Tuli mieleeni eräs seikka, joka huvitti ajatuksena suuresti. Olin tukihenkilönä taannoin eräässä lastensuojelullisessa asiassa, jossa tuttuun tapaan käsiteltiin lastensuojelun kirjauksia. Kirjaukset sisälsivät melkoisesti olettamuksia ja arvailuja kohteena olevan perheen elämästä ja olosuhteista. Avainsanoja olivat mm. "oletamme" , "koimme", "tuntui" ja "vaikutti". Lisäksi kirjauksissa oli käytetty sanoja, joiden sisällöllinen tunnelma antoi yleisesti ajateltuna olemassa olevasta totuudesta liioitellun ja dramaattisen kuvan. Voisin jopa todeta, että adjektiiveja oli käytetty tarkoitushakuisesti.
 
Se huvittava seikka, joka tulla tupsahti mieleeni, oli seuraava: entä, jos asiakas (oli hän sitten muutoksenhaussaan taholla millä hyvänsä) kirjoittaisi kantelunsa, valituksensa tai vastineensa samalla tyylillä kuin viranomainen? Jos viranomainen liioittelisi, olettaisi tai suorastaan sepittelisi asioita asiakkaastaan, miksei asiakaskin voisi vastata samalla mitalla? Voimme keksiä kuvitteellisen tapauksen, josta nyt kuvittelemme kantelevamme. Se voisi kuulua vaikkapa näin:

