Koulukiusaamisen perusmuoto on jo vuosikymmenet ollut se, että kiusattu joutuu joko sietämään tai lähtemään. Kurikkalainen malli ratkaista koulukiusaaminen on jo alansa huipputasoa. Kurikassa koulukiusattu sisaruksineen huostaanotetaan.

Äiti tuli julkisuuteen omalla nimellään, mikä on harvinaista. Äidin kertomus koulukiusaamisen laadusta on graaavia luettavaa:
https://www.facebook.com/Viippa/posts/10207558416309332?fref=nf&pnref=story.unseen-section

Itse huostaanoton lyhyen historiikin kertoo blogissaan Tuomas Pellonperä:
http://tuomaspellonpera.blogspot.fi/2016/03/kurikassa-huostattiin-aiti-julkisuuteen.html?spref=fb

Asian taustalla on perheen äidin väsymys ja Tukipuun avohuollon tukitoimet. Pellonperä puhuu huostabisneksestä, joka tässä on minusta hyvin todennäköinen motiivi. Tukipuu on yritys, siis voittoa tavoitteleva. ( http://www.tukipuu.com/ )

​Ei tarvitse olla nero ymmärtääkseen, että avohuollon palveluista kannattaa antaa huostaa puoltavia lausuntoja sosiaalitoimelle. Tukipuu on yhteisytössä mm. lastensuojeluyksikkö Pihakoivun kanssa, jossa lapsia on kodin ulkopuolisessa sijoituksessa. Yhteistyötaho A puoltaa ja yhteityötaho B toimii sijoituspaikkana. Kurikkalainen sossu, joka pelkää suojelukoulutettua koiraa ja ovien paukkumista, on vain yksinkertainen pässi narussa, jota bisneksen osaavat tahot pyörittävät.

Ja helppoahan se on pyörittää:
Sossuthan koulutetaan etsimään huolia vaikka kiven alta. Asiakkailta kysellään kysymyksiä, joista on mahdollista aikaansaada huoli asiakkaan sitä tajuamatta. "Mitäs te teette täällä kotona, leikittekö ulkona? Onkos teillä heikkalaatikko?" Ellei ole, saattaa asiakirjoissa lukea, että lapsilla ei ole virikkeen virikettä.
 
Tuottajatahot ovat ymmärtäneet, että raha tulee varmimmin julkiselta sektorilta. Se on satavarma maksaja. On järkevää ja hyvää bisnestä myydä kunnille ensin avohuollon palvelut ja sen jälkeen ruokkia huolien kasvua aina huostaanottoon asti. Sosiaalipuolen viranomainen ei ymmärrä, että taho, joka puoltaa (maksua vastaan) huostaanottoa, saa lapsen sijaishuoltoonsa (maksua vastaan). 

En väitä mitään juttukohtaisesti, mutta kun paska haisee Kurikasta asti niin ihan aikani kuluksi ryhdyin päättelemään. Julkisuuteen tuodut huostaanoton syyt nimittäin eivät liippaa edes läheltä niitä perusteita, jotka laki määrittelee.
Syiksi on Pellonperän kirjoituksen mukaan kirjattu pleikkarilla pelaamisen kielto. Voi, miten äärettömän julmaa kaltoinkohtelua! Lisäksi sossu on pelännyt perheen suojelukoulutettua koiraa. Miettikääpä, jos sossulla olisi araknofobia...

Kun lukee kaiken, mitä asiasta on netissä julkaistu, tulee väkisin mieleen viranomaisyhteistyö: Paulaharjun koulu, jonka nimi tuotiin julmasti julkisuuteen, kurikkalainen sossu ja elon laskuoppi. 

Oulun käräjäoikeus hylkäsi perheen isää vastaan nostetun syytteen yksityiselämää koskevan tiedon levittämisestä. Isä oli kuvannut vuona 2014 lastensa noutoa sijaishuoltopaikkaan. Videoilla poliisi ja sosiaaliviranomaiset mm. retuuttivat lapsia. 

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/lastensa-kohuvideosta-syytteeseen-joutuneen-isan-syyte-hylattiin/722982/

Rikoslain 24 luku ja sen 8§  säätää yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä. Teon on oltava omiaan aiheuttamaan uhrille kärsimystä. 
Kyseessä on rikoslaatu, jonka rangaistavuus perustuu vaarantamiseen.
Yksittäistapauksessa tunnusmerkistössä on mainittava konkreettinen edellytys sille, millainen teon on oltava, jotta se voidaan luokitella rikokseksi (myös vaaraa aiheuttavaksi). Jos edellytykset eivät täyty, kyseessä ei ole rikos. 

