Ilttalehti uutisoi tiistaina 25.8.2015 sijaisäidistä, joka sai tuomion lapsen kaltoinkohtelusta. Linkki uutiseen tässä:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015082520237912_uu.shtml

Hovioikeuden laamanni olisi hylännyt koko syytteen:
"Ei ole uskottavaa, että lapsi edes pakotettuna seisoisi ulkona yhdessä kohti tunteja 20 asteen pakkasessa - Ei ole uskottavaa, että kuten myös (todistajan nimi) on oikeudessa kertonut, että lapsi olisi juossut pihan ympäri 400 kertaa yhdellä kerralla, laamanni luetteli.
Laamannin mielestä uskottavampaa oli, että poika oli vääristänyt ja värittänyt kokemuksiaan.
Käräjillä sijaisäiti tuomittiin myös pojan pikkusiskon pahoinpitelystä. Hovioikeus kuitenkin hylkäsi tämän syytteen, koska tytön ranteista kiinnipitelylle saattoi olla myös perusteltu syy kuten sen estäminen, ettei tyttö vahingoita itseään tai muita."

Olisi kiva kuulla laamannin perustelut siitä, miksi on todennäköistä, että lapsi valehtelee? Onko se todennäköistä siksi, että lapsi ei oikeasti voisi seistä pakkasessa tunteja? Haloo, mitä vaihtoehtoja lapsella on, jos sisälle ei pääse? Onko merkitystä sillä, montako kertaa lapsi on juossut taloa ympäri? Eikö pääpaino ole seikalla, että hänet on pakotettu juoksemaan? Vai onko herralla laamannilla kenties oma, erilainen lakikirja, jossa kierrosten lukumäärä on se merkityksellinen seikka, eikä pakottaminen?
Miten laamanni ajatteli suhtautua oikeudessa kerrottuun seikkaan, jossa todettiin muidenkin tahojen huolestuneen sijaisvanhemman kasvatustavoista? Vääristelivätkö toiset aikuisetkin tarinaa sitä värittäen? 
Kävikö tällä Einsteinilla mielessäkään, että lapsi päätyi lopulta sairaalahoitoon sijaisvanhemman pahoinpitelyjen vuoksi? Värittelemällähän sinne sairaalaan todellakin joudutaan.  ( http://www.hs.fi/kotimaa/a1440467934441?jako=3d8204da4d7560a34775d6cfdd2b0204&ref=fb-share )

Ja minkä helvetin takia hovioikeus on mennyt hylkäämään syytteet koskien pienemmän sisaruksen pahoinpitelyä? Syyllä, että kiinnipitäminen on saattanut olla perusteltua? Siis saattanut olla? Eikö perusteltua syytä toteen näytetty? Joo, ellei näyttöä ole riittävästi, ei voi tuomita, mutta olisiko kannattanut edes vähän ajatella? Jos poika, jonka pikkusiskosta oli kysymys, oli rikosten tekohetkillä 8-10 vuotias, se tarkoittaa, että nuorempi sisarus on ollut tuolloin korkeintaan 7-9 vuotias. Tuomiovallan käyttäjät olisivat voineet pohtia, miten todennäköistä on, että niin pientä lasta ei saada estettyä "vahingoittamasta muita tai itseään" muulla tavalla kuin ranteista retuuttamalla? Eikö oikeus ole kuullut esimerkiksi holding-otteesta, joka ei satuta lasta? Tilanteen sanoittamisesta? Tai vaikka jäähypenkistä? 
Onko hovioikeuden tuomaristo niin typerää sakkia, että uskoo ainoaksi vaihtoehdoksi jääneen tarttumisen ranteisiin? 
Ihan vinkkinä vastaisuuden varalle, saatan hovioikeuden tietoon, että ranteista kiinni pitämisestä  huolimatta lapsi kykenee edelleen puremaan ja potkimaan, eli vahingoittamaan muita tai itseään. Tarkennuksena edelliseen saatan hovioikeuden tietoon myös, että kiinnipitoon tulee ryhtyä ainoastaan aivan äärimmäisessä tilanteessa, kun joka ikinen muu keino on koetettu. Onhan kysymyksessä ensisijaisesti lapsen etu, ei vanhemman/sijaisvanhemman vähemmällä pääseminen.
En usko, että pikkusisarus olisi aiheuttanut sellaisia ääritilanteita, joissa kiinnipito olisi jäänyt ainoaksi vaihtoehdoksi. Kokonaisuus ja lapsen ikä huomioiden perusteltu kiinnipito on epäuskottavaa.

