Jos vaihtaisin palanutta lamppua soveltaen työllistämispolitiikkaa ja säädöksiä lampun vaihtamiseen, istuisin takuulla säkkipimeässä. Yksinkertainen homma, mutta viisilamppuisesta kattokruunusta ei aina tule vaihdetuksi pimeitä lamppuja ennen kuin vasta silloin, kun enää yksi palaa. Tähän voisi soveltaa lampunvaihtoa edistäviä säädöksiä. Tarkoittaen, että olisi olemassa jokin kannustin, joka saisi ihmisen nousemaan sohvalta niitä lamppuja vaihtamaan. Voisi laittaa päivämäärärajan, johon mennessä olisi ehdottomasti yritettävä laittaa valaistus kuntoon, muuten menettäisi valonsa kokonaan määräajaksi. Lampun vaihtamista edistävä kurssitus katsottaisiin hyödyksi ja vaihdettavan lampun ekologisuus vaikuttaisi valon antomäärään. Liikaa valoa käyttävät asetettaisiin sähkösäännöstelyn piiriin, jolloin mittarilukema ei saisi ylittää säädettyä määrää kuukaudessa. Lukeman ylittyessä rajoitettaisiin vaikkapa hellan tai muun olennaisen kodinkoneen käyttöä. 
Mikä olisi ongelman nimi nyt sitten? Kysehän on vain lampun vaihtamisesta. Jos tuollaiset sääntelyt sitoisivat tuota arkista toimenpidettä, kenelläkään tuskin olisi pimeitä valaisimia huushollissaan. No, ongelma voisi muodostua vaikkapa siitä, että lamppujen saanti vaikeutuisi huomattavasti. Niitä olisi tarjolla vain tietty määrä ja niitä tulisi hakemuksella anoa. Lamppuja hallinnoisivat suuryritykset. Koska kansalaisia ei voitaisi velvoittaa niukkuuden vallitessa vaihtamaan lamppujaan edellä säädetyn kaltaisesti, täytyisi luoda lamppukorvausjärjestelmä. Jotta lamppujen saaminen ei olisi liian helppoa, tarjoaisi korvausjärjestelmä vain joka toisen lampun sillä ehdolla, että henkilö, jonka kattokruunu on pimeänä, tekisi kuukausittain kirjallisen anomuksen puolesta määrästä lyhytikäisiä lamppuja. Lisäksi hakijan olisi osoitettava, että hän on anonut lamppuja myös suuryritykseltä tiettyä työsuoritusta vastaan. Lisäksi henkilön tulisi osoittaa, ettei hän missään nimessä salaa käytä mitään muuta valonlähdettä, esimerkiksi kynttilää.
Tästä saataisiin jo aikaiseksi melko sekava järjestelmä. Täytyisi ryhtyä kyttäämään niitä vähemmistöön kuuluvia suomalaisia, jotka pyrkivät kiertämään lähes kaikkea mahdollista säänneltyä asiaa. Pienet pimeät markkinat lamppujen ja kynttilöiden saralla ( esim. huutonetissä) tulisi asettaa valvontaan ja verotettavaksi. Osuuskuntien kautta tehtävä lamppukauppa olisi rajattava ja luokiteltava yritystoiminnaksi, jolloin lampputuki katkaistaisiin.
Lisäksi olisi kysyttävä, että miten paljon lainavaloa henkilö voi vapaaehtoisesti luovuttaa ja kuinka suuren valomäärän vastaanottaminen muualla kuin kotona katsotaan päätoimiseksi valon nauttimiseksi. Korvausjärjestelmä sallisi vain tietyn määrän tietynlaista valoa (esim led), ja ylimenevä osa alentaisi valokorvausta. Systeemi tulisi lopulta kalliiksi, sillä valon määrää on vaikea säännöstellä esim. ulkona. Valottomien ihmisten kohdalla tulisi sammuttaa katulamput niiden alta kuljettaessa. Kyläilyt paikoissa, joissa on valoa, kahvilat, koulut ynnä muut olisi huomioitava valon saantipuolelle. Olisi asetettava rajatulo valolle, ja laskentaperuste luksimäärälle, jonka henkilö saisi kuukaudessa kuluttaa.
Kyllä ihmiset aktiovituisivat vaihtamaan lamppujaan ennemmin tai myöhemmin. Tosin he huomaisivat äkkiä olevansa valoloukussa. Lamppujen tarve ja tarjontahan eivät kohtaisi. Valon edistämispolitiikan ympärille rakennettu organisaatio olisi julkinen, siis hidas ja byrokraattinen, kun taas voittoa tavoittelevat suurvalo-yritykset listautuisivat pörssiin hallitessaan lähes monopolin tavoin valomarkkinoita. Pääomaa ja tulovirtaa olisi, mutta pimeässä pohjolassa valovirta kannattaisi investoida järkevämmin. Ei suinkaan yksityisten koteihin, jossa lapset rämpyttävät valoja päälle-pois-päälle-pois ja niin edelleen. Ajatus suuremmista valotulo-ympyröistä olisi kuitenkin moraalin kannalta kyseenalainen, joten yritykset antaisivat ulos propagandaa, jossa ne esittäisivät tavoitteidensa olevan valon helppo saatavuus, järkevä käyttö ja yhdenvertainen luksimäärä kaikelle kansalle. Julkinen taho nielisi tämän lorun ja velvoittaisi entistä tiukemmin palaneiden lamppujen haltijoita vaihtamaan lamppunsa. Mutta, markkinoiden intressi ja perusoikeus valoon eivät kohtaisi. Tilanne vaatisi aikalisän, joka toteutettaisiin esim. 3 kuukauden mittaisena valon odotusaikana. Tällä tavoin valon saantia ei laittomasti evättäisi sen ollessa osa jokaisen eksistenssiminimiä. Ajatusta tukemaan teetettäisiin ideaa puoltava tutkimus yhteiskuntatieteiden ja sosiologisten asiantuntijoiden avulla.
Lopuksi koko touhusta syntyisi varmaankin noidankehä, jossa valoa olisi vain harvoilla, valottomien huoneiden määrä kasvaisi hälyttävästi ja valon saatavuus olisi tehty lähes mahdottomaksi.
Onneksi lampun vaihtaminen ei ole näin hankalaa oikeasti. 
​