Lisäksi käräjäoikeus tuli päätelmissään sellaiseen tulokseen, ettei Suomen laissa ole selvää sääntöä käsillä olleesta asiasta. 
Käräjäoikeus totesi, että teko oli omiaan aiheuttamaan vaaraa (kärsimystä) lapsille. Huoltajan oikeus sananvapauteen ja huoltajan oikeus edustaa lastaan ja se, ettei huoltajalla ole vaitiolovelvoitetta lapsensa asioissa kumosivat yksityisyyden suojan tässä yksittäistapauksessa. Teko ei siten ollut oikeudeton. Se oli siis sallittu. Jolloin se ei ollut rikos.

Rikosoikeudessa kaiken on myös perustuttava lakiin, ja ellei lakia ole, ei ole rikostakaan. Jos laki on epäselvä, on päätettävä syytetyn eduksi. 

No, minä tässä vain kummastelen, miten syyttäjä voi valittaa hoviin, ellei ole olemassa rikosta? Voiko hovioikeus muka tuomita vastoin rikosoikeuden periaatteita? 
Toki syyttäjä lienee tajunnut tämän, ja siksi kertookin Iltalehdelle, että hän lähtee hakemaan ennakkopäätöstä sananvapauden käyttämisestä joukkoviestimissä. Yksityisyyden suojan rikkomisesta hän ei Iltalehden jutussa enää puhu, ellei huomioida pikkuviittausta "vastaavanlaisiin tapauksiin".

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016032121305674_uu.shtml

Nolosti hävinneillä on usein tapana siirtyä asiasta kukkalautaan. En väitä mitään, tuli vain mieleeni.

Somessa keskustellaan kovasti siitä, onko ookoo antaa lapsen maistaa alkoholia kotona vai ei? Juttu lähti liikkeelle uutisesta, jossa sijaisvanhemmat olivat antaneet lapselle maistiaisen. Moni on kokenut, että lain ehdottomuus on maalaisjärjen vastainen, että nuori voi hyvin maistella kotona ilman, että siitä nostetaan haloo.

Laki on asiassa selkeä, alle 18 vuotiaalle ei myydä alkoholia, koska alle 18 vuotias ei saa käyttää alkoholia. 

Mikä tässä oikeasti on järkevää? Sekö, että alaikäinen saa maistaa kaljaa tai kossua?
Miksi alaikäisen pitäisi saada maistaa etanolipitoista nestettä? Mikä se selitys on olevinaan, että kun alaikäinen saa maistaa kotona, niin hän ei maista nurkan takana? Tai se selitys, että nuori oppii kotona maistamalla oikean tavan käyttää alkoholia?
Miksi se täytyy oppia 12, 13 tai 15 vuotiaana? 18 vuotias on aika kakara kuitenkin vielä, joten voisi olettaa, että joutaa sen tavan oppimaan vielä monta kertaa ennen viikatemiehen saapumista.

Ymmärrän toki, että nuori on utelias. Ymmärrän, että moni kokeilee sen "kolme kaljaa". Olen myös kritisoinut huostanottoja, jotka on tehty muutaman kokeilun vuoksi. Kolmesta kaljasta huostaaminen on typerää liioittelua, eikä kokeilu kerro vanhempien vastuunkannosta mitään. Hälläväliä-asenne kaljakokeilun kiinnijäämisen jälkeen sen sijaan kertoo. Ja se, jos lapselle juotetaan alkoholia kotona.

Perustelujen top kaksi - ettei nuori maista toisaalla jos maistaa kotona ja että nuori ymmärtää oikean alkoholinkäytön perusteet - ovat mielestäni pelkkää selittelyä.
Nuori oppii siitä, mitä näkee kotonaan. Miten vanhemmat käyttävät alkoholia ja mikä heidän suhtautumisensa siihen on. Se vaatii vanhemmilta hieman tervettä järkeä. Jos itse on absolutisti, voi silti keskustella nuoren kanssa siitä, millaisiin tilanteisiin alkoholi kuuluu. Kertoa vaikkapa ruokaviineistä tai saunaoluesta ja siitä, että kaksi pulloa kossua, kirves ja lumihanki EI ole se oikea tapa.