"Heinäkuun 16 päivänä 2014 saimme häiritsevän puhelun Maija Meikäläiseltä, joka vastaa kuntamme lastensuojelusta. Hän kertoi meistä tehdyn lastensuojeluilmoituksen. Taustalta kuuluin häiritsevää hälinää, jota Meikäläinen yritti pahoitella hätäisesti ja huolimattomasti. Puhelussa sos.tt Meikäläinen ilmoitti, että kotiimme tullaan tekemään kotikäynti. Koska olemme työelämässä, kotikäynnin ajankohdasta oli neuvoteltava. Sos.tt Meikäläinen kertoi agressiiviseen sävyyn asian olevan kiireellinen ja sen vuoksi kotikäynti olisi tehtävä pikimmiten lastemme turvallisuuden varmentamiseksi. Meille jäi mielikuva, sos.tt Meikäläinen ikään kuin antoi ymmärtää, ettei neuvotteluvaraa juuri ole. Saimme kuitenkin sovittua ajankohdan järjesteltyämme työvuorojamme uudelleen. 
          Kotikäynnille saapui 16.7.2014 sos.tt Maija Meikäläinen ja hänen työparinsa Matti Teikäläinen. He valittivat myöhästymistään syyttäen kiirettä. Hyvin epäviranomaismaisesti he asettautuivat keittiön pöydän ääreen. Sostt. Meikäläinen etsi tarvittavaa lastensuojeluilmoituksen ilmoitusosaa sekä muistivihkoaan äärimmäisen sekavasta asiakirjasalkustaan. Hänen toimensa vaikuttivat hyvin kiireisiltä ja hätäisiltä, suorastaan maanisilta. Hän ei löytänyt kynäänsä ja mumisi jotakin sekavaa sos.tt. Teikäläiselle, joka ei reagoinut työparinsa kontaktoimiseen millään tavalla. Meille heräsi huoli siitä, ovatko kyseiset sosiaalityöntekijät kadottaneet tärkeät työvälineensä ja kuinka he kykenevät huolehtimaan perheemme oikeusturvan toteutumisesta, sillä heidän kahdenkeskinen vuorovaikutuksensa vaikutti lähes olemattomalta.
          Sosiaalityöntekijät tahtoivat nähdä asuntomme, jonka toki esittelimme huone huoneelta. Sos.tt Meikäläinen kuljeksi huoneissa epämääräisesti silmäillen sinne tänne. Lapsemme tervehtivät sosiaalityöntekijöitä. Työpari Teikäläinen kysyi lastemme nimiä ja ikää terävään, hieman pelottavaan sävyyn. Tilanteesta syntyi mielikuva, ettei sos.tt Teikäläinen kyennyt huomioimaan lastemme ikää, saati olemaan vuorovaikutuksessa lastemme kanssa lapsen ikätasoista ymmärryskykyä silmällä pitäen.
          Perheemme äiti tekee kolmivuorotyötä. Sos.tt Meikäläinen esitti huolensa äidin mahdollisesta väsymyksestä ja kyseenalaisti lasten päivärytmin, vaikka selitimme, että perheessä isä tekee päivätyötä, joten lasten rytmi ei häiriinny äidin työvuoroista. Koimme sos.tt Meikäläisen huolen mittakaavan harhaisuutta muistuttavana tilana. Työaikojen jälkeen hän siirtyi harkitsemattomasti ja epäluuloisesti käsittelemään aihetta "saavatko lapset tarpeeksi aikaa äidiltä?" Kuulustelumainen keskustelu perheemme  tilanteesta oli hyppelehtivää, asiasta toiseen epäjohdonmukaisesti etenevää ja epätarkoituksenmukaista. 
          Hyvin hajanaisen keskustelun ohessa perheen äiti yritti tehdä tarkentavia kysymyksiä. Sosiaalityöntekijät vähättelivät asiantilaa epämääräisesti. Perheelle jäi mielikuva ja tunne siitä, että perheen näkemystä ei lainkaan sisäistetty tai otettu huomioon. Sos.tt Meikäläinen etsi silmälasejaan kysyen sos.tt Teikäläiseltä, tiesikö tämä, missä ne olivat. Perheelle heräsi huoli sos.tt Meikäläisen jaksamisesta työssään ja siitä, kykeneekö hän huolehtimaan kuntamme noin 60:stä lastensuojelun piirissä olevasta perheestä, mikäli hänelle ei jää aikaa huolehtia edes omasta perusterveydestään, johon näkeminen olennaisesti liittyy. Silmälasien hetkellinen etsiminen aiheutti sos.tt Meikäläiselle myös ajatuskatkoksen.
          Kuulustelunomainen keskustelutilanne sekä tukitoimien tarjoaminen tapahtui asuntomme keittiössä, jonne tilanteen tässä vaiheessa lapsemmekin olivat siirtyneet kuuntelemaan. Sosiaalityöntekijät suolsivat kysymyksiään ja subjektiivisia havaintojaan lasten ollessa kuuloetäisyydellä, mikä huolestutti kovasti perheen äitiä. Joutuisivatko perheemme lapset nyt kantamaan taakkaa aikuisten asioista? Koimme perheemme vanhempina ja huoltajina, että lapsemme asetettiin aikuisen asemaan. 
          Pyysimme saada tietoa siitä, mitä seuraavaksi on tarkoitus tapahtua tai tehdä. Sos.tt Meikäläinen tukeutui sos.tt Teikäläiseen kysyen, mitä mieltä hän on asiasta. Kotikäynnin tunnelma muuttui epävarmaksi, sillä olemme ymmärtäneet, että viranomaiseen tulisi voida luottaa ja että viranomaisen tulisi tietää, mitä viranomaisvalvontaisessa asiassa tulee tehdä. 
          Huolemme ja kantelumme aihe käsittää tässä lähinnä kuntamme sosiaalitoimen työolosuhteet ja työturvallisuuden. Sosiaaliviranomaisten epävakaa käyttäytyminen herätti meissä huolen siitä, onko työssä jaksamisen kannalta mahdollista saada apua sos.tt Meikäläiselle. Meikäläinen on selvästi ylityöllistetty ja kiireen vuoksi väsynyt ymmärtämättä sitä itse. Hän kuitenkin hukkaa työvälineitään ja hänen salkkunsa on pahoin epäjärjestyksessä sekä suorastaan sotkuisessa kunnossa. Salkussa oli mm. Suklaasuukkojen kuoria ja eräässä asiakirjassa oli kahviläikkä.
          Myös sos.tt Teikäläisen uudelleenkouluttaminen (esim. kurssi lastenpsykologiaa) heräsi kysymyksenä mieleemme. Hän on selkeästi kykenemätön keksustelemaan lasten kanssa ikätasoisesti. Lapsemme eivät kokeneet tilannetta turvalliseksi, he kertoivat pelänneensä, mitä saa ja mitä ei saa sanoa. Sos.tt Teikäläisen nallekorteissa ei ollut sopivia vaihtoehtoja ja sos.tt Teikäläinen oli vaikuttanut ahdistavalta sekä lapsen mielipidettä ymmärtämättömältä henkilöltä."

