppäämään. Nuoriso on tullut hulluksi. Lapset ovat vaarassa karanteenikodeissa. Koulutustaso laskee. Työttömyys lisääntyy. Yritykset menevät konkurssiin. Urheiluseurat sun muut harrastushommelit kuivuvat kasaan. Kirkoissa ei lauleta. Ihmiset ovat kuunnelleet nyt tätä ankeuden uutisointia ties kuinka kauan ja lopputulos on nähtävissä mm.somessa. Jengi saa aikaan satojen kommenttien ketjuja kinaamalla siitä, mikä ikäryhmä käyttää vähiten maskia. Tapellaan siitä, kuka sitä virusta oikein tartuttaa. Ja siitä, kuka on kaikkein vastuuttomin kusipää. Kun jotakin tarpeeksi kauan toistetaan, tulee siitä yleinen käsite, fakta, melkein ismi. Joten kysyn, eikö tämän maan johtajilla, asiantuntijoilla tai medialla ole pienintäkään halua sanoa tai kirjoittaa mitään hyvää? Vaikkapa siitä, miten perheet voivat viettää aikaa yhdessä nyt, kun se on aikaisemmin ollut haasteellista. Nyt on aikaa, jos ollaan etähommissa ja etäkoulussa tai lomautettuna tai työttömänä. Rahaa ei ole, ja kyllä, on vaikeaa, mutta eikö juuri silloin tulisi kannustaa niihin onnen siruihin, joita sentään aina jonkin verran on? Yksi onnihan on se perhe, ne lähimmät ihmiset, joihin tukeudutaan viimekädessä silloin, kun muu maailma paskantaa niskaan. Monessa ikäihmisten asumisyksikössä on tapaamisrajoite, mutta ei täyskieltoa, menkää nyt sitä muoria moikkaamaan. Käykää lenkillä. Harrastakaa seksiä. Ottakaa koira. 10 ihmistä voi kokoontua, kokoontukaa, kyllä tapoja ja aiheita luulisi piisaavan. Voisi tosiaan odottaa valtamedioiden haastavan itseään edes sen yhden positiivisen jutun verran viikossa? Voisi ajatella, että asiantuntijoiden koulutus piisaisi myös kannustamiseen? Missä nyt ovat ne kaikki innovaatioihmiset, jotka ennaltaehkäisivät sitä pahoinvointia ennen Koronaa? Loppuiko ideat vai apurahat? Minulta kysytään jatkuvasti samoja kysymyksiä koskien asiakkaan oikeuksia.
Useimmiten kysymykset koskevat lastensuojelua. Ja nyt seutukunnallamme ja kuulemma myös muualla Suomessa on jälleen aallonharja viranomaismielivallan käytössä. Joten tässä pitkä ja raskas paketti luettavaksi. Suomessa perustuslaki sisältää perusoikeudet. Perustuslakimme on kansallista lainsäädäntöä, eli eduskuntamme säätämää lakia. Perustuslain 22§ velvoittaa julkisen vallan huolehtimaan siitä, että ihmisoikeudet toteutuvat. Tämä tarkoittaa, että kaikelle kansalliselle lainsäädännölle on annettava mahdollisimman ihmisoikeusmyönteinen tulkinta. Yksilön asiassa on toimittava siten, että lakia tulkitaan vähintään yhtä vahvasti ihmisoikeuksia suojaavana, kuin itse ihmisoikeussopimuksessa määrätään. Perussäännöstö lähtee Euroopan ihmisoikeussopimuksesta. Säännöstöä tulee noudattaa kaikessa viranomaistoiminnassa. Esimerkillistän ihmisoikeusperiaatteen ymmärtämistä esimerkillä EIT -tapauksesta Scozzari ja Giunta vs. Italia, josta olen napannut tuomari Zupancicin lausumia ( suomennos Anu Suomela). Perus-ja ihmisoikeusmyönteinen näkökulma on otettava huomioon viran puolesta, eli automaattisesti päätettäessä tai toimitettaessa mitä tahansa asiaa. Periaate kattaa läpileikkauksena koko oikeusjärjestyksen ja siitä seuraavan toimeenpanon aina käytännön tasolle asti. “Valtio ei voi oikeutetusti kajota kaikkein perimmäisimpiin ihmissuhteisiin, jotka vallitsevat vanhemman ja lapsen välillä, jollei se ole halukas ja kyvykäs jatkuvasti muuttamaan sellaisia juridisia päätöksiä, jotka ylittävät res judicata –periaatteen sisältämän retrospektiivisuuden tapauksissa, joissa on kyse perhe-elämään kajoamisesta. (Kirj.huom: Tämä tarkoittaa sitä, että tuomioistuinmessa ei voida ennustaa. Tuomio perustuu siis menneeseen ja menneen dokumentoituihin tapahtumiin. Tuomio annetaan ja siitä tulee lainvoimainen. Jos ajatellaan siviilioikeutta velkariidassa, velka ei muutu tulevaisuudessa muuksi kuin se on oikeudessa osoitettu ja sittemmin tuomittu. Mutta kun esim. lapsen huostaanotto tai huoltajuus saa lainvoiman tuomioistuimen päätöksellä, tulevaisuudessa lapsen tilanne saattaa muuttua, toisin kuin velan tilanne. Zupancici puhuu siitä, että valtion tulee kyetä ja olla halukas muuttamaan näitä perheoikeudellisia lainvoimaisia päätöksiä ja olosuhteita jatkuvasti, ne eivät saa olla ikuisesti lainvoimaisia. Mikäli asiassa muuttuvat olosuhteet, on valtion kyettävä arvioimaan tilanne uudelleen, oli edellinen päätös mikä hyvänsä. Perhe on niin suojattu asia, ettei sitä voida ikuisella päätöksellä hajoittaa.) Yksinkertaisessa avioerossa, kun parilla ei ole lapsia Valtion tuomioistuimet voivat yksinkertaisesti julistaa suhteen päättyneeksi ja mahdollisesti määrää yhdessä kertyneen omaisuuden jaettavaksi. Kuitenkin jos asiaan liittyy lapsia, joudutaan tekemään erittäin vaikeita ja ennusteellisia, pitkän tähtäimen päätöksiä heidän huoltamisestaan. Silti, vaikka lapsi olisi uskottu toiselle vanhemmalle, ei tällä päätöksellä ole lopullisuuden suomaa immuniteettia.” “...edes tapauksessa, jossa molempien vanhempien käytös on lapselle tuhoavaa, ei voida tehdä päätöstä, että perhe vain hajotetaan. Oikeudelta vaaditaan alkuperäisen sijaishuoltopäätöksen jälkeen jatkuvaa juridista sitoutumista.” “...velvollisuudet merkitsevät ensinnäkin perhetuomioistuinten velvollisuutta tasapuolisuuteen. Kun ne harkitsevat juridista kajoamista perheen ihmissuhteisiin, niiden on oltava varmoja, että Valtion tarjoama huolenpito on selvästi ja osoitettavasti parempaa, kuin se tilanne, jota tuomioistuin on korjaamassa. Toiseksi, kun kajoamisen perusteena on lapsi-vanhempi –suhde, näiden tuomioistuinten ex officio (= viran puolesta) velvollisuudet säilyvät niin pitkään kunnes suhteet on palautettu. Kolmanneksi, loukatulla osapuolella on oltava jatkuva pääsy oikeuteen, mikä tarkoittaa sitä, että tuomioistuimen tulee olla valmis ratkaisemaan toissijaisia riitoja, jotka johtuvat alkuperäisestä oikeuden päätöksestä, jolla on kajottu lapsen ja vanhemman väliseen suhteeseen. Tosin sanoen, jos Valtion tuomioistuimet ovat oikeudellisesti tai muutoin kyvyttömiä omaksumaan tällaista pitkäaikaista sitoutumista, niiden ei tulisi kajota asiaan. Toisaalta tuomioistuimet eivät voi itse toimittaa lapsille päivittäistä hoitoa, ja siksi se uskotaan sosiaaliviranomaisille. Kuitenkin sen sosiaaliviranomaisen toimijan, jolle tuomioistuin on uskonut lapsen, tulee olla tuomioistuimen jatkuvan ex officio -valvonnan alainen.” Lausumat toteavat sen, että perheen suoja on korkealle arvostettu perusoikeus, johon valtio saa puuttua vain hyvin harkitusti ja perustellusti. Lisäksi valtion on kyettävä huolehtimaan siitä, ettei perhe unohdu tilaan, jossa perusoikeus perheen suojaan ( tai yhtä lailla muihin perusoikeuksiin) katoaa. Valtion puuttuessa perheeseen, on puuttumisen tuotettava jotakin parempaa kuin perhe itse tuottaisi. Tästä pääsemme lapsen etuun ja oikeuteen saada hyvää ja turvallista kasvatusta samoin kuin oikeuteen ylläpitää läheisiä suhteitaan. Mikäli valtion puuttuminen heikentää näitä oikeuksia, ollaan väärällä tiellä. Lastesuojelun toimenpiteet kajoavat perheen suojaan, jonka katsotaan olevan perheen ydintä suojaava perus -ja ihmisoikeus. Yleinen asetelma, eli perheen itsemääräämisoikeuden tallaaminen sosiaaliviranomaisen päätöksenteon alle, on saatava muuttumaan. Tilanne tuskin muuttuu, elleivät lastensuojeun asiakkaat ryhdy kaikki lukemaan oikeuskirjallisuutta. Asiakkaaltahan sellaista ei voi vaatia, sillä hallinnossa tulisi automaattisesti noudattaa lakia perus – ja ihmisoikeusmyyönteisesti. Koska näin ei tapahdu, kiinnitän huomiota yleisimpiin ja räikeimpiin epäkohtiin: Asiakkaan oikeus nauhoittamiseen Asiakas saa tallentaa omaa asiaansa koskevan puhelun tai neuvonpidon viranomaisen kanssa. Toisin kuin usein viranomaisessa väitetään, nauhoittaminen ei ole kiellettyä, mutta nauhoittamisen kieltäminen on kiellettyä. Viranomainen