Suoraan asiaan: Laki kuntouttavasta työtoiminnasta määrittelee lain tarkoituksen. "Tässä laissa säädetään toimenpiteistä, joilla parannetaan pitkään jatkuneen työttömyyden perusteella henkilön edellytyksiä työllistyä avoimilla työmarkkinoilla".
Kuntouttavan työtoiminnan tarkoitus on siis lain mukaan se, että henkilön mahdollisuudet saada palkkatyötä paranevat. Omassa kunnassani on kiintoisa tapa toteuttaa lain tarkoitusta: kuntouttavaan työtoimintaan velvoitetaan kertomalla, "siellä on kova tarve työntekijöistä". Toisin sanoen kunta käyttää kuntouttavaa työtoimintaa tarveperusteisesti työnantajan hyväksi. Tätä kutsutaan palkkakorvaavaksi työksi, joka on laissa kiellettyä. Jos työntekijä tarvitaan, sellainen tulee palkata. Meillä ei palkata vaan käytetään "9-eurolaisia", koska heistä ei tule kuluja, päin vastoin heistä kunta tienaa 10.09 euroa per päivä ja per pää. Näin toimitaan myös yhdistysten puitteissa, niiden kautta ihmisiä laitetaan ilmaisiin töihin, koska "tarve ja kiire on kova". Tarve saada työlle tekijöitä on peruste, ei se, että työttömän asema avoimilla työmarkkinoilla paranisi. Mitään avoimia markkinoita ei edes ole, sillä nämä hommat sovitaan täällä jo ennakkoon. Paikallinen sosiaalitoimisto on kohta verrattavissa työnvuokrausfirmaan. Sinne osataan jo soitellakkin ja kysyä, olisiko teillä ketään sopivaa tänne? Ainoana erona on se, ettei näistä hommista makseta palkkaa. Kunta tienaa 10,09 euroa, ei joudu maksamaan "sakkona" osaa työttömän työttömyyskorvauksesta ja kaupan päälle saa ilmaisia työntekijöitä joko suoraan kuntaan tai yhdistysten kautta ja etenkin niiden kautta. Laki kuntouttavasta työtoiminnasta "Aktivointisuunnitelmaa laadittaessa on toimenpiteistä ensiksi selvitettävä mahdollisuus tarjota työtä tai julkisia työvoimapalveluja". Työtä ei tarjota, jos siihen vain liittyy kunta tai jokin yhdistys (yksityisellä kuntouttavaa ei saa teettää, tosin on sitäkin yritetty, mutta se on toinen tarina). Tarkoitus on täyttää paikka kuntouttavaan työtoimintaa velvoitetulla henkilöllä. "Kuntouttavaan työtoimintaan henkilö voi osallistua enintään 230 päivänä 12 kuukauden aikana". Sanamuoto "enintään" on siis yläraja. Täällä kuntouttavaan työtoimintaan velvoitetaan, vaikka tuo päivien määrä olisi täynnä. "Kuntouttavalla työtoiminnalla ei saa korvata virkasuhteessa tai työsuhteessa tehtävää työtä". Kuten aikaisemmin mainitsin, kuntouttavaan työtoimintaan velvoitetaan työttömiä tarveperusteisesti. Kun ei haluta maksaa palkkaa, käytetään työttömiä, joiden on pakko vastaanottaa työ karenssin uhalla. Suunnitelmaan voidaan kirjoittaa mitä tahansa diibadaabaa, esim "avustavat toimet keittiöllä" tai "avustavat kahvilatyöt". Oikeasti kuntouttavassa työtoiminnassa joutuu tekemään ihan samaa työtä kuin työsuhteessa olevatkin tekevät. Asiaa ei valvo kukaan. AVI valvoo, mutta harva uskaltaa kannella sinne. Työttömyysturvalaki: 2a:13§ 1.momentin 4.kohta: "Pätevä syy palvelusta kieltäytymiseen ja palvelun keskeyttämiseen: jos palvelun järjestäjä olennaisesti laiminlyö noudattaa palvelun järjestämistä koskevaa lainsäädäntöä". Tällä perusteella aika monella olisi oikeus kieltäytyä palvelusta (harvan aktivointisuunnitelmakaan vastaa lain vähimmäisvaatimuksia, mutta sekin on toinen tarina). Palvelusta? Niin, kuntouttava työtoiminta ei ole virkasuhteessa - eikä työsuhteessa tehtävää työtä, vaan sosiaalipalvelu. Eläkettä ei kerry, etuuksia ei ole, velvoitettu saa 9 euroa päivässä kulukorvausta, jonka maksaa Kela. Edelleen työttömyysturvalaki: "Soviteltuun työttömyysetuuteen on oikeus työnhakijalla, joka tekee osa-aikaista työtä". Otin mukaan tämänkin pykälän. Kunta velvoitti nimittäin juuri äsken henkilön kuntouttavaan työtoimintaan, vaikka hänellä on tiedossa osa-aikatyö. Perustelu oli sama: työntekijöiden tarve on kova. Mutta ei siinä kaikki. Kunta velvoitti edellisen lisäksi käymään uravalmennuksen loppuun. Toisin sanoen, ihminen, joka saa osa-aikaisen työpaikan, velvoitetaan edelleen osallistumaan kahteen eri työllistymistä edistävään palveluun. Jos luitte tämän kirjoituksen huolella, huomasitte, että lain kuntouttavasta työtoiminnasta tarkoitus on edistää mahdollisuutta saada työpaikka. Kun työpaikka saadaan, tulisi työllistämistä edistävän palvelun ja siihen osallistumisen velvoittavuuden päättyä, sillä laissa määritelty tarkoitushan saavutetaan nimenomaan työllistymällä avoimille työmarkkinoille. Lakia, edes sen tarkoitusta ei kunnassamme noudateta. Tällainen toiminta kielii ainoastaan himosta käyttää ilmaista työvoimaa. Olen ollut asiasta yhteydessä aluehallintovirastoon. Ja tulen olemaan uudelleen ja tulen olemaan niin kauan, että kunta korjaa toimintatapansa ja ryhtyy noudattamaan lakia, sillä kuntouttavan työtoiminnan järjestämisvastuu on kunnalla. Ja kunta on julkista valtaa edustava taho. Ja julkisen vallan käyttäjän tulee noudattaa tarkoin lakia. |
|