Tietenkään yksikään taho ei tulisi puuttumaan tällaiseen kanteluun tai muutoksenhakukirjelmään. Tällaisten kirjelmien huoliväylä on yksisuuntainen. Perheen suojaan tällaisin kirjelmin puututaan useinkin, mutta tällaiset kirjelmät eivät ole tehokkaita muutoksenhaussa. Itse asiassa tämä hupaisa ajatus ei ole kyllä yhtään hupaisa, enemmänkin surkuhupaisa. 

Laitan lusikkani pakolaissoppaan minäkin. 
Helsingin uutiset uutisoi ihmeestä nimeltä turvapaikanhakijoita Alkossa: 
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/328758-hammastys-helsingissa-turvapaikanhakijat-ostavat-olutta-kansoittavat-alkoa-ja
Kauhistuksen kanahäkki!!!
Kuukausitolkulla somessa on pyörinyt kuvia, meemejä, kirjoituksia ja mielipiteitä siitä, kuinka tänne tullaan jostakin ambomaalta kilipukit kainalossa, eikä osata olla maassa maan tavalla. Kaapuillaan pitkin poikin ostareita, paskotaan pöntön viereen, kieltäydytään kalasopasta ja hymyillään meidän naisillemme lupia kyselemättä! Ja tämän kaiken me kustannamme, me supisuomalaiset, sivistyksen pioneerit.
Me annamme heille majoitustiloiksi vanhoja kouluja ja hotelleja, maksamme heille älyttömiä summia rahaa ja yritämme auttaa heitä kotiutumaan tähän lintukotoon. Yritämme hyvällä ja ellei hyvä auta, me lähdemme Lahteen.
Nyt nämä turvapaikanhakijat ovat löytäneet tiensä Alkon kassalle ja ostavat kaljaa. Kaljaa! Ja siitä tehdään uutinen, mikä ei sinänsä ole ollenkaan ihmeellistä. Se, mitä uutisessa lukee sen sijaan on. Me ihmettelemme moista toimintaa. Ihmettelemme.
Minä ihmettelen, miksi ihmetellään? Hyvinhän tämä kototuttaminen on onnistunut. Turvapaikanhakijat ostavat kaljaa, kuten kunnon suomalaisen kuuluukin. Ja tupakkaa. Hehän ovat nopeita oppimaan ja omaksumaan maan tavat. Tämähän on vallan mainio asia. Olemme matkalla kohti pyhää suomalaistumista, pian saunoissamme löylyttelee kymmeniä tuhansia etnisen taustan omaavia miehiä ja naisia, jotka korkkaavat löylyn päälle Karjalan. Tuskin kuluu aikaakaan, kun nämä ihmiset sulautuvat muutenkin suomalaiseen yhteiskuntaan: pukeutuvat tuulipukuun ja ostavat ajokoiran sen kilipukin sijaan. Juhlivat Vappua putkassa, syövät joulukinkkua, sammuvat hankeen uutena vuotena, lakkaavat hymyilemästä ja laulavat karaokebaarissa italialaista coveria "olen suomalainen!"

Bo Edvarsson on luonut syytösstrategiat. (Bo Edvardsson, University of Örebro, School of Law, Psychology and Social Work 2009)
Ne käsittelevät todisteiden sepittelyä lastensuojelussa, eli sitä, miten viranomaiset saavat aikaiseksi kummallisia todisteita aivan tavallisista ihmisistä. Todisteita fabrikoidaan, siis sepitetään käyttäen erilaisia keinoja.