ei saa kieltäytyä neuvonpidosta sillä perusteella, että asiakas tallentaa neuvonpidon. Viranomainen ei voi kieltäytyä edes silloin, kun se epäilee asiakkaan nauhoittavan salaa. Asiakas saa nauhoittaa salaa.Viranomainen ei voi vedota myöskään tallenteen mahdolliseen julkaisemiseen, sillä sanavapauden rajoitusten rikkomista ei voida määritellä etukäteen. Sen sijaan viranomaisen, mikäli sillä on aikomus tallentaa asiakkaan kanssa pidetty neuvonpito, tulee aina kertoa nauhoittamisesta asiakkaalle. Asiakkaalla on oikeus kieltäytyä neuvonpidosta nauhoittamiseen vedoten ja vaatia neuvonpitoa pidettäväksi ilman, että se tallennetaan. Viranomaisen tallenne on aina asiakirja, se tulee arkistoida ja siihen tulee voida palata. Viranomaisen tallenne on osa asiakasrekisteriä. On muistettava, että asiakkaalle nauhoittaminen on salittua viranomaisessa, kun viranomainen tekee työtään. Jos kuvaat viranomaista baarissa lauantai-iltana, hän ei ole julkista virkaansa toimittamassa ja silloin syllistyt yksityisyyden suojan rikkomiseen. Virantoimituksessaan viranomainen on julkinen, jolloin nauhoittaminen on sallittua. Nevontavelvoite Viranomaisen tulee neuvoa asiakasta oma-aloitteisesti sinä asiassa, joka kulloinkin käsillä on. Viranomaisen on siis kerrottava tarkoin, mitä vaihtoehtoja asiakkaalla on käytettävissään ja mitkä ovat näiden vaihtoehtojen todennäköiset seuraamukset ja miten asiakkaan tulee toimia riippuen siitä, minkä vaihtehdon hän valitsee. Tämä neuvontavelvoite koskee kaikkea viranomaistoimintaa. Asiakkaalle on aina selvitettävä, mistä on kysymys ja varmistettava, että asiakas ymmärtää selvityksen sisällön. Asiakkaalle on kerrottava, mitä tulee tapahtumaan, miten asiakas voi itse vaikuttaa asiaansa ja millä tavoin asiakas voi esim.hakea muutosta viranomaisen tekemään päätökseen. Asiakkaan ei siis itse tarvitse tietää, mitä kysyä vaan viranomaisen tulee automaattisesti selventää asiaan kuuluvat seikat asiakkaalle. Mikäli asiakas on asiansa kanssa eksynyt väärään viranomaiseen, jonka työnkuvaan asia ei kuulu, tulee viranomaisen ohjata asiakas oikealle taholle. Aika Palvelu viranomaisesta kohtuullisessa ajassa, jottei asiakkaan oikeus esimerkiksi jotakin etuutta koskien vanhennu viranomaisesta johtuvasta syystä. Viranomaisen kiire, kesäloma tai sairauslomapoissaolo ei saa olla viivähdyksen syy. Asiakkaan on saatava palvelua näinäkin aikoina ja asia on järjestäjän eli yleensä kunnan vastuulla. Aina on oltava saatavilla (sijais)taho, jonka puoleen asiakas voi kiireellisessä tilanteessa käntyä ja saada asiansa vireille. Asian käsittely ei saa kestää kohtuuttoman kauan. Laki ei tarkemmin määrittele sanaa ”kohtuullinen”, mutta voidaan sanoa, että asiasta ja sen kiireellisyydestä riippuen puhutaan päivistä ja viikoista. Oikeus apuun Asiakkaalla on oikeus käyttää avustajaa tai asiamiestä. Mikäli viranomainen katsoo, että avustaja tai asiamies on tehtäväänsä sopimaton, on asiasta annettava valituskelpoinen päätös. Asiakkaalle on varattava oikeus ja aikaa hankkia itselleen uusi avustaja tai asiamies evätyn sijaan. Avustajaa tai asiamiestä ei voi evätä viranomaisen mielipiteen perusteella, eväämisen täytyy erustua esim. esteellisyyteen, päihtymykseen tai muuhun vastaavaan, oikeasti todelliseen ja asiakkaan etua heikentävään seikkaan. Asiakkaalla on oikeus käyttää myös tukihenkilöä. Päätöksistä Virallisen hallintopäätöksen voi antaa ainoastaan virkasuhteessa oleva henkilö. Päätös on annettava kirjallisesti, ilman aiheetonta viivytystä ja siinä on oltava ohjeistus muutoksenhakuun sekä valitusosoitus. Päätöksessä on oltava perustelut sekä niihin johtaneet seikat. Päätöksestä on ilmettävä sovelletut lain säännökset. Päätöksestä on ilmettävä päätöksen tekijä sekä se, ketä päätös koskee ja miten päätös vaikuttaa asiakkaan velvollisuuksiin tai oikeuksiin. Edellisten on oltava esitetty selkeästi ja ymmärrettävästi. Kuulemisesta ja osallisuudesta Lapsen mielipide on lapsen asiassa aina otettava huomioon. Lasta on siis kuultava ikään katsomatta, mikäli se suinkin on mahdollista. Kuuluisa 12 vuoden puhevaltaikä lastensuojelussa ei siis ole mikään sääntö sille, koska lasta tulee kuulla ja koska ei. Lapsen mielipiteeseen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Lapsen mielipide tulee selvittää tavalla, joka ei aiheuta lapselle turhaa stressiä tai vahingoita hänen suhdettaan läheisiinsä. Lapselle on tilanne huomioiden annettava tilanteesta riittävästi tietoa, jotta hän voi lausua mielipiteensä. Lapsen mielipide tulee selvittää puolueettomasti ja ilman, että lasta painostetaan tai ohjaillaan (annetulla tiedolla) haluttuun suuntaan. Kuuleminen on kirjattava lapsen asiakirjoihin: kuka, koska, missä ja miten suoritti lapsen kuulemisen ja mitä lapsi kertoi. 12 vuotta täyttäneelle lapselle on aina varattava tilaisuus tulla kuulluksi omassa asiassaan. 12 vuotta täyttäneellä on puhevalta omassa asiassaan huoltajansa ohella. Puhevalta tarkoittaa sitä, että lapsella on itsenäinen oikeus tulla kuulluksi, hakea muutosta, tehdä itsenäisesti hakemus ja huom! Lapsen oikeus hakea muutosta viranomaisen päätökseen ei ole sidonnainen siihen, tekikö lapsi itse alkuperäisen hakemuksen. Alaikäisellä lapsella on kielto-oikeus. Lapsi saa kieltää antamasta itseään koskevia tietoja lailliselle edustajalleen, esimerkiksi huoltajilleen. Kielto-oikeudelle ei ole ikärajaa, mutta viranomaisen on arvioitava, onko kielto lapsen etu. Lisäksi lapsen tulee olla riittävän kypsä ja kehittynyt ymmärtämään asian laatu. Mikäli huoltaja on asiassa asianosainen, voi kielto-oikeus väistyä ja huoltajalla on oikeus saada tieto lapsen asiassa asianosaisena. Lastensuojeluilmoitus Ilmoitusvelvollisuus on julkista sosiaali- ja terveystoimea tuottavilla tahoilla. Edellä mainittujen tahojen on tehtävä myös ennakollinen lastensuojeluilmoitus (eli jo raskauden aikana), jos lapsi tarvitsee lastensuojelun toimenpiteitä heti syntymänsä jälkeen. Pelkkä huoli kodin pölypalloista ei ole riittävä syy. Yksityishenkilö voi olla yhteydessä lastensuojeluun ja tehdä lastensuojeuilmoituksen, mikäli huolestuu lapsen olosuhteista. Kun ilmoitus on saatettu sosiaaliviranomaisen tietoon, tulee viranomaisen viipymättä tehdä arvio lapsen lastensuojelullisesta tarpeesta. Sosiaaliviranomaisella on oikeus pyytää esimerkiksi asiaan liittyviä terveydenhuollon tai perheneuvolan asiakirjoja. Huomioitavaa on, että salassapidettäviä tietoja sosiaaliviranomaisella on oikeus pyytää siinä laajuudessa, kuin asian selvittämiseksi on tarpeen. Huoltajien suostumuksella sosiaaliviranomainen voi toki pyytää mitä asiakirjoja tahansa. Asiakkuudesta Asiakkuus alkaa, jos sosiaaliviranomainen tehtyään lastensuojelun tarpeen arvion toteaa, että lapsi tarvitsee lastensuojelun tukitoimia. Asiakkuus alkaa myös, mikäli lastensuojelullinen asia vireille tulonsa jälkeen vaatii kiireellisiä toimenpiteitä lapsen terveyden tai kehityksen turvaamiseksi. Asiakkuus voi alkaa myös sosiaalihuoltolain mukaisena asiakkuutena ilman lastensuojelun asiakkuutta (avohuollon lievemmät tukitoimet). Lastensuojelua toteutettaessa tulee sosiaaliviranomaisen tavata lasta yhteistyössä lapsen huoltajien kanssa. Laissa on tästä yhteistoimintavelvoite. Ellei yhteistoiminta ole mahdollista (syyn on oltava erittäin perusteltu, pelkkä erimielisyys ei riitä), voi sosiaaliviranomainen tavata lasta myös ilman huoltajan suostumusta. Tällöin asia on kirjattava ja perusteltava, tapaamisen on ehdottomasti oltava lapsen edun mukaista ja huoltajille tulee tapaamisesta ilmoittaa. Ilmoittamatta jättäminen tulee olle yhtä perusteltua kuin kuulemisen ilman huoltajan suostumusta. Yhtestoimintavelvoite koskee lapsen/perheen asiakkuudesta tehtävää asiakassuunnitelmaakin. Suunnitelma on tehtävä yhdessä lapsen ja hänen hoidostaan ja