Olen erittäin pettynyt hovioikeuden antamaan tuomioon, jota se perusteli mm. tekojen vähäisyydellä. Tarkkaan ottaen sanoilla "eivät olleet erityisen voimallisia". Sietäisivät hävetä koko konkka ronkka! Kyseessä oli pieni lapsi! Tunkekaa itse nokkosia housuihinne ja juoskaa pakkasessa ympäri taloa ja tulkaa sitten vasta arvioimaan tekojen "voimallisuutta" lapsen näkökulmasta.
Tuomio on aivan liian lievä. Onneksi sentään edes lievä. 
Ainoa hyvä puoli on, että tämä yksi laamanni jäi vähemmistöön haluineen hylätä koko syyte
Ehkä tämän kyseisen laamannin paikka ei ole hovioikeudessa vaan ennemminkin hallinto-oikeudessa. Sielä hänen " ei ole uskottavaa" - asenteensa tulisi oivaan käyttöön tilanteissa, joissa huostaanottohakemuksiaan levittelevät sosiaaliviranomaiset vääristelevät ja värittelevät perheiden tilanteita perustellen niitä kummallisilla tuntemuksilla takaraivoissaan.
Hallinto-oikeudessa tämän neropatin epäuskottavuusteoriat pääsisivät tarkoituksenmukaisiin mittasuhteisiinsa. Sen sijaan tuolla hovioikeudessa ne antavat lähinnä idiootin vaikutelman. 

Hyvät, pahat ja rumat - elokuva tuli mieleeni, kun sain pyynnön piirtää äkkiä jotakin, joka kuvastaa lapsilisäleikkauksia. Kuvassa lasta hirtetään ruokaympyrän päällä. Hallitus kiristää yhteiskuntasopimuksella. Elokuvassa paha kuoli. Ruma jäi roikkumaan puuristillä seisoen hirttoköyden varaan, jalkainsa juuressa rahasäkit. 
Kääntelin ajatusta aivokapasiteettini pimeällä puolella ja kynä lähti liikkeelle kuin itsestään. Koen, että lapsiani kuristetaan hengiltä tässä maassa. Koen, että se lapsilisä, jota minä nostan lasteni ylläpitoa varten, on hallituksen mielestä liikaa. Hallitus varmaankin kuvittelee, että olen tehnyt lapsia saadakseni lisää rahaa? Hallitukselle ei tule pieneen mieleenkään ajatella, kuinka minä lapsilisät käytän. 
Kun lapseni kävivät neuvolassa, sain ruokaohjeita lähes joka kerta. Niitä pieniä vihkosia, joissa kerrotaan, mitä kaikkea lapsen tulee syödä, jotta hänellä olisi monipuolinen ja terveellinen ruokavalio. Se kaiken aa ja oo. 
Lapset kuluttavat muutakin kuin ruokaa, mutta en mene siihen nyt. Ruoka, jota viranomaiset lapsille suosittelevat, maksaa sen lapsilisän verran, eikä se edes riitä. Kyllä minua suututtaa suunnattomasti olla Lidlissä joka ikinen kerta ja huomata, että se, mihin meillä on varaa, on paskaa. Valmislihapullat maksavat alle euron ja oikea liha viisi euroa. Jauhelihaa saa kolmella eurolla sen 700 grammaa. Kasvikset, maito, juusto, jumalauta kala! Kala! Kenellä on varaa syödä kalaa niin usein kuin sitä suositellaan? Onko hallitus käynyt viimeaikoina kaupassa? 
Hirttoköysi ei kiristy minun kaulani ympärillä. Vaan lasteni. Minä olen se hyvä, joka yrittää ampua köyden poikki. Mutta Arkadianmäen seinät eivät läpäise verbaalisia luoteja. Eivät minun, eivätkä niiden monien muidenkaan, jotka kantavat kotiin niitä ruokintasuosituksia neuvoloista. Korvissa soi mantra siitä, kuinka "jokaisen" on osallistuttava. 
"Jokaisella" on myös perusoikeudellinen eksistenssiminimi, eli se elämisen minimitaso, jolla tulee toimeen. Eksistenssiminimi turvataan jokaiselle tässä maassa. Okei, minä, aikuinen, voin tinkiä vaikka mistä. Voin olla syömättä. Voin olla autoilematta, Voin kulkea samoissa vaatteissa vuosikaudet. Voin muuttaa neliöstä kaksioon. Minä voin elää alle eksistenssiminimin koska tahansa. Mutta kuka on niin sairas, että pakottaa kaksivuotiaan tai seitsemänvuotiaan elämään tämän minimin alapuolella? Kuka on niin sairas, että ehdoin tahdoin syrjäyttää ihmisen jo lapsena? Päättää, että tästä lapsesta tulee köyhä, asunnoton, syrjäytynyt, sairasteleva aikuinen? Jolla on elintasodiabetes, mielenterveysongelmia, päihdeongelmia, heikko koulutustaso ja huonot hampaat?
Kuinka helvetissä hallitus perustelee lapsilisäleikkauksensa? Vedoten jokaisen osallistumisvelvoitteeseen? Miten lapset voidaan velvoittaa osallistumaan aikuisten tekemien virheiden korjaamiseen? 
Sehän on lapsen asettamista aikuisen asemaan. Vastoin lain keskeistä periaatetta, joka velvoittaa edistämään lapsen suotuisaa kehitystä ja hyvinvointia. 
Pistää miettimään, mitkä ovat Sipilän periaatteet omien lastensa kohdalla olleet? Ovatko lapset tuoneet ruoan pöytään herra ministerille, kun hän kuvittelee muidenkin elävän leveästi lapsilisillä?