Strategioita on paljon, mutta keskityn tässä käyttämään esimerkkinä tämänaamuisia sattumia, joista saisi kasaan vaikka millaisen huolen, jos vain haluaisi. Tarkemmin strategioista pääsette lukemaan blogin lopussa olevan linkin kautta. Avaan ensin hieman lisää Edvarssonin syytösstrategioita:
Lastensuojelun asiakkaat ovat usein huomanneet, etteivät heistä tehdyt kirjaukset pidä lainkaan paikkaansa tai niissä on osittain väärää tai kummallista tietoa. Moni vanhempi on taistellut ja taistelee edelleen huostaanotettua lastaan kotiin väittäen, että heidän perheestään tehdyt väitteet ja dokumentit ovat valheellisia. Että he ovat ihan tavallinen perhe, joka joutui lastensuojelun mielivallan uhriksi.
Tämä on totta. Lapsen edun varjossa piilee osin tiedostamaton tavoite, halu olla oikeassa ja halu kontrolloida tilannetta niin, että oma oikeassa oleminen tulee todistetuksi. Kun jollakin taholla herää huoli lapsesta, siis hyopteesi siitä, että perheessä ei ole kaikki hyvin, vaikuttaa tämä hypoteesi eli epäily toimintaan. Objektiivisuus on yksi viranomaisen toiminnan perusvaatimus, mutta monesti haluttu oletus (että perheessä ei ole kaikiki ok) vaikuttaa voimakkaammin kuin tarve olla puolueeton. Kun sitten perheitä arvioidaan, astuvat kuvaan syytösstrategiat: epolennaisuuksiin puuttuminen, toisen käden tiedon (huhujen) kirjaaminen totena, täysin normaalin asian kääntäminen epänormaaliksi, vaatimustason kohottaminen niin korkealle, ettei perhe voi siihen yltää, tiedon kirjaaminen niin epämääräisenä kuin mahdollista, tavallisen tilanteen ylidramaattinen kuvaaminen, oletuksien kirjaaminen totena, suoranainen todisteiden keksiminen eli valehtelu, asiayhteyksien irroitteleminen ja uudelleen yhdisteleminen negatiivisen lopputuoksen saamiseksi, virheiden ja puutteiden tarkoitushakuinen etsintä ja kirjaaminen, tuomitseva asenne, perheen hermostuttaminen tahallaan, jotta saadaan esim. agressiivinen reaktio (mahdollinen väkivaltaepäily) kirjattua.

Tänä aamuna minä sekoilin oikein kympillä. Jos tästä sekoilusta haluttaisiin nostattaa "edvarssonmaista" huolta, se tapahtuisi suurin piirtein tällä tavalla:

Saavuin tokaluokkalaisen tyttäreni vanhempainvarttiin myöhässä ja ensimmäinen asia, mitä opettajalle sanoin oli "tää on taas niitä aamuja kun ei olis pitäny nousta ollenkaan". Jos tätä lausumaa käytettäisiin syytösstrategian tavoin, se kirjattaisiin epäilynä äidin mahdollisesta masennuksesta, hänhän ei jaksaisi edes nousta ylös vuoteesta aamulla.
Saapuessani koululle hiukseni olivat melko sekaisin ja ulkoinen olemukseni ei niin huoliteltu. Olin myös flunssainen, minua aivastutti ja yritin pidättää aivastuksia. Silmiini nousi sen vuoksi vesi ja minä myös yskin. Tämä voitaisiin kirjata huolena siitä, etten jaksa huolehtia itsestäni. Kirjauksissa voisin olla itkeskelevä äiti, joka puhuu sekavia, sillä pyyhin vettä silmistäni ja huonosti nukkuneena sekä flunssaisena en ollut artikulaatiossani sillä parhaimmalla tasolla.
Olin siis noussut aamulla ja kietaissut huiviini buranan, suunnitelma oli selkeä: viedä kuopus päiväkotiin ja kävellä päiväkodin parkkipaikalta suoraan koululle vanhempainvarttiin. Huomasin kuitenkin kuopuksen vietyäni, että kännykkäni on hukassa ja etsin sitä hätäpäissäni parkkipaikalta, se putoaa joskus taskustani, jossa ei ole vetoketjua. Puhelin ei ollut parkkipaikalla, joten mietin, otinko sitä edes mukaani kotoa lähtiessäni? Hyppäsin autoon ja ajoin kotiin. Pääsin kotipihaan, kun puhelin piippasi kuskin penkin alta, opettaja siellä kyseli, olenko tulossa?
Olin unohtanut vanhempainvartin puhelinpaniikissani! Unohtelu voitaisiin kirjata masennusoireena. Se, että kaahailen aamulla flunssaisena edes takaisin ja mieheni nukkuu kotona, voitaisiin kirjata mieheni osallistumattomuutena perheen asioihin ja askareisiin. Voitaisiin kirjata, että äiti kantaa yksin vastuuta perheen asioista. Ja on siksi väsynyt.
Tyttäreni on haavelija. Se näkyy koulussa ja kotona lievänä huolimattomuutena. Tyttö saattaa unohtua omiin ajatuksiinsa ja hänen läksyntekoansa on seurattava melko tarkoin, jotta hän muistaa ne tehdä. Kirjatehtävät ovatkin tehtyinä, mutta koulusta jaettavat monisteet katoilevat, opettaja kertoi, että ne ovat usein tekemättä. Niiden olemassaolosta minä en usein edes tiedä, niitä ei löydy kansiosta, jota lapsi kuljettaa mukanaan. No, sovimme, että edelleenkin on tiukennettava kontrollia siitä, onko kaikki tarvittava todella olemassa, tehty ja tarkastettu. Tämä voitaisiin kirjata lapsen keskittymiskyvyttömyydeksi, joka johtuu kotioloista. Myös voitaisiin kirjata, että äiti ei huolehdi tai välitä lapsen koulunkäynnistä. Voitaisiin kirjata, että lapsi kantaa aikuiselle kuuluvaa vastuuta.
Yksi näistä kuuluisista monisteista lojui kerran keittiön pöydällä nurinpäin. Tytöt olivat piirrelleet paljon sinä päivänä ja jättäneet paperinsa lojumaan pöydälle. Minä puhuin puhelimessa ja ajatuksissani piirsin yhden tyhjäksi jääneen paperin täyteen etanoita. Kun keräsin papereita kasaan myöhemmin, äkkäsin, että olin sotkenut koulumonisteen tyhjän puolen etanoilla! Kerroin tämän esimerkkinä opettajalle siitä, miten nämä monisteet meillä "löytyvät", vaikka niiden kuuluisi olla koululta lähteissä siinä keltaisessa kansiossa, jota lapsi kuljettaa mukanaan. Kirjauksissa kotini saattaisi esiintyä sotkuisena paikkana, josta ei löydä edes lapsen läksyksi tullutta aanelosta. Mainintaa voisi olla myös siitä, että äiti puhuu puhelimessa päivät pitkät jättäen lapset huomiotta. 
             