hulenpidostaan vastaavien hekilöiden kanssa. Kysymykseen saattaa tällöin tulla huoltajien lisäksi vaikkapa perhehoitaja taikka lapsen mummo. Keskeistä on se, kuka/ketkä ovat aktiivisesti vastaamassa lapsen huolenpidosta lapsen laillisen edustajan ohella, joka yleensä on huoltaja. Asiakassuunnitelmaan tulee kirjata käytännössä kaikki oleellinen: perustiedot, tukitoimet, niiden arvioitu kesto, tarkoitus, tavoite, asianosaisten mielipiteet (myös eriävät mielipiteet!), kuka, missä milloin ja millä tavalla tukitoimia antaa, koska annettujen tukitoimien vaikutusta arvioidaan ja suunnitelmaa tarkastetaan. Niin ikään asiakassuunnitelman tarkastamisen vaiheessa käydään samalla tavoin läpi kaikki asiat, kirjataan mielipiteet, arvioidaan vaikutuksia ja jatkoa sekä uudelleen lastensuojeun tarvetta. Käytännössä asiakassuunnitelmaan liittyy läheisesti läheisverkoston kartoittaminen ja mahdollinen kuuleminen sekä asiakkaan kanssa käydyt neuvottelut, joihin tulee aina olla mahdollisuus. Avohuolto tukitoimineen Avohuollon tukitoimia on sosiaaliviranomaisella velvollisuus antaa, mutta asiakkaan tulee suostua niihin. Avohuollon tukitoimet tulee tietenkin kirjata asiakassuunnitelmaan, joka siis tehdään yhteistyössä perheen kanssa. Täten lain tarkoitus vapaaehtoisuudesta ja yhteistoiminnasta toteutuu. Yhteistyössä tehty asiakassuunnitelma takaa sen, että asiakas on saanut osallistua asiansa hoitoon ja suostunut toimenpiteisiin. Avohuollon sijoituksena toteutettu perhekuntoutus vaatii erikseen huoltajan ja 12 vuotta täyttäneen lapsen suostumuksen. Perhekuntoutus on avohuollon toimenpide. Edelleen se on vapaaehtoisuuteen perustuva. Vapaahtoisuus poistaa mahdollisuuden käyttää rajoitustoimenpiteitä. Toisin sanoen sosiaalitoimella ei ole toimivaltaa rajoittaa perheen lasten tapaamisoikeutta lapselle läheisiin ihmisiin. Sosiaalitoimi ei voi myöskään antaa suostumustaan eli oikeuttaa päätöksellä laitoksen ohjaajien rajoitustoimenpiteitä. Perhekuntoutuksessa oleva lapsi saa huoltajan päätöksen mukaisesti poistua esimerkiksi isovanhemmilleen tai vaikka tätinsä luokse käymään. Sosiaalitoimi voi ainoastaan järjestää palaverin, jossa keskustellaan ja sovitaan yhteistyössä perheen kanssa ja perheen suostumuksella tietyistä säännöistä, joita vapaaehtoisesti sitoudutaan noudattamaan. Tapaamisten lisäksi kaikki muutkin rajoitustoimenpiteet, jotka mahdollistuvat kiiresijoitusten yhteydessä, eivät mahdollistu avohuollon sijoituksen yhteydessä. Perhekunotutuksessa olevalla perheellä säilyy liikkumisen vapaus, yksityisyyden suoja, perheen suoja, henkilökohtainen vapaus, henkilökohtaiset viestimet ja muut esineet, oikeus tehdä työtä, oikeus omaan taloudenhoitoon jne. Kiireellinen sijoitus Jos lapsi on välittömässä vaarassa, voidaan hänet kiiresijoittaa sosiaaliviranomaisen päätöksellä, jolla on lakisääteinen kelpoisuus (ylempi korkeakoulututkinto), 30 päivän ajaksi. Kiireellinen sjoitus voi ilman eri päätöstä jatkua yli 30 päivää, jos viranhaltija tekee 30 päivän aikana kiiresijoituksen alkamisesta hallinto-oikeudelle huostaanottohakemuksen taikka hakemus on muutoin jo vireillä. Kiiresijoitusta voidaan uudella päätöksellä jatkaa toiset 30 päivää, mikäli päätös on lapsen edun mukainen, pavelutarpeen selvitystä ei ole mahdollista saada ensimmäisen 30 päivän aikana ja asiassa tarvitaan lisäselvityksiä. Jatkosta päättää eri sosiaaliviranomainen kuin kiiresijoituksen alunperin tehnyt viranomainen ( tämä palvelee oikeusturvaa, tarkoituksenaan lisätä objektiivista asian käsittelyä). Kiiresijoitus lakkaa välittömästi, jos tarvetta sille ei enää ole (päätös tehtävä), ellei huostaanottohakemusta ole tehty määräajassa (2x30 päivää) hallinto-oikeudelle tai jos hallinto-oikeus antaa asiassa päätöksen. Päätös voi vahvistaa huostaanoton, jolloin lapsi siirtyy kiiresijoitetusta huostaanotetuksi. Tai voi käydä niin, että hakemus huostaanotosta hylätään hallinto-oikeudessa. Kiiresijoitus lakkaa myös, mikäli hallinto-oikeus antaa huostaanottoa/sijaishuoltoa koskevassa valitusasiassa päätöksen. Oikeus voi esim.poistaa päätöksen kiiresijoituksesta (Vaasan HAO 24.4.2008 08/0252/3). Kiireellisen sijoituksen yhteydessä on kuultava lasta, huoltajia ja mahdollista muuta lapsen kasvatuksesta vastaavaa henkilöä. Kuuleminen on suoritettava joko ennen taikka jälkeen toimenpiteen. Jälkikäteen kuuleminen on mahdollista vain, jos itse tilanne on lapselle niin vaarallinen, ettei kuulemista voida etukäteen suorittaa. Huoltajille ja läheisille on myös tarjottava tilanteeseen selviytymisapua. Huostaanotto Huostaanotto tehdään, mikäli lapsen olosuhteet vaarantavat hänen henkeään, terveyttään tai kehitystään vakavasti tai lapsi vaarantaa edellämainittuja itse omalla käyttäytymisellään. Huostaanoton edellytys on myös, etteivät tukitoimet avohuollon kautta ole riittäviä (niitä on kokeiltu, eivätkä ne ole tuottaneet tulosta) tai tarkoituksenmukaisia (tilanne on niin kriittinen, etteivät avohuollon tukitoimet ole tilanteessa mahdollisia). Kuten edelläkin, on suoritettava asianmukaiset kuulemiset ja mielipiteen selvittämiset. Kuuleminen voidaan jättää suorittamatta, mikäli kuultavan olinpaikkaa on mahdotonta selvittää, kuuleminen vaarantaa vakavasti lapsen turvallisuutta tai kehitystä (on siis lapsen edun mukaista jättää kuuleminen väliin), tai tilanteessa, jossa kuultavan ja lapsen yhteydenpito on ollut nolla. Huolimatta edellisestä, on huostaanottoa ja sijaishuoltoa koskevat päätökset annettava kuulematta jätetylle tiedoksi ja niistä tulee ilmetä myös kuulematta jättämisen syyt. Huostaanottopäätöksen tekee sosiaaliviranomainen, paitsi jos huoltaja tai 12 vuotta täyttänyt lapsi vasustaa huostaanottoa, päätöksen tekee hallinto-oikeus sosiaaliviranomaisen valmisteltua asian. Huostaanotetun lapsen olinpaikan, kasvatuksen ja hoidon järjestämisestä päättää sosiaalihuollosta vastaava toimielin. Lapsen huoltajilla säilyy lapseen kyllä huoltajuus, mutta päätösvalta lapsen asumisesta ja huolenpidosta siirtyy toimielimelle. THL:n käsikirjan mukaan lapsen huoltajilla säilyy puhevalta mm. lapsen nimeä,kansallisuutta, uskontoa sekä lapsen omaisuutta ja varallisuutta koskevissa asioissa. Huostassapidon aikana toimielimellä on oikeus päättää lapsen olinpaikasta ja huolenpidosta sekä kasvatusesta ja valvonnasta. Toimielimellä on myös oikeus päättää näiden asioiden toteuttamisesta. Lisäksi toimielimellä on puhevalta lapsen passia koskevassa asiassa. Huostaanotto on voimassa toistaiseksi, sen pyrkimys on turvata lapsen olosuhteet ajalle, jona perheen omat olosuhteet saadaan korjattua siten, että lapsi voi palata kotiinsa. Huostaanotossa tulee pyrkiä perheen jälleenyhdistämiseen. Siten huostassapito on lopetettava, kun perusteita sen jatkamiselle ei enää ole. Sekä huostassapidon että huostassapidon lopettamisen on oltava lapsen edun mukaista. Sijaishuolto Sijaishuoltopaikkoja ovat yleisimmin perhehoito (sijoitus sijaisperheeseen) tai laitoshoito (sijoitus lastensuojelulaitokseen). Huomioitava on, millainen on sijoitettavan lapsen hoidon tarve ja sijaishuoltopaikan kyky vastata tähän tarpeeseen. Huostaanoton ja kodin ulkopuolelle sijoittamisen tavoitehan on turvata lapsen kasvu ja kehitys, jolloin sijaishuoltopaikan on oltava tätä tavoitetta edistävä paikka. Mikäli lapsen tilanne ei sijaishuoltopaikassa parane tai jopa huonontuu, on lapsen sijaishuoltopaikkaa muutettava ja muutoin harkittava sijaishuollon tarkoituksen toteutumista. Sijaishuoltopaikan on oltava yhteistyössä lapsen, tämän huoltajien/vanhempien ja lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän kanssa. Lapselle on kerrottava hänen ikänsä huomioiden hänen sijoituksensa syyt sekä annettava muutoinkin riittävästi tietoa omassa asiassaan. Lapsen on saatava tavata sosiaalityöntekijäänsä niin halutessaan