Olen viljellyt usein sanontaa, että maailmassa on kaksi asiaa, jotka eivät koskaan lopu. Toinen on paska ja toinen on idiotismi. Paskaa meillä jo on, onhan meillä Talvivaara, ja idiotismi ilmenee huipussaan aina, kun puhutaan maahanmuuttajista. Monen suomalaiseen mieleen on pinttynyt lujasti käsitys siitä, että monikulttuurinen Suomi on tuhon tie ja lopun alku. 
Suomalainen vaatii olemaan maassa maan tavalla. Suomalainen on kova vetoamaan perusoikeuksiinsa, kuten uskonnonvapauteen, sananvapauteen ja liikkumisen vapauteen tajuamatta, että samat oikeudet koskevat myös maahanmuuttajia. Sama juttu velvollisuuksien kanssa. Suomalainen nostaa työmarkkinatukea ja ramppaa sossussa, mutta maahanmuuttajan pitäisi mennä töihin tai kuolla nälkään. Ja kun maahanmuuttaja sitten menee töihin niin se perkele vie meiltä työpaikat.

Maahanmuutajiin suhtautuminen taitaa olla suoraan verrannollista ihmisen älykkyysosamäärään. Näin olen päätellyt tavasta, jolla jotkut ihmiset kirjoittelevat. 