Keksisuomalainen otsikoi 18.11.2015 ministeriön linjauksesta, jossa kerrotaan mahdollisuudesta menettää työttömyysetuutensa marjastamisen vuoksi. Linkki uutiseen: http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/ministerio-linjasi-marjastus-voi-vieda-tyottomyystuen/2174933?pwbi=4b9816944b4f6366edb21d70b8bc862e

Uutisessa kerrotaan muitakin tapoja menettää korvauksensa. Niitä ovat mm. vapaaehtoistyö, talon rakentaminen,  tai remontointi. Opiskellakaan ei saa liian tehokkaasti, edes avoimessa yliopistossa, sillä kuukausiraja on 5 opintopistettä. Kaikenlainen touhuaminen mahdollisen työajan ulkopuolella ei saa olla päätoimista. Siitä, onko yksittäisessä tapauksessa esiintyvä toiminta päätoimista vai ei, päättää TE-toimisto. Uutisessa kehoitetaankin ottamaan yhteyttä TE-toimistoon, jos aikoo tehdä jotakin muuta, kuin maata sohvalla ja odottaa, että pääsee kuntouttavaan työtoimintaan.

Kun ihminen menee TE-toimistoon, hänelle toitotetaan, että ole aktiivinen. Älä päästä itseäsi lakastumaan. Etsi työtä ja ellet työtä saa, kehitä itseäsi. Opiskele vaikka. Kertomatta jätetään, että saatat menettää työttömyysetuutesi, jos ryhdyt kehittymään liikaa tai väärällä tavalla. Väärä tapa on lähteä keittämään sumppia vapaaehtoisten järjestämään tilaisuuteen. Oikea tapa on mennä kehittymään TE-toimiston järjestämälle kolmen tunnin mittaiselle kurssille, jossa opetetaan klikkaamaan enteriä. 