Syytösstrategiakirjauksissa perheeni olisi tämän aamun perusteella tuen tarpeessa oleva perhe. Pienestä pästäisiin hyvään alkuun. Kun sitten lastensuojelun tarpeen kartoitusta tehtäisiin, löytyisi lisää kirjattavaa. Miehelläni on pitkät rastat, ja rastapäät polttavat kannabista. Minulla on ylläni goottikorsetti ja korkokengät, joten olen seksuaalisesti kieroutunut. Kotonamme on haukkuva koira, siis agressiivinen koira. Lapsilla on kännykät, he siis pelaavat liikaa. Kaapissani on viinitonkka, olen siis alkoholisti. Ja niin edelleen. 
Tällainen toiminta olisi todisteiden fabrikoimsta, josta Edvarsson puhuu. Tarkempia perusteita esimerkiksi lasten huomiotta jättämisestä ei fabrikoimisen yhteydessä esitettäisi. Jos niitä perusteita joku sattuisi tivaamaan, annettaisiin lisää oletettua tietoa asian vierestä paljon, sekavalla tavalla ja yleistäen. Tällä tavoin kysyjä saisi "perustelut", jotka oikeastaan eivät olisi mitään perusteluita, mutta ne saataisiin kuulostamaan perusteluilta. Lisättäisiin vain niin paljon negatiivista "tietoa" perheen tilanteesta, että perusteluita vaatinut tahokin (esim.tuomioistuin) alkaisi uskoa tähän fabrikoituun totuuteen.
Lopuksi korostan, että esimerkkini on kirjoitettu konditionaalissa, ja siinä se myös pysyy. Oikeasti olen pääosin erittäin tyytyväinen lasteni koulun toimintaan ja tapaan hoitaa asioita. Valitettavasti tiedän kouluja, joissa esimerkin osoittamalla tavalla saattaisi aivan hyvin käydä ja on käynytkin.

Kannattaa nyt avata tuo alla oleva linkki, se lisää tietoisuutta. Suosittelen sitä erityisesti ammattilaisille, sillä huolikarttailijat eivät aina itse edes tajua fabrikoivansa todisteita. On hyvä huomata, mikäli tekee moista vahingossa. 


http://niinaberg.com/kirjasto/edvardsson-syytosstrategiat-lastensuojelun-selvityksissa/