Miksi meidän tulisi hyväksyä työnäyte? Pidempi työmatka? Tukien leikkaukset? Kahden ja puolen sadan opintotuki ja pakkolaina? Vihjailut kotihoidontuen lakkauttamisesta? Kaikki se keppipolitiikka, jota hallitus on toteuttamassa mukamas säästösyistä ja mukamas työllisyyden lisäämiseksi? 
Miksi tekisimme yhtäkään ilmaista työtuntia enää koskaan kuntouttavassa työtoiminnassa, joka ei johda koskaan mihinkään muualle kuin takaisin kortistoon odottamaan uutta kierrosta sillä samalla yhdeksällä eurolla? 
Miksi kuunnella suunsoittoa niiltä, joilla ei ole hajuakaan siitä, mitä on oikeasti olla työtön tai kotiäiti? Kuunnella olevansa laiska loinen tai mukamas kannustinloukussa? Miksei lopeteta koko showta? Herroilla on aikomus kiristää köyttä, otetaan mekin pois pöydältä oma panoksemme. Ei tehdä mitään. Ei suostuta mihinkään. Lopetetaan vastaan huutaminen ja siirrytään konkretiaan. 

Tehkööt sipilismiä, subismia ja soinismia edustava eliitti ihan itse sen palkkakorvaavan orjatyön, jota ovat työttömillä teettäneet. Ja matkustakoot itse sen työmatkan Kainuun korvesta hevon kuuseen, pidennettynä, koska niin ovat itse velvoittaneet. Pakkohoidattakoon lapsensa kalliilla rahalla samalla kun leikkaavat omien lastensa lapsilisiä. Lisätköön työllisyyttä tekemällä paskaduuneja itse itselleen ja antamalla työnäytteitä.

Kuinka me pärjäisimme, nehän veisivät meiltä kaiken tulon?

Paljonko me oikeasti tarvitsemme kaikkea sitä, mitä meillä on nyt? Sähköä? Tavaraa? Autoja? Uusia vaatteita?
Lopeteetaan kaupassa ramppaaminen, kunnes alkaa palkkatyötä löytymään. Ei osteta kerrassaan muuta, kuin on pakko, loppujen lopuksi se pakollinen on pirun vähän, jos jokainen tosissaan yrittäisi. 
Suomessa on jokamiehen oikeus, mennään metsään ja noukitaan sieltä marjat ja sienet.
Maaseutu on täynnä vanhoja, riitaisten perikuntien jakamattomia, tyhjiä mummonmökkejä ja vanhoja pientiloja. Laitetaan viimeiset tökärimme yhteen ja muutetaan niihin, kimpassa.
Hankitaan naaras ja uroskani ja annetaan lisääntyä, siitä saa lihaa. 
Lämmitetään ja kokataan mahdollisimman paljon puulla tai briketillä, kun kesän kulkee metsissä keräten jokaisen kuivan oksan ja kävyn, sillä muutamat nokipannukahvit keittää. 
Vettä on kotimaa täynnä, eikun kantamaan.
Järvissä on kalaa.
Vaarin vanhoilla ansoilla voi opetella pyytämään rusakkopaistia.
Takapihoillamme kasvaa Nokkonen, Voikukka, Poimulehti, Juolavehnä, Apila ja moni muu syötävä ravintorikas kasvi, jonka ajamme nurin päältäajettavalla bensaleikkurilla.

Litaniaa voisi jatkaa loputtomiin ja lopuksi tokaista, että elettiimpä ennenkin.

Joten mikä estää lyömästä luun kurkkuun orjuuttajille? Eivät ne keskenään tätä maata nostetuksi saa. Eivätkä ilman sitä tällä hetkellä työtöntä rivihitsaria ja siivoojaa yrityksiään tuottaviksi tee. Ja jos niillä ei ole, millä kiristää, eli köyhän työttömyyskorvauksella tai toimeentulotuella niin mitä ne muka voivat tehdä? Jos kukaan ei enää ole somessa klikkaamassa galluppia tai käy ääneestämässä, jos ketään ei enää vittuakaan kiinnosta? Yksinkö ne lisäävät ostovoimaa, tekevät työtä, opiskelevat uutta, hoitavat kotia ja lapsia, pyörittävät taloutta, jos meiltä ei enää saa edes veroja? ​Lähdetään maalle takaisin omavaraistalouksiin, mitä ne muka tekevät, jos miljoona suomalaista päättää lopettaa huomenna lauantaina 16.4.2016 tämän pelleilyn ja ryhtyä omatoimiseksi? Pidättävätkö ne kaikki? Ampuvat samaan joukkohautaan?