Vääriä tapoja on ministeriössä listattu oikein urakalla, kuin ei parempaa tekemistä olisikaan. Muistakaa nyt, että ette ryhdy tapetoimaan, ettekä rakentamaan kesämökkiinne terassia. Kukaan ei ministeriön ja TE-toimiston yhteisen linjauksen mukaan kykene aktivoitumaan siunatulla vapaa-ajallaan vaan tällaiset suur-urakat ovat ehdotonta päätoimista työtä. Olkoonkin, että 70-luvun kiemurakuviotapettinne on mummovainaan kellarivarastosta löydettyä ja terassin puutavara ostettu jo vuonna -85. 

Välttääksemme suunnattomat kyselyruuhkat TE-toimistoihin tämän asian tiimoilta, annan tässä yleispätevät pika-ohjeet siitä, miten työttömät halutessaan saavat aktivoitua:
 
1. Jos aiotte opiskella, opiskelkaa TE-toimiston järjestämillä ylen älykkäillä kursseilla, jotka auttavat teitä ymmärtämään, kuinka idiooteiksi teitä luullaan. Mikäli otatte riskin ja opiskelette vaikkapa kansanopistossa, ottakaa aikaa munakellolla opiskelutuntienne määrästä. Ne eivät saa ylittää 25 tuntia. Huomioikaa etäopiskelu. Mikäli luette kirjoja kotona, huolehtikaa siitä, että 25 tuntia ylittävä lukuaika käytetään muun kuin oppimateriaalin lukemiseen.
2. Jos aiotte noukkia marjoja tai sieniä, ottakaa yhteys TE-toimistoon ja pyytäkää valituskelpoinen päätös siitä, kuinka monena päivänä viikossa ja mihin kellonaikaan olette oikeutettu menemään metsään, kuinka paljon saalista saa kertyä ja miten sen saa käyttää.
3. Jos aiotte remontoida kesämökkiänne tai maalata keittiönne seinät, tehkää se öiseen aikaan. Paitsi, jos koulutuksenne tai TE-toimiston arvio teistä edellyttää teiltä mahdollisuutta kolmivuorotyöhön. Siinä tapauksessa tarkastakaa kaikki työssäkäyntialueenne ko. alalta löytyvät työpaikat, joissa saattaisitte tehdä kolmivuorotyötä. Tehkää kattava arvio siitä, mikäli hakemuksenne johdosta teidät valittaisiin ko. työhön, millainen olisi työvuorojenne kierto sekä vapaapäivät. Ja ajoittakaa remonttinne vapaiden vuorojen ja vapaapäivien mukaan.
4. Jos aiotte tehdä vapaaehtoistyötä, ks. kohta kolme. Lisäksi huolehtikaa siitä, että teillä on vapaaehtoistyönne ajankohdaksi mahdollinen sijainen, mikäli satutte saamaan kutsun TE-toimiston kursseille tai muutoin tulette vapaaehtoistyönne hetkellä velvoitetuksi vastaamaan TE-toimiston selvityspyntöön.
5. Mikäli omaatte ammatin, älkää tehkö ammattianne vastaavaa työksi luokiteltavaa tehtävää työttömyysaikananne. Esim: jos olette kokki, älkää laittako ruokaa. Jos olette psykologi, älkää kysykö keneltäkään "kuinka voitte?". Ammattia vastaava toiminta katsotaan ammatin harjoittamiseksi, jos työtön rakennusmestari rakentaa terassia, se luokitellaan työksi ja työttömyysetuuden maksamisen esteeksi.
6.Jos olette kuitenkin olleet työssä ja jo silloin marjastaneet, sienestäneet, opiskelleet tai remontoineet samaan aikaan, teillä ei pitäisi olla hätää. Tällöin olette jo osoittaneet kykenevänne tekemään kahta asiaa yhtä-aikaa, joten työttömäksi jäätyänne teidän työttömyysetuutenne ei pitäisi katketa. 

Muistakaa edellisten ohjeiden lisäksi kaikkein tärkein: Siitä, katsotaanko tekemänne toiminta päätoimikseksi työksi vai ei, päättää TE-toimisto. Ohjeiden noudattaminen ei siis takaa ehdotonta oikeutta aktivoitua omatoimisesti haluamallaan osa-alueella. Ohjeet olenkin laatinut vain kaikkein rohkeimmille työttömille, joilla on aikaa, halua ja munaa lähteä mahdollisesti eteen tuleviin valitusprosesseihin. 
Ministeriön linjaus on kuitenkin aina ministeriön linjaus. Ja ministeriö on nyt linjauksessaan varoittanut työttömiä hyödyntämästä osaamistaan mahdollisella työajalla. Linjauksen pääasiallinen sisältö on selkeä: sohvalle mars!!!