ja lapsen on annettava keskustella asiastaan sosiaalityöntekijänsä kanssa kahden kesken sekä luottamuksellisesti. Lapselle on turvattava lapselle tärkeiden ja läheisten ihmissuhteiden ylläpitomahdollisuus. Lasta on tuettava harrastuksissaan ja toimeentulossaan sekä hänelle on annettava käyttövara hänen omia henkilökohtaisia tarpeitaan vastaavasti. Yleisenä huomiona on hyvä tietää, että mahdolliset rajoitustoimenpiteet ovat perhehoidossa mahdottomia. Kyseeseen tulee lähinnä mahdollisuus rajoittaa lapsen yhteydenpitoa (viranomaisen päätöksellä) lapsen läheisiin. Mutta esimerkiksi eristäminen tai henkilöntarkastukset eivät ole perhehoidossa mahdollisia. Perhehoidossa on erotettava kasvatuksellinen rajoittaminen (esim kotiintuloaikojen noudattaminen) varsinaisista rajoitustoimenpiteistä (laitoksesta poistuminen vain valvotusti). Rajoitukset rajoittavat henkilön perusoikeuksia, jolloin niitä voidaan toimeenpanna vain ja ainoastaan tietyin toimivalloin ja tietyissä olosuhteissa ja niistä on lisäksi jäätävä dokumentti (yleensä kirjaus tai virallinen päätös). Tällaista toimivaltaa ei perhehoitajalla ole. Lapsen yksityisyyttä ja itsemääräämisoikeutta on kunnioitettava. Rajoituksista Rajoitukset yltävät ihmisen perusoikeuksien piiriin. Sen vuoksi sijaishuollossa (kuten muuallakin hoidollisissa yksiköissä) olevien lasten rajoitusten on perustuttava tarkoin säädettyyn lakiin. Rajoituksista on tehtävä päätös, ja kaikki rajoitustoimenpiteet on kirjattava perusteluineen asiakirjoihin ja annettava asianosaisille tiedoksi.Kirjauksesta tulee käydä esiin rajoitustoimenpide, sen kuvaus, sen peruste ja kesto, se, kuka toimenpiteestä päätti, kuka toteutti ja kuka oli toimepiteessä läsnä. On mainittava myös toimenpiteen seuraukset ja vaikutukset lapsen hoitosuunnitelmaan ja se, miten lasta on kuultu ennen toimenpidettä ja sen aikana. On aina hyvä tarkastaa, kenellä on päätösvalta asettaa rajoitus ja onko rajoitus päätöksenalainen ja päätös valituskelpoinen, jotta rajoitukseen voi hakea muutosta. Kaikki rajoitukset on toteutettava lapsen ihmisarvoa kunnioittaen ja lievimmän riittvän periaatteen mukaan. Yhteydenpitoa voidaan rajoittaa jos yhteydenpito aiheuttaa vaaraa lapselle tai esim.perheelle, jonne lapsi on sijoitettu, tai jos lapsi itse kieltäytyy yhteydenpidosta (ikä ja etu huomioitava). Yhteydenpitoa voidaan rajoittaa tapaamisrajoituksin ja teknisten laitteiden välityksellä käytäviä keskusteluja voidaan rajoittaa samoin kuin kirje ym lähetyksiä. Seuraava rajoituksia voidaan toteuttaa vain laitoshuollossa: Esineiden ja aineiden haltuunotto, mikäli ne ovat lapselle tai muille asukkaille vaarallisia.Vaarallisuudella tarkoitetaan henkeä ja terveyttä vaarantavia asioita, joilla voi vahingoittaa muita tai itseään. Yleisesti takavarikoitu tupakka ei kuulu näiden asioiden piiriin. Kiristyneen tupakkalainsäädännön vuoksi tupakat yleisesti hyväksytysti takavarikoidaan, siitäkin huolimatta sähkötupakka on edelleen asia, joka ei lain tulkinnan mukaan ole takavarikoitavissa (Räty, Lastensuojelulaki, käytäntö ja soveltaminen). Päätöksen haltuunotosta tekee laitoksen johtaja tai hoitohenkilökuntaan kuuluva henkilö ja haltuunotosta on tehtävä päätös, ellei omaisuutta palauteta. Henkilöntarkastus voidaan tehdä epäiltäessä lapsen päällä, vaatteissa tms olevan vaarallisia esineitä tai aineita. Hekilöntarkastus käsittää siis päällisin puolin tehdyn tarkastamisen, kuten taskut ym. tarkastuksen tekee laitoksen johtaja tai hänen määräämänsä hoitohenkilökunnan henkilö ja tarkastamisessa on oltava aina mukana toinen hoitohenkilökuntaan kuuluva henkilö. Tarkastajien on oltava lapsen kanssa samaa sukupuolta (kuten henkilönkatsastuksessakin), poikkeuksen sukupuolesta saa tehdä vain, jos tarkastaja on terveydenhuollon ammattihenkilö. Tarkastamiseen on oltava pätevä epäily, siis syy, todennäköisyys. Pelkkä rutiiniluontoinen ”tarkastetaan joka kerta kun palaat lomilta” ei ole riittävä syy ryhtyä henkilöntarkastukseen. Henkilönkatsastus eroaa henkilöntarkastuksesta: katsastus suoritetaan, jos on pätevä epäily (edelleenkään rutiiniluontoinen varmuuden vuoksi tehty katsastus ei ole riittävä syy) siitä, että lapsi on käyttänyt esim.päihteitä. Katsastuksessa voidaan ottaa puhalluskoe (alkometri) tai verikoe, hiusnäyte tai virtsanäyte tms. Tämä on tarkempaa kuin henkilöntarkastus, sillä katsastuksessa kajotaan lapseen fyysisesti, otetaan esim.suonesta verinäyte. Näytteen ottoon on aina varattava terveydenhuollon ammattihenkilö, muutoinkin katsastuksen suorittavan henkilön on oltava ammatillisen tutkinnon suorittanut, siis asiaan toimivaltainen henkilö. Katsastuksen suorittaa edellä mainitusti johtaja taikka hänen määräämänsä, nimenomaan henkilö, jolla on terveydenhuollollinen pätevyys. Lapsen omaisuuden tai kirjelähetyksen tarkastaminen tai haltuunotto voidaan perustaa niin ikään vaaraan, mikäli omaisuus tai lähetys sisätää vaarallisia esineitä taikka aineita, voidaan omaisuus takavarikoida tai kirjelähetys avata (viestiä lukematta). Lisäksi, jos kirje tms lähetys sisältää aineistoa, joka vaarantaa vakavasti lapsen kasvua tai kehitystä, voidaan lähetys jättää lapselle toimittamatta kokonaan. Päätöksen tekee laitoksen johtaja tai hänen määräämänsä hoitohenkilökuntaan kuuluva henkilö. Tarkastus tehdään toisen henkilökuntaan kuuluvan läsnäollessa (todisteellisesti). Lapselle tulee kertoa tarkastuksen syy. Ellei viestiä toimiteta lapselle (jos viesti on esim uhkaus tai seksuaalista häirintää), toimitetaan viesti viipymättä lapsen asiasta vastaavalle sosiaalityöntekijälle, joka tekee päätöksen toimittamatta jättämisestä ja saa myös lukea viestin sisällön, mikäli sen epäillään vakavasti vaarantavan lapsen olosuhteita. Kiinnipitäminen on perusteltua vain, jos lapsi vakavasti vaarantaa oman terveytensä tai aiheuttaa vaaraa muille asukkaille taikka omaisuudelle. Vahingon aiheuttaminen itselle tai muille on oltava todennäköistä, eli kiinnipitämiseen ei tule eikä saa turvautua perus ”itkupotkuraivarin” ollessa käsillä vaan silloin on pyrittävä rauhoittamaan lapsi muilla keinoin. Kiinnipitämisen on oltava aina puolustettavaa ja perustuttava hoidolliseen tai huolenpidolliseen pätevään syyhyn. Kiinnipito on lopetettava ensitilassa. Kiinnipidon jälkeen asiasta on annettava kirjallinen selvitys laitoksen johtajalle tai johtajan ollessa kiinnipitäjänä selvitys on annettava lapsen asiasta vastaavalle sosiaalityöntekijälle. Kiinnipito voidaan toteuttaa vain laitoksessa. Liikkumisvapauden rajoittamiseen voidaan turvautua, mikäli lapsi vaarantaa vakavasti terveyttään tai kehitystään (päihteet, rikollinen teko) tai laitoksen ulkopuolella jokin uhkaa näitä oikeushyviä vaarantaa (uhkaava aikuinen tms). Lapsi saattaa myös käyttäytyä laitoksessa vakavaa vaaraa aiheuttavasti, jolloin hänen olosuhteensa turvataan liikkumisen rajoittamisella. Tämä tarkoittaa esim. että laitoksesta lähtee ohjaaja mukaan, kun lapsi kulkee kouluun ja takaisin. Rajoituksesta päättää laitoksen johtaja tai hänen määräämänsä hoitohenkilökuntaan kuuluva henkilö. Yli 7 päivää kestävästä rajoituksesta päättää lapsen asiasta vastaava sosiaalityöntekijä ja silloinkin rajoitus saa kestää enintään 30 päivää. Liikkumista ei saa päätöksestä huolimatta jatkaa kauempaa kuin se on välttämätöntä. Lapsen saa eristää (eristäminen) vain, jos hän on vaaraksi itselleen ja/tai muille ja lapsen turvallisuus (hengen tai terveydenvaara) sitä välttämättä vaatii. Eristäminen on lopetettava heti, kun sen tarve on poistunut. Ilman uutta päätöstä eristämistä ei saa jatkaa yli 24 tuntia. Uudellakaan päätöksella eristämistä ei saa jatkaa yhteensä 48 tuntia. Lapselle on suoritettava ennen eristämistä lääkärintarkastus (ellei se ole ilmeisen tarpeetonta) ja mahdollisesti lääkäri on oltava saatavilla