Suvivirrestä saadaan aikaiseksi jumalaton haloo.  Sehän on perinne, sehän on ikiaikainen pyhäinjäännös, jonka boikotoinnista joutaa saunan taakse! Kukaan ei tunnu huomaavan kirkkoon kuulumattomia supisuomalaisia, joiden koululaiset eivät osallistu suvijuhlaan eivätkä joulujuhlaan, käy seurakuntien kerhoissa, eivätkä alistu pääsiäisenä pelottelemaan kakaroitaan ristiin naulitulla Jeesuksella. 
Suomalainen mellastaa tasa-arvosta naisten ja miesten kesken ja jakaa joka ikisen uutisen, jossa kerrotaan islaminuskoisten hirmuteoista aivan, kuin kaikki maahanmuuttajat olisivat ääri-islamisteja. Täällä meillähän ei naisia alisteta.  Jos viikonloppuisin umpikännissä vähän selvitellään tulevaa avioeroa virka-apuna poliisi, niin sitä ei lasketa, se "kuuluu kulttuuriin". 
Suomalaista ottaa päähän, kun suomalainen nainen ottaa ja nai ulkomaalaisen miehen. Pakkoko sitä on turpaansa kerjätä ehdoin tahdoin ja kasvattaa mukulatkin väärään uskontoon? Jos taas suomimies ottaa akan Thaimaasta, niin se on ihan eri asia. Se on kansainvälistä hyväntekeväisyyttä, pääsee likkaparka pois alistajakulttuuristaan ja saa ihmisarvoisen elämän jonkun 48 vuotta vanhemman peräkammaripojan hellan ääressä.
Suomalainen  ei osaa kunnolla ulkomaanelävien kieltä, hädin tuskin englantia. Joten maahanmuuttajan on opeteltava puhumaan suomea ja ymmärtämään myös. Suomalainen puhuu suomea ja hänelle puhutaan suomea ja sillä sipuli. Poikkeus voidaan tehdä lauantaisin, kun täytyy saada kännikebab aamuviideltä. Toisaalta ei suomalaisenkaan puheesta silloin juuri selvää saa.
Taannoisessa "Erilaiset äidit" -ohjelmassa eräs äiti kertoi tapailevansa vain afrikkalaisia miehiä. Suomalaisen mielestä semmoinen nainen on heitetty lapsena ilmaan kolmasti, mutta saatu kiinni vain kaksi kertaa.
Maahanmuuttajien pukeutuminen herättää suomalaisessa närää. Vuosittain osa suomalaisista matkustaa ulkomaille näyttämään, kuinka kunnon ihminen pukeutuu. Tuulipuku ja nyppyinen fleecetakki ylistävät elintasovatsaa. 80-luvun kivipestyt farkut kertovat kestävästä kehityksestä. Takaisin kotisuomeen tullaan yhdeksän matkalaukun kanssa, jotka ovat täynnä viinaa ja kiinalaisia halpavaatteita, jotka eivät mahdu päälle.
Suomalaista suututtaa, ettei osa maahanmuuttajista syö sikaa. Kulttuurimme pyhä joulukinkku saattaa kadota kokonaan. 
Jos maahanmuuttaja saa turpaansa keskikaupungilla, niin siihen on takuulla hyvä syy. Ja ellei ole, niin mitä sitten? Niin saa moni suomalainenkin. Maassa maan tavalla.
Uskontonsa vuoksi alkoholista kieltäytyvä maahanmuuttaja on perkeleestä. Ryyppäsihän Nooakin ja Jeesus teki vedestä viiniä.
Hirvittävintä on se, kun joku vääräuskoinen ja väärän värinen kerrostalonaapuri kehtaa puhua suomalaiselle spontaanisti. Mitä se oikein aikoo? Seuraako se minua? Aikooko se raiskata vaiko ryöstää? Eikö se tajua, että täällä ei kuulu puhua naapureille? Naapureita kuuluu kyylätä!
Muutenkin puhuminen ja muu sosiaalinen kommunikaatio tulee toimittaa sallituissa rajoissa. Ei käsin elehtimistä. Sellainen on uhkaavan oloista. Nauraminen ja  itkeminen on taas hermoheikkouden merkki. Eikä joka paikassa tarvitse laulaa taikka tanssia, ei elämä nyt niin hauskaa ole!

Moni suomalainen ei näe maahanmuutossa mitään hyvää. Tulokkaat ovat erilaisia, eikä tässä maassa erilaisuus ole rikkaus vaan epäilyttävä piirre. 
Suomalainen ei tajua, kuinka paljon hän vihaa. On ryssävihaa, vaikka Lada on lujaa laatua, on sveduvihaa, niiden takia täällä luetaan pakkoruotsia, on neekerivihaa, vaikka tee kyllä maistuu yhdelle jos toisellekkin, on ählämivihaa, vaikka pitsat ja kebebit uppoavat suomijunttiin siinä missä perulainen perunakin, ja sakemannit polttivat lapin. Vihataan siis niitäkin. 
Moni suomalainen kuvittelee, että monikulttuurisuus vie meiltä omat ja varastetut. Tajuamatta, että ei ole mitään vietävää. Meitä ohjailevat muiden pankit ja entistä itsenäistä isänmaatamme pitkin kulkevat Naton laivueet. 

Tuskin maahanmuuttajat haluavat viedä meiltä pelonsekaista epäluuloisuutta ja sisäänpäinkääntyneisyyttä? 