Vedin kuntouttavassa työtoiminnassa vanhuksille bingoa ja tapana oli tarjota pullapitko kunnan piikkiin. Kunnes tuli yksityinen ja ohje kuului "mitään ei saa enää ostaa". Pullan hinta oli 4 euroa. 

Toimin vapaaehtoishommissa lähinnä sosiaalipuolella. Olen yhteydessä virkaatekeviin useammin kuin satunnaisesti. Ennen tädit ja sedät sai kiinni, sitten tuli yksityinen. Nyt vastaa keskusneiti, joka toteaa soittoajan olevan se puoli tuntia aamuisin. Jos pääsee läpi.

Ennen sai pyytämällä asianomaisen asiakirjat. Sitten tuli yksityinen, joka käskee täyttää lomakkeen. 

Ennen sai neuvoja, kun vain kysyi. Sitten tuli yksityinen, jolle neuvontavelvoite tarkoittaa, että "se lukee siellä meidän nettisivuilla".

Ennen vanhat ihmiset sairastuivat ja pääsivät hoitoon terveyskeskukseen ja tarpeen tullen osastolle. Sitten tuli yksityinen ja nyt sairaat vanhukset päätyvät toiseen kuntaan, jonne eivät halua.

Ennen hoitohenkilökuntaa kismitti työn määrä tai palkkataso. Sitten tuli yksityinen ja nyt pelätään, säilyykö työpaikka.

Ennen pidettiin kiinni siitä, mitä työsopimuksessa lukee. Sitten tuli yksityinen ja päätti siirrellä ihmisiä toisiin toimenkuviin ja laskea palkkaa piittaamatta liikkeen luovutusta koskevista säädöksistä.

Kyllähän sitä ennenkin kritisoitiin mm. kuntaa, kunnasta sentään vastattiin. Sitten tuli yksityinen, joka ei kuittaa edes hakemusta vastaanotetuksi. Eikä vastaa sähköposteihin.

Ennen kunnassa kykeni neuvottelemaan lapselle annettavista terapioista joustavasti. Sitten tuli yksityinen, joka päätti, ettei resursseja ole.

Ennen tehtiin päätöksiä kunnassa. Sitten tuli yksityinen, joka ryhtyi ensi töikseen kävelemään kunnan yli. Muodolliset päätökset tehdään kunnassa, ja muodolliseksi ne myös jäävät. "Sieltä tulee käskyt ja päätökset ja niiden mukaan me toimitaan" sain vastaukseksi, kun oikaisin erään työntekijän käsitystä siitä, ettei tuottaja mitään päätä vaan tuottaa, päätökset kuuluvat julkiselle sektorille ja viranomaisille.

Ennen kunnassa saattoi keskustella asioista, jotka ovat vireillä ja niihin saattoi jopa vaikuttaa. Sitten tuli yksityinen, ja henkilökuntaa on käsketty pitämän suunsa kiinni. "Tästä ei saa puhua, niin sanottiin". Kyläkaupalla kuiskutellaan ja somesta sinkoaa privaviestiä epäkohdista, mutta "minä en sitten ole kertonut". Näin saadaan yleisesti hyvä kuva yksityisestä, kukaan ei uskalla puhua, joten epäkohtia ei ole.

Ennen meillä oli ainakin toivoa siitä, että saamme vaikuttaa oman kuntamme palveluiden tarkoituksenmukaisuuteen ja laatuun. Kunta säästi, mutta väittelykin oli sentään kommunikointia, kunta sentään reagoi. Sitten tuli yksityinen, jota ei kiinnosta edes kysyä, mitä tarvitsemme, mitä pidämme hyvänä ja haluamme säilyttää ja minkä toivomme muuttuvan. Ja vaikka kertoisimme asioista oma-aloitteisesti, vastaus on syvä hiljaisuus. 

Ennen virallisten kirjeiden yläkulmassa luki Kihniön Kunta. Sitten tuli yksityinen ja nyt niissä lukee Pihlajalinna.




​