tarkastusta varten myös eristämisen aikana. Lapselle on määrättävä eristämisen ajaksi henkilökunnasta ”valvoja”, joka huolehtii eristyksen ajan lapsen tilasta ja huolenpidosta ja siitä, että lapsella on koko ajan mahdollisuus keskustella hoitajan kanssa. Laitoksen johtajan tai hänen määräämänsä henkilön tulee viipymättä ilmoittaa eristämisestä lapsen asiasta vastaavalle sosiaalityöntekijälle. Erityinen huolenpito Erityistä huolenpitoa (EHO) voidaan antaa vain 12 vuotta täyttäneelle, sijaishuollossa olevalle lapselle. Erityisen huolenpidon antaminen edellyttää, että lapsen yksityinen tärkeä etu vaarantuu, eikä mikään muu keino, kuin erityinen huolenpito, auta (kyseeseen tulevat erittäin vaikeat päihdeongemaiset tai jatkuva rikoskierre). Edellytyksenä on vielä, ettei lapsen sijaishuoltoa voidan järjestää muulla tavoin ja ettei terveydenhuollon palvelut ole tilanteeseen sopivia. Erityistä huolenpitoa voidaan antaa enintään 30 päivää ja jatkaa enintään 60 päivällä. Eho-jakso on lopetettava välittömästi, mikäli todetaan, ettei se auta lapsen tilanteeseen tai sen tarve päättyy. Eho:ssa lapsen liikkumisvapautta rajoitetaan ja häneen kohdistuu myös muita rajoitustoimenpiteitä (yhteydenpito, erstäminen jne). Eho voidaan järjestää vain laitosolosuhteissa, jossa on saatavilla moniammatillinen asiantuntemus (psykologi, lääkäri jne) ja henkilökunnan on oltava kyseiseen tehtäväänsä muutoinkin päteviä. Lasta on säännöllisesti tavattava ja lapsen tilannetta seurattava tarkoin antaen mahdollisuus saada keskustella esim hoitajan tai lääkärin kanssa. Kaikista toimenpiteistä ja niiden vaikutuksista eho-jaksolla on pidettävä kirjaa. Kuka valvoo? Sijaishuoltoa valvoo sijaishuoltoa järjestävä kunta ja aluehallintovirasto. Epäkohdat on tuotava sijoittavan kunnan tietoon, aluehallintovirastoon voi tehdä kantelun ja auehallintovirasto voi myös omasta aloitteestaan tehdä tarkastuksia lastensuojelulaitoksiin. Jos lapsi on sijoitettu yksityiskotiin, jossa epäkohta huomataan, kunnan tulee pyrkiä korjaamaan puutteet ja ellei tämä auta, on lapsi sijoitettava toisaalle ja yksityisen sijaisperheen toiminta mahdollisesti kiellettävä. Kutsun osaa valvonnasta ”omavalvonnaksi” tarkoittaen, että asianosaisilla on viranomaisen päätöksistä muutoksenhakuoikeus ja valitusoikeus hallinto-oikeudelta. Näihin kahteen oikeuteen sovelletaan hallintolainkäyttölakia. Koska valitusten ja oikaisuvaatimusten ynnä muiden viidakko ei ole mitenkään helppo nakki, tyydyn lyhyesti toteamaan tässä, että kannattaa aina kysyä juridista apua. Lisäksi, yksilöllä on vastassaan viranomainen ja viranomaisen myötä vahva organisaatio, jonka on helppo kävellä muutoksenhaussa yksilön yli kaikenmaailman lakipykälin, joihin myös usein valitettavasti vedotaan perusteetta. Tavallisen ihmisen ei voi olettaa tuntevan lakia, yksilön oikeuksienhan tulisi olla julkisessa hallinnossa itsestäänselvyyksiä aivan, kuten velvollisuuksienkin katsotaan olevan. Näin ei ole, joten hyvät ihmiset, pyytäkää aina apua vähintään oikeusaputoimistosta. Lapsen kiireellinen sijoitus, lastensuojelulaki 38§: Jos lapsi on jäljempänä 40§:ssä mainituista syistä välittömässä vaarassa, lapselle voidaan järjestää kiireellisesti sijaishuoltona hänen tarvitsemansa hoito ja huolto.
Pykälä 40: Puutteet lapsen huolenpidossa tai muut kasvuolosuhteet uhkaavat vakavasti vaarantaa lapsen terveyttä tai kehitystä; tai lapsi vaarantaa vakavasti terveyttään tai kehitystään käyttämällä päihteitä, tekemällä muun kuin vähäisenä pidettävän rikollisen teon tai muulla niihin rinnastettavalla käyttäytymisellään. Edellisissä lain sanamuodoissa olennaista on, että lapsi on välittömässä vaarassa. Sana "välitön" tarkoittaa tilannetta, jossa lasta uhkaa hengen, terveyden tai kehityksen vaarantava ulkoinen tekijä, jolle ei ole tehtävissä mitään ilman lapsen siirtämistä pois kotiympäristöstään. Kotiolosuhteiden on aiheutettava tämä välitön vaara. Tai lapsen on omalla käytöksellään aiheutettava se. Esimerkkinä voidaan ajatella perheväkivaltaa tai lapsen päihdekäyttöä, johon avohuollon tukitoimet eivät ole auttaneet. Koska lakiin on mahdotonta kirjata kaikkia sellaisia tilanteita, jotka aiheuttavat välittömän vaaran, on lakiin siksi kirjattu "muulla niihin rinnastettavalla käyttäytymisellään". Tämä rinnastus antaa mahdollisuuden suojata lapsi välittömältä vaaralta sellaisissa tilanteissa, joita lain sanamuoto ei erikseen sisällä. Rinnastuksen soveltamisessa tulee muistaa vaaran välittömyys. Kyseinen sanamuoto ei ole oikeutus kiiresijoitukselle varmuuden vuoksi. Vaaran on oltava oikeasti olemassa, sen on oltava todennettu ja edellä mainitusti välitön siten, ettei lapsen etua voida muilla keinoin turvata. Mennään esimerkkitapaukseen, jossa lapsi on kiiresijoitettuna kodin ulkopuolelle. Viitaten edellämainittuihin lain säännöksiin tulkintoineen, lapsen huoltaja asiamiehineen esitti kysymyksen kiiresijoituksen perusteista. Kysymys esitettiin kiiresijoittamisesta tehdyn päätöksen perusteluiden väljyyden vuoksi, joihin kaivattiin tarkennusta. "Lasensuojelun näkökulmasta tilanne on huolestuttava" Lapsen asioista vastaavaa sosiaalityöntekijää pyydettiin tarkentamaan, miksi lastensuojelulla on tällainen näkökulma. "Tämä huolihan on ollut meillä jo aikaisemmin, ennen tätä tilannetta" Edelleen pyydettiin tarkentamaan, mitä nimenomaisia asioita huoli sisältää. "Meidän näkemyksemme mukaan lapsen huolenpidossa on puutteita" Pyydettiin tarkentamaan, millaisista puutteista on kysymys. "Arjen sujuvuudessa on yritetty tukea, mutta se ei edelleenkään oikein onnistu" Pyydettiin tarkentamaan, millä tavalla arki ei onnistu, mitkä ovat sellaisia seikkoja, joissa näitä puutteita esiintyy. "No esimerkiksi kun sanotaan lapsen käyvän suihkussa illalla, mutta sitten illalla sanotaankin, että lapsi menee suihkuun aamulla". Pyydettiin avaamaan asiaa sen osalta, miten suihkun ajankohta aiheuttaa lapselle välitöntä vaaraa? "No on tässä muutakin" Edelleen pyydettiin tarkennusta. "No nukkumaanmenoajat ja yleinen siisteys" Kysyttiin nukkumaanmenoajoista, joista kirjauksissa ei löydy normaalia vaihtelua lukuunottamatta yhtään hälyttävää merkintää. Lisäksi pyydettiin tarkennusta yleiseen siisteyteen. "No onhan lapsella ollut likainen paita ja ruokaa hiuksissa". Pyydettiin tarkentamaan likaisuutta toistuvuuden osalta ja kysyttiin muiden samaa ikäluokkaa olevien lasten paitojen puhtaudesta ruokailun jälkeen. "Lastensuojelun näkökulmasta...." Minulle tulee mieleen Teletapit. Siinä ohjelmassa katsotaan lyhyt ja epämääräinen ohjelmanpätkä, jonka jälkeen huudetaan "Uudestaan! Uudestaan!" ja katsotaan sama epämääräinen ohjelmanpätkä alusta toiseen kertaan. Katsoja ei viisastu uusinnasta yhtään, mutta ilmeisesti ohjelmaan saadaan lisää aikaa tällä tavoin. Ai niin se aika. Lastensuojelulain 54§ turvaa lapselle yhteydenpidon ja tapaamisoikeudet läheisiinsä sijaishuollon aikana. Tätä oikeutta toteutetaan esimerkkitapauksessamme muutaman tunnin verran viikossa. Lapsen huoltajalle ojennettiin myös nippu asiakirjoja. Vaihtoehtoina annettiin tutustua niihin toisessa huoneessa ennen mielipiteen antamista. Tai ottaa ne mukaan ja tutustua niihin kotona. Lapsen tapaaminen, se ainoa mahdollinen sillä viikolla, oli järjestetty alkamaan 1,5 tuntia palaverin aloittamisen jälkeen. Joten asiakirjoihin tutustuminen paikan päällä olisi syönyt ajan lapsen tapaamiselta. Kun papereihin tutustuu kotona, on lähes mahdotonta käyttää virheiden oikaisuoikeuttaan. Hyvin pelattu sosiaalitoimelta, taas ja jälleen kerran. Mikäli tunnistat tästä tekstistä oman tarinasi, älä suotta säikähdä. Minä en tunne sinua, enkä tiedä tarinaasi. Kerron vain, kuinka yleistä tällainen lain soveltaminen lastensuojelussa on. Lastensuojelun epäkohdat ovat olleet otsikoissa viimeaikoina.