" Vapaus, veljeys, yhdenvertaisuus, on sanottu. Pyyhkikäämme niistä pois vapaus ja yhdenvertaisuus ja tunnustakaamme vain veljeys, joka jo sitoo meidän vapautemme ja tekee vaarattomaksi meidän eriarvoisuutemme." ( Maria jotuni )

Seiskan näköiset naiset, jotka luulevat olevansa täysiä kymppejä, eivät saa Brad pittejä, korkeintaan Jonne Aaronin. Näin vapaasti referoituna puhelee omasta mielestään naisten päiväuni nimeltään Daniel Lehtonen, joka tunnetaan myös hottis-Danina ja bile-Danina. Miehenä, joka lähtee vantaalle ryyppäämään ja herää Berliinistä. Miehenä, joka pitää suomalaisia naisia tylsinä juntteina, jotka ovat ensin eihan nättejä, mutta sittemmin läskiytyvät ja eivät kestä totuutta. Danielin totuutta, miehen, joka sanoo parhaimman puolensa olevan ulkonäkö. Jonka perässä naiset eivät pysy. Hän kun on niin jännittävä. Kätevä tapa saada julkisuutta ärsyttämällä. Takuulla tulee seuraajia Hottikset-sinkkuohjelmalle pelkästään siksi, että jätkä on soittanut suutaan ja suututtanut suurimman osan kansakuntamme naisista. 

Pakko ihailla pokkaa, kun muuta ihailtavaa ei lyhyenlännässä poikasessa ole. Treenattu kroppakaan ei oikein näytä miltään, kun poika ei ollut ajoissa paikalla, kun luontoäiti jakoi hartioita. Tukkakin puuttuu , eikä tulevan keskikaljun paikalla vielä kasvavan tupon harjailu peilin edessä juurikaan säväytä. "Hottis" ilmeisesti pitää Jonne Aaronin näköisiä miehiä pahoina kilpailijoinaan naisten keskuudessa, eihän hän muuten olisi miehen nimeä maininnut. 
Eikä turhaan pidäkkään.   "Bad boy" asenteella puhuvan tulisi nimittäin näyttääkkin edes vähän pahikselta ollakseen tosissaan otettava. Turkoosit farkut ja hipsteripaita eivät kerro oikeasti jännittävästä tyypistä, päin vastoin. 

Aito "paha poika" kaikessa itserakkaudessaan on sen sijaan jännittävä. 
Sellainen, jolla housut ovat kuluneet puhki, tukka hapsottaa "silleen seksikkäästi" ja on ehdottomasti siiliä paljon pidempi. Avainketju roikkuu reidellä, kasvoissa on sänki, ja arpi tai pari. Nappipaita retkottaa puoliavoinna. Niin, ja oikealla miehellä on ainakin kolme rintakarvaa. Sätkä käryää huulessa. Tatuointeja ja lävistyksiä täytyy jompia kumpia olla. Ja kaiken kruunaa kitara, jota myös osataan soittaa. 
Entäpä asenne sitten? No se on aina hiukan retee. Ei ylimielinen, mutta retee. Ei sitä turhaan lauleta, että miksi naiset aina rakastuvat renttuihin. Barcelonan loma ei viehätä yhtä paljon, kuin piknik Toijalan hautausmaalla tai hyttysiä täynnä oleva teltta festareilla. Kunhan seurana vain on se rensseli, jonka kanssa joutuu aamusella etsimään kadonneita autonavaimia ja parhaassa tapauksessa itse autoakin. Se on jännempää kuin extremeurheilu. 

Dani kutsuu itseään kovaksi bilettäjäksi, mutta on oikeasti vielä aivan noviisi. Mitä kummallista siinä on, että lähtee ryyppäämään Vantaalla ja herää Berliinissä? Oikeasti jännittävää on se, kun kundi lähtee iltaviideltä "yhdelle" ja soittaa aamulla, ettei tiedä missä on ja voisiko joku tulla hakemaan pois?
Mitään "coolia" ei ole tavassa, jolla Dani kertoo saavansa naisia. Ilmeisesti hänen ei tarvitse kuin purhehtia itseriittoisena paikalle ja odottaa, että joku blondi valuu hänen luokseen. Oikea rensselipoika sen sijaan osaa hoitaa homman mieleenpainuvasti. Hän kaataa kaljan neitokaisen syliin, sanoo hakevansa uuden tilalle ja tarjoaa viikon vanhaa bussilippuaan neitokaiselle, että "kuivaa sillä välin tohon".
Dani ei kunnioita naista, mutta tekee senkin homman väärin. Aito repuusi vie koiransa hoitoon häneen ihastuneelle tyttölapselle ja lähtee Lahteen treffeille. 