Ainoa, mikä estää, on pelko. Pelko siitä, että pitäisi nyrkkipyykätä, valo ei tulisikaan napista painamalla, ruoka pitäisi oikeasti valmistaa, vesi kantaa ja saada tuli syttymään, pitäisi luopua komeista retongeista ja korkokengistä (jopa minun). Pitäisi lakata olemasta uusavuton, mukavuudenhaluinen nettisurffaaja, joka aikoo aloittaa uuden elämäntavan aina huomenna. Pitäisi itse huolehtia oma jälkikasvunsa ja vanhuksensa, palata itsekkyydestä yhteisöllisyyteen ja empattisuuteen, leikata lakatut tekokynnet ja unohtaa seuraava kampaamokäynti. Pitäisi kulkea auton sijasta kävellen tai munamankelilla, käyttää aivojaan ja raajojaan siihen, mitä varten ne ovat alunperin kehittyneet, selviytymiseen. 

Joku voi kiukustua ja sanoa, että mene itse sinne metsään elämään. Olen elänytkin, mutta yksittäisen perheenäidin valinta ei sopinut paremman väen eikä viranomaisten pirtaan. Siksipä tarvittaisiin lauma, joka vaikuttaisi valinnallaan oikeasti. Eikä se metsässä eläminen ole kuin oma ideani ja vaihtoehtoni, muitakin tapoja varmasti löytyy, että eikun ideoimaan. Ja toteuttamaan.

"Sosiaalitoimi ei palaverissaan perustellut yhtäkään päätöstään perheelle, ei suostunut ilman lakimiehen apua kirjaamaan asiakassuunnitelmaan perheen toiveita, ja uhkasi useammankin kerran keskeyttää koko palaverin, koska perhe ei selvästikkään kykene yhteistyöhön.
Palaveri päättyi ikävissä merkeissä, kun viranomaisen pinna petti. 
Syy vieritettiin perheen niskoille. 
Virallinen kohtelu voi todellakin olla näinkin epäreilua. Ihmisen oikeuksista tai hyvästä hallinnosta ei ole tietoakaan."

Olen itse kirjoittanut näin vuonna 2014 erään palaverin kuunneltuani. Mikään ei liene muuttunut, sillä tänäkin vuonna olen saanut seurata sivusta useampaakin mielivaltaista huostaanottoa, joiden pääasiallinen perustelu lähtee siitä, että perhe ei kykene yhteistyöhön sosiaalitoimen kanssa. 

Sosiaalitoimi on luonnollinen uhka perheen koossa pysymiselle silloin, kun ollaan huostaamassa lasta vastentahtoisesti. Samalla sosiaalitoimi suorastaan  vaatii perheeltä yhteistyötä ja keskinäistä luottamusta.  Ristiriita on ilmeinen: miten on mahdollista luottaa tahoon, joka haluaa viedä lapsesi vastoin tahtoasi? Tätä sosiaalitoimi ei ymmärrä vaan puhua pajattaa siitä, miten tärkeätä nyt olisi tehdä yhteistyötä, suunnata katse tulevaisuuteen ja ymmärtää, että asialla ollaan lapsen edun vuoksi.

On valitettavaa huomata, että viranomainen syyllistyy itse samaan, josta se moittii perheitä. Yhteistyökyvyttömyyteen.
Olen sitä mieltä, että lastensuojeluviranomaisten tulisi katsoa peiliin ja tarkistaa toimintamallejaan. Kun koti on ensin tutkittu ja arvosteltu, kun vanhemmuus on moitittu ja ihmissuhteet ja elintavat todettu vääriksi ja vaurioittaviksi, pyydetään vielä luottamaan? 
Kerro siinä sitten huonosta päivästäsi, että olet nukkunut huonosti ja noussut väärällä jalalla, kun kertomisen hinta voi olla kiireellinen sijoitus.

Koska peiliin katsominen näyttää olevan mahdotonta, ehdotan, että vähintään huostaanottoja koskevissa palavereissa olisi paikalla puolueeton sovittelija. Sovittelija huolehtisi siitä, että neuvotteluosapuolet pysyisivät asiassa ja asiallisina. Sovitteluun voisi soveltaa jo olemassa olevia sovittelumuotoja, malleja täytyisi tosin muunnella siten, että viranomainen julkista valtaa käyttävänä tahona olisi velvoitettu kunnioittamaan perheiden itsemääräämisoikeutta ja perheen suojaa. Asiat saattaisivat jopa ratketa ilman juridisia menettelyitä. Mielivaltaa tai lain vastaisia keinoja ei olisi mahdollista käyttää.
​Mitä sovittelujärjestelmän luominen ja käyttäminen maksaisi yhteiskunnalle, en tiedä. Tietenkään sovittelumaali ei palvelisi maassamme esiintyvää lapsibisnestä, mutta lapsen etua se kyllä ajaisi.