Se on erittäin hyvä asia, sillä vielä jokunen vuosi sitten valtamedioissa ei kirjoitettu kuin sosiaalitoimea puoltavia juttuja. Perusasia, mikä edelleen on pimennossa, on jäänyt vaille minkäänlaista huomiota. Kun epäkohtien syitä ruoditaan, palataan aina resurssipulaan ja siihen, kuinka monta lasta yhden sosiaaliviranomaisen työtaakkana on. Resurssipula ei selitä sitä, miksi kiiresijoitettujen ja huostaanotettujen lasten asiakirjoissa vilisee vääriä tietoja ja suoranaisia valheita. Huostaanotto tulee perustella lastensuojelulain 40§ mukaisesti. Pykälässä todetaan, että puutteet lapsen huolenpidossa tai kasvuolosuhteissa tulee olla sellaiset, että ne uhkaavat vakavasti vaarantaa lapsen terveyttä tai kehitystä. Tai lapsi itse toiminnallaan vaarantaa terveyttään tai kehitystään. Lisäksi vaaditaan, että avohuollon tarjoama apu on riittämätöntä tai se ei ole tarkoituksenmukaista. Jos nyt puramme tämän pykälän ääliötasolle, se tarkoittaa, että: -Puutteet lapsen huolenpidossa uhkaavat vakavasti lapsen terveyttä. Jos lapsella on puserolla aamiaisen rippeet, se ei vielä vaaranna lasta. Jos lapsi ei saa ruokaa eikä juomaa, se kyllä vaarantaa. Ero on merkittävä. -Puutteet lapsen kasvuolosuhteissa uhkaavat vakavasti vaarantaa lapsen terveyttä tai kehitystä. Epätasainen päivärytmi ei vielä ole peruste, sillä harvalla lapsella edes on oppikirjan mukainen päivärytmi tässä kolmivuorotyön maailmassa. Sellaiset kasvuolosuhteet, joissa esiintyy väkivaltaa tai huumeita, ovat eri asia ja ero on taaskin merkittävä. -Lapsi voi itse omalla toiminnallaan vaarantaa olosuhteensa. Päihteiden käyttö, itsetuhoisuus, vakavammat rikokset tai lapsen oma väkivaltaisuus voivat olla peruste. Rikosepäily ei vielä riitä perusteeksi. Eikä kolme kaljaa perjantai-iltana nurkan takana. Eikä sekään, että seurustelukumppanin kanssa meni bänks ja nuori uhkasi vetää itsensä hirteen, koska sydän särkyi. Näissäkin ero on merkittävä. -Avohuollon toimenpiteisiin voidaan ryhtyä matalalla kynnyksellä. Avohuollon toimenpiteet ovat kaikki suostumuksenvaraisia ja ne tulee suunnitella ja laatia yhdessä perheen ja lähipiirin kanssa siten, että apu kohdentuu siihen, missä apua tarvitaan. Tämä ei siis tarkoita sitä, että sosiaalitoimi sanelee, koska kotona käy perhetyö, että lapsen on mentävä terapiaan tai päiväkotiin tai perheen on lähdettävä avohuollon sijoitukseen. Sosiaalitoimen velvollisuus on esitellä eri vaihtoehdot ja ehdottaa niitä sekä suunnitella sopiva kokonaisuus perheelle sopivaksi. -Avohuollon toimenpiteestä kieltäytyminen ei ole peruste huostaanototolle. Avohuollon sijoituksesta kieltäytyminen ei siis ole peruste. Sosiaaliviranomainen ei saa todeta avohuollon sijoituksen olevan vaihtoehto huostaanotolle, jos hän näin tekee, kyse on pakottamisesta, joka on lailla kielletty. -Jotta avohuollon toimenpide olisi riittämätön, sitä pitää kokeilla ja todeta, ettei siitä ole hyötyä. Jos toimepide ei ole tarkoituksenmukainen, tarkoitetaan jo tilannetta, jossa tulipaloa lähdettäisiin sammuttamaan räkimällä liekkeihin. Toisin sanoen tilanne on niin kriittinen, ettei avohuollosta löydy sellaista apua, joka lapsen pelastaisi. Suurin epäkohta lastensuojelussa on edelleen se, että viranomainen ei ole objektiivinen ja oikeudenmukainen, asiakasta ei kuunnella, eikä asiakkaan olosuhteita selvitetä riittävästi. Sosiaalitoimen kirjaukset perustuvat paljolti mutu-tuntumiin, oletuksiin, kolmannen osapuolen (ostopalveluna tuotettu perhetyö) tekemiin kirjauksiin ja mielipiteisiin. Jos olisin väärässä, asiakkaat saisivat aina nähdä kirjaukset, joita heistä on tehty. Asiakkaiden kertoma kirjattaisiin asiakirjaan sellaisenaan, eikä höystettynä kirjaajan mielipiteellä. Asiakkaiden psyykettä, neurologisia tiloja ja muuta terveydentilaa arvioisivat lääketieteen ammattilaiset sosiaalivranomaisen sijaan. Perheet myös tietäisivät, minkä tulisi olla toisin, jotta sosiaalitoimessa huoli vähenisi. Resurssipula ei selitä edellä mainittuja epäkohtia. Olen itse hoiva-alalla ja kirjaan joka ikisessä työvuorossa. En minäkään kirjoita virallista asiakirjasisältöä mistään, mitä ei oikeasti ole tapahtunut tai ole olemassa. Jos niin tekisin, olisin äkkiä työtön. Myös minun alallani on kiire ja resurssipula. Se ei vaikuta kuitenkaan kykyyni puhua totta. Miksi sosiaaliviranomainen saa kirjoitella puuta heinää, jonka seurauksena on ihmisoikeusrikos? Vapaudenmenetys ja perheen sekä yksityisyyden suojan särkeminen? Ja miksi mikään valtamedia ei edelleenkään kirjoita aiheesta, vaikka siitä on olemassa jo tutkimustietoakin? Työmatkalla avasin radion.