Naisia ei oikeasti viehätä itseään täynnä olevinaan oleva siisti mies. Ero bile-Daniin on huima, sillä aito "paha poika" ei ole tahallaan pahapoika, eikä yritä tehdä vaikutusta olemalla jännittävä. Hän vain yksinkertaisesti on jännittävä kaikessa kauheudessaan. Pohjimmiltaan hän on hyvin empaattinen ja rakastava, kiltti ja reilukin. Kyllä hän kantaa ylipainosienkin naisen reppuselässä baarista kotiin, koska nainen ei pysy korkokengillään pystyssä jäisellä oikopululla. 
Tahallaan hän ei unohda, mitä eilen tapahtui vaan on oikeasti pahoillaan, että muija nyt joutui kävelemään parikymmentä kilometriä, koska hän itse päätyi putkaan ja autosta lähti kilvet.

Danin äiti on kuulemma hänestä ylpeä ja kannustaa poikaansa tässäkin asiassa. Rensselipojistaan harva äiti on kauhean ylpeä, mutta on sentään toiveikas. Josko sen joku tyttölapsi kesyttäisi, ennen kuin se tuhlaa kaikki rahansa jatkuvasti hajoavaan harrikkaan. Mahdolliset anoppiehdokkaat näkevät painajaisia tyttärensä mahdollisesta valinnasta. Valinnasta, jonka kanssa lähdettiin autolla Kotkan meripäiville, mutta tultiin bussikyydillä pois ja perässä saapuivat sakot ja ajokielto.

Mutta, se oli jännittävää. 

Linkki Dani-pojun läpänheittoon :)


http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1438567623085.html

"Ei tasan pelata ennen viikonloppua, ihan turhaan vonkaat, sinä tiedät tämän talon säännöt!" Edellinen on yksi vakiovastauksistani jälleen, kun koulu alkaa. Arkena ei pelata. Arkena käydään koulua. Arkena kinataan siitä, eikö luuria voisi saada jo torstaina. Arkena vängätään siitä, miksi teinillä on laajempi kännykkäoikeus kuin tokaluokkalaisella. Kirottu kapine, mitä vikaa oli seinäpuhelimissa? "Kun minä olin lapsi, niin..." alkaa seuraava kommenttini, jonka aikana jälkikasvu yleensä tylsistyy kuuntelemaan ja vetäytyy keskustelusta. Kuka jaksaa kuunnella rautakaudella elänyttä vanhaa kääkkää, joka leikki tyyliin käpylehmillä? "Äiti. Sä et tajua mistään mitään."
Minä en ole mikään tekniikan ihmelapsi. Minä en osaa edes omaa kännykkääni käyttää. Esikoiseni latasi minulle soittoäänen netistä, kun en itse edes halua osata. Minä inhoan kännyköitä. Joskus jopa niin paljon, että laitan omani kiinni, jotta se olisi joskus hiljaa.

IL uutisoi teleoperaattori DNA:n tutkimuksesta, jossa selvitettiin esi- ja alakoululaisten älypuhelimen käyttöä. Tutkimuksen mukaan vanhemmat kokevat oikean iän ensimmäisen puhelimen käyttöönotolle olevan 6-7 vuotta. Olen samaa mieltä, valitettavasti. On pakko olla, vaikka kännykkä on lapselle tuiki tarpeeton ennen ylä-asteelle menoa. Ylä-asteella älykännyä käytetään opiskelussa, ainakin osassa kouluja. Miksi haluan omilla lapsillani olevan kännykän mukana koulussa jo ala-asteella? Kerron muutaman esimerkin:

Asuimme maaseudulla kaukana kirkonkylästä ja koulusta. Kouluun oli bussikuljetus. Erään kerran sain lapseltani puhelun, " älä äiti huolestu, me ollaan ojassa". Onneksi kukaan ei loukkaantunut, mutta ilman kännykkää en olisi saanut asiasta tietää. Kuljettaja ei ilmoittanut asiasta koululle, joten koulu ei voinut ilmoittaa oppilaiden vanhemmille. Koulu sai itse asiassa tietää asiasta vanhemmilta, jotka olivat saaneet tiedon omilta lapsiltaan. Koska lapsilla oli kännykät.
Koululta ilmoitettiin kännyköistä: niitä ei saisi olla oppilailla mukana, ne häiritsevät opetusta. Varmaan niinkin, mutta kun kännykkä oli kotona, oli käydä hullusti. Lapseni oli jätetty koulubussista noin 4 km päähän kotoa 33 asteen pakkaseen. Lapsi kertoi myöhemmin sanoneensa kuljettajalle, että hän ei voi jäädä tähän, mutta kuljettaja oli vain ollut hiljaa ja pitänyt ovea auki. Lapsi ei osannut muutakaan kuin poistua autosta. Huolestuin, kun koululaista ei alkanut kuulua kotiin. Lapsi oli ehtinyt kävellä noin kilometrin, ennen kuin hänet saatiin noukittua lämpöiseen autoon. Paksusta toppavaatetuksesta huolimatta hän oli hypoterminen ja sairastui kovaan kuumeeseen. Sen kerran jälkeen lapsellani oli mukana kännykkä ja koululla tieto, että sitä luuria ei sitten oteta pois.
Myöhemmin asuimme Tampereella. Koulumatka sujui kävellen, mutta koulun vastuu lapsista lipsui. Ilman kännykkää olisin joutunut soittamaan poliisit, koska lapseni - silloin ekaluokkalainen- oli päättänyt ottaa ritolat välitunnilta. Kukaan ei hoksannut asiaa koulussa. Minä kiitän kännykkää siitä, että lapseni löytyi läheisestä leikkipuistosta leikkimästä. Vein hänet koululle takaisin itse ja ihmettelin, ettei kukaan hoksannut sitäkään. 
Sama tapahtui kahdesti. Toisella kerralla soitin koululle ja kysyin, miten moinen on mahdollista? Ymmärrettävää vastausta en saanut. 

Asun jälleen maaseudulla ja lapseni kulkevat kouluun bussilla. Onneksi homma toimii hyvin, kännykkää on tarvittu lähinnä unohtuneiden reppujen metsästykseen. Kyyditys toimii hyvin. Kännykästä en silti luovu, sillä koulussa sattuu ja tapahtuu.
Toisella lapsellani on ollut koulussa avustaja, jonka avulla hän on edistynyt koulumaailmassa hienosti huolimatta lukihäiriöstään. Minuun on pidetty kiitettävällä tavalla yhteyttä kaikissa asioissa ja yhteydenottaja on yleensä ollut tämä avustaja. Nyt hän ei enää ole saatavilla, eikä uutta ilmeisesti säästösyistä saa. Joten kännykkä palaa kuvioihin jälleen. Se palaa, koska lapseni on jo nyt huolissaan, miten hän pärjää ilman avustajaansa, josta hän kovasti piti. Lapsi pohtii, kuinka hän mahtaa selvitä luokanvalvojansa kanssa, kun eivät oikein tule toimeen? Kenelle hän nyt kertoo, jos tulee tenkkapoo, jos alkaa hermostuttaa, jos paineet nousevat? Annan hänelle kouluun mukaan kännykän. Parempi soittaa kotiin, kuin antaa paineen nousta räjähdyspisteeseen.

Moni pitää kännyköitä lapsilla turhina pelien vuoksi. Minäkin pidän pelejä turhina. Sen vuoksi lasteni kännyköissä ei olekkaan omaa nettiä lukkun ottamatta oman kodin ja koulun verkkoa. Sääntönä on, että koulussa ei pelata. Kännyt ovat mukana sitä varten, jos jotakin tapahtuu. Pelit ovat se riesa, joka minun on siedettävä, jotta voin olla varmempi lasteni turvallisuudesta.
Näin ei varmaankaan pitäisi ajatella nyky-yhteiskunnassa, jossa kaikkea valvotaan haukan lailla? Pitäisi sen sijaan voida luottaa valvonnan toimivuuteen.
Vai pitäisikö?

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015073120113595_uu.shtml