Tänään on äitienpäivä. En ehtinyt kuulla, kuka haastattelussa oli. Haastateltava puhui lastensuojelusta, erioten sijaishuollossa olevista lapsista ja pitkäaikaisten sijoitusten purkamisista. Haastateltava kertoi, että pitkäaikaisten sijoitusten purku on harvinaista, sillä pitää ajatella aina lapsen etua. Jos lapsi on tottunut pienestä pitämään sijaisperheen aikuisa vanhempinaan, kasvanut tärkeimmät kehitysvuotensa sijaishuollossa, tulee ajatella lapsen etua ja harkita tarkoin, onko lapsen edun mukaista palauttaa lasta biologisille vanhemmilleen. Että te ammattilaiset kehtaatte, ja kyllähän te kehtaatte. Kauniin korulausein puhua lapsen edusta silloin, kun sijaishuoltoa pitäisi purkaa. Kehtaatte unohtaa lapsen oikeuden omiin, siis omiin vanhempiinsa. Lisäksi unohdatte erittäin sujuvasti sen toisen tapahtuman, itsensä huostaanottotilanteen. Silloin te ette puhu lapsen edusta koskien tärkeitä kehitysvuosia, ette puhu siitä, kuinka traumatisoivaa on erottaa lapsi nopeasti omasta biologisesta perheestään. Sen sijaan, kun lapsi on sijaishuoltoon toimitettu, alkaa puhe kiinnittymisestä sijaishuoltoon. Vanhempien, lapsen ja muun perheen oikeutta yhteydenpitoon rajoitetaan, jotta lapsi ei reagoisi niin voimakkaasti. Kukaan teistä ei huuda sen perään, että lapsen etu on saada kasvaa tasapainoisesti. Kukaan ei huuda sen perään, että myös sosiaalihuollossa on toimittava yhteistyössä asiakkaan kanssa, eli sen lapsen. Lapsella ei ole ääntä, olkoonkin puhekykyinen tai ymmärtäväinen. Lasta kuullaan, muttei kuunnella. Unohdatte sujuvasti myös huostaanoton tarkoituksen, joka on lapsen edun turvaaminen, mutta myös perheen jälleenyhdistäminen. Pykimys ei koskaan saisi olla pitkäaikainen, täysi-ikäisyyteen asti jatkuva sijaishuolto, mutta käytännössä näin kuitenkin on. Radiossa haastateltava puhui myös siitä, kuinka joissakin harvoissa tilanteissa pitkäaikainen sijaishuoltokin puretaan. Silloin prosessi on pitkä ja varovainen, ettei lasta vain heitetä tutusta ympäristöstä kesken kaiken takaisin biologisille vanhemmilleen. Ensin pidennetään tapaamisaikoja ja tuetaan muutoinkin jälleenyhdistämistä. Niin, kyllä silloin löytyy resursseja. Miksi niitä ei löydy tilanteisiin, jossa huostaanotto uhkaa? Miksi ei silloin löydy sitä pataljoonaa mistään, joka tukisi perhettä kotiinpäin, uhkailematta huostaanotolla tai pakottamatta perhekountoutukseen? Missä ovat kaikki ne lapsen edun huutajat silloin, kun lapsen tilanne olisi vielä korjattavissa intensiivisellä avohuollolla? Radiossa puhuttiin luottamuksesta. Kukaan ei kuulemma halua muuta kuin lapsen parasta. Kysyisin radiossa puhuneelta, jos vain olisin kuullut, kuka hän oli, miten hän henkilökohtaisesti rakentaa luottamuksen perheeseen? Miten hänellä on oikeus odottaa luottamusta tilanteessa, jossa hän itse on kenties se taho, jolla on valta päättää lapsen kohtalosta? Valta kirjata papereihin kaikki perheen ongelmat ja viat ja vedota niihin hallinto-oikeudessa ja voittaa? Kysympä vain, luottaisitko puhuja itse vaikkapa minuun, jos kävelisin kotiinsa kertomaan, että hän on vanhempana sopimaton, ja lasta hoitaisi paremmin joku muu? Lopuksi kysyn, miksi te kehtaatte valehdella vieläpä äitienpäivänä siitä, että kaikessa on kyse vain lapsen edusta? Vaikka tosielämässä on tuhansia perheitä, jotka viettävät päivät pitkät peläten lastensuojelua, taistellen sen mielivaltaa vastaan ja edelleen tuhansia perheitä, joilta lastensuojelu on huostaanottanut lapsen lastensuojelulain 9.luvun säännösten vastaisesti. Siis perheitä, joiden olosuhteissa ei ole likikään sellaista moittimisen sijaa, että huostaanotto tai edes perhekuntoutus tulisi harkittavaksi. Kun tähän joskus saisi selityksen, miksi näin on? Vaan kun ei saa. Sen sijaan mennään radioon jauhamaan puppua hyvistä aikeista ja suuresta sydämestä. Olen saanut sijaistaa omaishoitajaa jokusen vuoden. En voi kuin ihmetellä, kuinka välinpitämätöntä ja suorastaan pirullista omaishoitajan kohtelu voi olla.
Laki omaishoidon tuesta, 3§, puhuu hoitotehtävää tukevista palveluista, jotka on "tarvittaessa järjestettävä". Tuki ei siis ole pelkkä rahallinen palkkio vaan palvelukokonaisuus, jonka tulisi tukea omaishoitajaa työssään. Näitä palveluita en ole nähnyt annettavan sitten sen ajan, kun kuntamme sote siirtyi vastuukunnalle, joka lahjoitti hyvinvointimme Pihlajalinnalle tytäryhtiöineen ja alihankkijoineen. Apua kotiin ei anneta viikonloppuisin. Terapiaa jaksamiseen ei makseta, vaikka suositukset ovat olemassa. Hierojalle joutuu menemään omakustanteisesti. Hoidettavan ratsastusterapia on utopiaa. Tukiperhe piti etsiä itse. Omaishoitaja joutuu käyttämään vapaapäivänsä työssä käymiseen, oikeasti lomaa on vain kaksi viikonloppua vuodessa, nekin omakustanteisesti. Sopimukset ovat olleet laittomassa tilassa - määräaikaisia, vaikka em.lain 8§ toteaa omaishoitosopimuksen olevan voimassa toistaiseksi ja vain erityisestä syystä määräaikaisena. Tätä kysyessä vastaa viranomainen "lasten kohdalla teemme aina määräaikaisen sopimuksen". Laki ei nimeä hoidettavan ikää, se toteaa ykskantaan sopimusten voimassaolon toistaiseksi, ellei erityistä syytä ole. Hoidettavan ikä ei ole erityinen syy. Sopimus muutettiin kyllä lainmukaiseksi, mutta sitä ennen piti mainita vammaisasioihin erikoistuneen juristin nimi. Omaishoitaja on ryhtynyt kirjoittamaan blogia vapain sanakääntein. "Taisi olla vuotta 2016 kun minulle kerrottiin tälläisestä hienoudesta kuin virallinen omaishoitosopimus ja siihen kuuluvat vapaat. Hetkinen mitkä vapaat? Kun kysyt sopimuksesta niin ensin selitellään "tälläisellä käytännöllä", mutta viimein siitäkin taisteltuani tovin suostutaan minulle virallinen sopimus kirjoittamaan, sitten ne kuuluisat vapaat... niin mitään sijaishoitomahdollisuutta ei kunnalla ole tarjota, etsi itse sijaishoitajasi." Ja kun palkka jäikin maksamatta: "...saan kiinni vammaispalvelun avopalveluiden johtajan joka kertoo minulle että nyt on päässyt tälläinen "ikävä tilanne syntymään" ja "valitettavasti kaupungilla on vain ne tietyt laskun maksupäivät" ja kun lupaan tehdä asiasta julkisen niin minulle kerrotaan ettei "julkisuus edesauta ketään"." " Kolmostien terveyden suojatyöpaikoissa työskentelevät henkilöt ovat itsekin halukkaita työskentelemään 0,55€ (MIINUS VEROT) tuntipalkalla ja ihmettelevät sitten kun vähän ottaa nuppiin? Mutta hei, ajatelkaa paljonko Kolmostien terveys säästi kun ei tarvita laitospaikkoja ja tiedetään että äiti ei lastaan hylkää vaikka saakin palkkaa puolet luvatusta! Mutta oletan myös että Kolmostien terveys om valmis rahoittamaan hoidettavalle sen kovasti tarvitun kommunikaatiolaitteen ja -ohjelman, kun olemme Tikoteekkiin aikaa odottaneet yli 5kk, ja nyt estymme kulkemasta kun oli pakko valita, ruoka ja tärkeät lääkkeet, vai ruoka ja bensa. Pakko oli ne lääkkeet valita että saan nukkua edes kolme tuntia yössä kun hoidettava nukkuu oman lääkkeensä avustamana. " Uusi blogipohja ja blogit, sekä tulevat kuulumiset siitä, kuinka hyvin omaishoitajista pidetään huolta ja kuinka heitä arvostetaan viranomaisen taholta, löytyy täältä: https://omaishoitajanhelppoelama.blogi.net/blog/1/omaishoitajan-palkka-ilmainen-tyontekija-iso-saasto/ https://omaishoitajanhelppoelama.blogi.net/blog/2/kadonneen-palkan-metsastys/ https://omaishoitajanhelppoelama.blogi.net/blog/3/palvelut-omaishoitajalle-mita-ne-on-jotakin-syotavaa/ Pitäisiköhän kehittää peli? Kun nykyään kaikki pelaavat jotakin. Minulla on idea. Pelin nimi olisi "Voita viranomainen". Pelaaja, joka on viranomainen saa puhua lööperiä, syytellä toisia ja säätää mitä säätää. Viranomaispelaajia voi olla niin monta kuin vain halutaan. Kun taas pelaajan, joka on asiakas ja joita saa olla vain yksi kerrallaan, tulee ennakoida, varmistaa ja valvoa viranomaisen jokaista liikettä, opetella ulkoa Suomen laki ja perustella paitsi omat niin myös viranomaisen väittämät. Tavoite on päästä maaliin voittajana, jos on viranomainen ja jos on asiakas niin tavoite on päästä maaliin elävänä. Se tässä peli-ideassa on vielä vähän hakusessa, että miten se voitetaan? Nimittäin, katsokaas, kun lähtöasetelma on se, että viranomaisella on aina kymmenen pisteen etumatka. Ja sanktiot, joita eri peliruuduista voi saada, koskevat vain asiakasta. Pelissä on kyllä bonuskortti, jolla asiakas saa viranomaisen toimimaan halutulla ja lain mukaisella tavalla, ja tällöin on mahdollista päästä suoraan maaliin. Tämä bonuskortti on mahdollista saada heittämällä kahdella nopalla yhteensä silmäluku 13. Muistan kirjoittaneeni tämän äidin kertomuksen ennekin, mutta teen sen uudelleen.
Kertomus on kuvaus siitä, miten helppoa on kasvattaa lasta, etenkin erityislasta, etenkin yhteiskunnassamme tänään. Niin moni väittää, että kaikki lähtee kotoa. Niin moni huutaa ennaltaehkäisevän avun tärkeyttä. Kertoja on erityislapsen äiti. Kertomuksen tarkoitus on havahduttaa ihmiset tajuamaan, mitä tuskin tapahtuu, ellei satu omalle kohdalle. Oma tarkoitukseni on sanoa, että kaikki ei todellakaan lähde kotoa. "Kaikesta, mikä on normaalia, on tehty epäilyttävää. Naapurin lapset ovat kylässä, mukanaan ne uudenlaiset kännykät, joilla tehdään kaikkea muuta, paitsi soitetaan puheluita. Kaikilla on kauhean hauskaa jotakin katsellessa. Menet ja kysyt, saanko minäkin nähdä? Lapset ovat innokkaita näyttämään, ja huomaat pian katsovasi kissaa, joka ampuu sotilaita konekiväärillä, kunnes tarkka-ampuja posauttaa kissalta pään irti. Olipahan koomista. Mieleesi tulvivat kaikki ne kerrat, kun sinua on kyseenalaistettu vanhempana siitä, ovatko lastesi dvd-ohjelmat tai nettipelit heille sopivia. Olet sittemmin kieltänyt kaikki ja teillä pelataan korkeintaan Ekapeliä. Tiedostat, miten liioittelet, kun kiellät kaiken alle kolmevuotiaille sopivan jopa kaksitoistavuotiaalta. Samaan aikaan ajattelet, jos lapsesi kertovat jossakin ääneen katsoneensa kissan tappamista, mitä siitä seuraa? Ohjaat lapset laulamaan lastenkaraokea. Peppi Pitkätossua ja sen semmoista, joka ei kiinnosta kolmea sekuntia kauempaa, ja he kaivavat jälleen kännykkänsä esille, ja nyt siellä on jokin laulava kettu, joka liiskaa kiveksiä asfalttiin. Ojasta allikkoon siis. No entä siivoaminen? Kun et voi tietää enää, mikä on normaalia. Jos tiskipöydällä on kasa lautasia, onko se epäsiistiä? Jos ei ole, onko se epäilyttävän siistiä? Asian ajattelemiseen kuluu enemmän energiaa, kuin itse siivoamiseen. Lasten käytös on arvaamatonta, etenkin, jos on erityislapsi. Pelkästään se, että lapsi saattaa kaupalla heittäytyä äksäksi lattialle karkkihyllyn kohdalla ja alkaa huutaa, olisi riittävää. Mutta jos lapsi on erityislapsi, se on vasta lopun alkua. Joudut laskemaan jonossa olevat ihmiset ostoksineen, punnitsemaan, kauanko heillä menee aikaa, ennen kuin on sinun vuorosi, ja ehditkö ulos ennen kuin erityisesi tietty poksahtamispiste ohitetaan. Koska tiedät, että ihmiset eivät ymmärtäisi lapsesi agressiota, lapsessasi ei lue "en ole kuten muut". Autossa voit jo toimia vapaammin. Mutta kaupassa on silminnäkijöitä ja korvin kuulijoita. Ostatko sittenkin sen patukan ja selviät kaupasta ilman kohtausta? Toisaalta silloin menee kaikelta työltä pohja. Annat pirulle pikkusormen ja seuraavalla kerralla se vie koko käden, sillä erityisen kanssa ei toimita kuten tavallisen. Ostat kuitenkin suklaata ja tunnin kuluttua kiroat itsesi alimpaan helvettiin. Olisit päässyt kuitenkin vähemmällä kärsimällä kaupassa totaalisen attakin, kuin nyt, kotona, kun sokerihumalainen erityinen kuluttaa kaikilta muilta perheenjäseniltä loppuillan riehumalla ja kiukuttelemalla. Kello käy virka-aikaa, joten lasket päässäsi todennäköisyyttä perhetyön piipahtamiseen. Pukeutuminen kouluun. Lapsesi myöhästyy joka toinen aamu, koska etsitte parillisia sukkia. T-paidassa on tahra. Voi jumalauta!!! Ovesta ulos hermot kireällä ja autoon, ylinopeutta koululle ja päiväkotiin. Jonne tuuppaat ylisiististi puetut lapsesi vain sivusilmällä huomataksesi, että joka toisella päiväkotilapsukaisella on osa aamupuurosta paidallaan. Kotimatkalla soimaat jo itseäsi siitä, että taas meni yksi aamu päin helvettiä, olipa kivaa taas, etenkin lapsilla. Alat miettiä kaikkia niitä kertoja, joilla sinua on katsottu "sillä silmällä", sanottu jotakin, jonka rivien välissä piilee sanoma "sä et nyt ole ihan ookoo vanhempi". Kenties sinulle on sanottu suoraan, ei näin, ei noin, tuohan on aivan väärin. Kauhuksesi huomaat, että sinusta on hyvää vauhtia tulossa se, miksi sinua on koko ajan väitetty. Onko lapsille tarpeeksi aikaa? - Ei ole! Kaikki aika menee nykyään siihen, että ajattelen, voinko tehdä jonkin asian lasten kanssa vai en, koska en ole varma onko se oikein vai väärin. Onko lapsille asetettu rajat? - En minä vaan tiedä. Jos minä komennan, niin onko se sitten uhkaamista taikka kiristystä? Jos minä en komenna niin rajoja ei ole. Kultaisella keskitiellä en uskalla korotella ääntäni, mutta silloin lapset eivät kuuntele. Ja sitten minulla ei ole auktoriteettia. Jäähylle laittaminen on vapaudenriistoa. Ja niin edelleen. Joten en minä tiedä. Ainakaan enää. Onko lapsilla rytmi? - En minä tiedä. Kukaan ei selittänyt koskaan, millainen sen tulisi olla. Ennen oli aamupala, lounas, päivällinen, iltapala, siinä välissä söivät, kun oli nälkä. Mutta sittemmin olen joutunut kyttäämään kelloa, koska lasten omasta halusta huolimatta pitäisi olla ateriat kellon mukaan tasan eikä melkein. Aikojen noudattamisesta on tullut ydinsotia keittiössä, sillä lapsia on vaikea pakottaa syömään, ellei ole nälkä. Rytmiin kuuluu uni. Meillä nukutaan yöllä, mutta poika näkee pahoja unia. Ja koulu valittaa koko ajan, että poika on väsynyt... siitäkin tulee paniikki. Mitä minä nyt teen? Univaikeuksia? Äitinä pitäisi olla kaikkivoipa, ja saada lapsi nukkumaan hyvin, on osoitettu, että vika on minussa. Wilmassa. Ja opettaja on sanonut, että lapsi ei nuku tarpeeksi. Että minun tulee laittaa hänet tuntia aiemmin nukkumaan. Siis puoli kahdeksalta. Yhdeksänvuotias. Mutta kun poikaa ei nukuta ja hän nukahtaa vasta yhdeksältä. Niin minä olen jälleen kerran huono äiti. Joinakin päivinä on vaan ihan kauhean huono päivä. Minullakin. Joskus. Alennun lapsen tasolle ja riitelen. En jaksa pestä pyykkiä tai tehdä perunamuusia perunoista ja teen sen sitten jauheesta. Kukaan ei tiedä tästä, mutta minun pitää hävittää pakkaukset saman tien. Jos joku tulee ja näkee. Naapuriin tilataan melkein joka ilta pizzaa. He istuvat iltaa takapihalla usein viikonloppuisin. Minutkin on sinne kutsuttu, mutta joudun aina keksimään tekosyitä. En minä voi sinne mennä! Jos joku kuulee siitä. En voi ottaa riskiä, että minut nähdään hiprakassa. Kateudesta vihreänä tuijotan ikkunasta ja katselen naapuriin, jossa syödään ja juodaan, lapset leikkivät iloisina. Kukaan ei riehu eikä örvellä, Mölkkyä pelaavat. Ihan normaalia. Jos minä haluan ostaa kaksi saunakaljaa, minä ajan autolla seuraavaan kylään. Siellä minua ei tunneta, ja riski leimautua alkoholistiksi pienenee huomattavasti. Illalla makaan sängyssä pimeässä silmät auki ja mietin. Minusta ei taida olla mihinkään. Ajattelen vain, ja jokainen ajatus on huono. Oli minulla hyviäkin ajatuksia, mutta ne eivät ole enää valikossa mukana. Pitää osoittaa, näyttää, varmentaa, todistaa, että olen tarpeeksi hyvä olemaan vanhempi. Se pitää osoittaa sosiaalitoimelle, moniammatilliselle ryhmälle, terapeutille.... Pitää, vaikka tiedän, että ei minun pidä. Kumminkin, niin on viisainta, koskaan ei voi olla varma. Ei vara venettä kaada. Sanoin miehelleni, etten osaa olla enää äiti. Kuusivuotias huusi "osaatpas"!!! "Kyllä sä osaat olla!!" Lapsen suusta tulee totuus, ainakin osatotuus. Lapsi ei tiedä, mitä osaaminen merkitsee tässä maailmassa. Se ei riitä, että osaat rakastaa. Pitää huolta, ruokkia ja vaatettaa. Antaa turvaa. Pitää osata paljon muutakin. Pitää osata olla kuten käsketään, näyttää hyvältä, luopua osasta minuuttaan, olla toista kuin tahtoisi. Olla täydellinen, muuttuvien kriteerien vallitessa. Ja sekään, kuten näemme huostaanottotilastoista, ei riitä. "Ennaltaehkäisevä apu" on kuin kummitus, joka vainoaa minua. Se ajaa minut nuoralle ilman turvaverkkoa oman mieleni sisällä. Jos putoan, minut ottaa vastaan peto nimeltä yhteiskunta ja syö suihinsa. Nuoran toista päätä ei näy. Takaisin en halua. On pakko jatkaa siis eteenpäin peläten, että putoan. Tietämättä edes, kulkeeko sitä horjuen kohti parempaa, vai olisiko se putoaminen sittenkin viisaampi vaihtoehto?" |
|
RSS Feed