Jos taas tahtoo antaa lapselleen kokemuksen, voi nuoren viedä syömään ravintolaan ja tilata hänelle alkoholittoman, oikealta drinkiltä näyttävän limsalasillisen, jossa on sitruuna ja sateenvarjo. Etanolia ei tarvita. Merkitystä on sillä, miltä itse "aikuismainen" tilanne tuntuu. Näin aikuinen sen tekee, tarkoitus ei ole humaltua vaan rentoutua: ensin tilataan juoma, sitten odotellaan ruoka ja jälkiruoka ja lopuksi juodaan kahvit ihan oikeassa ravintolassa eikä jossain käläisessä Hesburgerissa. 

Ei nuori tarvitse oikeata alkoholia millään verukkeella kasvatusmielessä. Nuori tarvitsee aikuisen, joka kasvattamisen lisäksi tajuaa ja osaa antaa kokemuksia ja keskustella asioista. "Sanoittaa", kuten ammattilaiset sen ilmaisevat. Jos nuori silti menee nurkalle kokeilemaan salaa, sille ei voi sitten mitään, se asia käsitellään sitten, jos niin käy.
Jos teini päättää kokeilla niin kokeileehan se. Helpommin vartioi kopallisen kirppuja kuin teinejä. Eihän niitä voi kahlita kellariinkaan. Kokeilemiseen ei silti tule antaa siunausta kotoa. Eikä tuudittautua siihenkään uskoon, että tekee oikein, kun antaa lapselle alkoholia kotona.

​Etanoli ei valikoi vaikutustaan sen mukaan, missä se annostellaan. Ja palatakseni lainsäädäntöön, juuri sen vuoksi uskoisin alaikäiselle alkoholin antamisen kiellettyä olevankin.

"Kuuntele lastasi", "kuuntele vanhempaasi", "kuuntele isomummoasi, hänellä on kokemusta". 
Aina kehoitetaan kuuntelemaan vaikka ketä ja vaikka missä, mutta tuli mieleeni hupaisa kysymys. Koska joku muka oikeasti kuuntelee?

Me "kuuntelemme" lapsiamme. Kuuntelemme tiettyissä, hyväksi katsotuissa tilanteissa. Koulusta tullessa, että onko läksyt tehty tai illalla, kun selvitämme iltasadun sisällöllistä opetusta. Mutta kaupassa lapsen kuunteleminen onkin eri juttu. Lapsi ei saa päättää, mitä haluaa syödä, sehän on lepsua vanhemmuutta. Karkkihyllyllä sama juttu, korvat tukkoon ja suu suppuun. Jos ruoka on pahaa, emme kuuntele ja jos pakkoulkoilu tihkusateessa vituttaa lasta, emme kuuntele. Koska ruoka täytyy syödä ja ulkoilu kuuluu päivärytmiin! 
Viis siitä, kuinka tärkeäksi lapsi kokee kuulluksi tulemisensa. Tuskin hän erottelee tilanteita vanhempiensa periaatteiden mukaan. Erottelun tekee aikuinen, joka päättää siitä, missä kohtaa lasta tulee kuulla ja missä ei. Onko se sitten aitoa kuuntelemista, se on eri juttu. 
Ihan kuin kuuntelemiseen liittyisi velvoite tehdä, kuten lapsi haluaa. Mistähän semmoinen yleinen käsitys on tullut? 

Sitten kun lapsuus on ohitse alkaa teini-ikä. Kuulluksi teini kyllä tulee. Ja saa palautetta: "älä kiroile", "lopeta se ovien paiskominen", "minne sinä nyt taas menet" ja niin edelleen. Kuuntelemmeko oikeasti vai jaammeko vain viisaita neuvojamme? Mitä on sen uhmakkaan käytöksen takana, kiinnostaako meitä edes? Vai rajoittuuko kiinnostuksemme vain siihen, että teinin käytös pysyisi edes jotenkin hyvän maun rajoissa, ettei tarvitsisi hävetä?

Nuorena aikuisena opiskellaan ja saadaan se ajantasainen tietotaito. Mutta menepä tietotaitosi kanssa sitten töihin. Aika nopeasti vanhemmat pudottelevat sinut maan pinnalle vain siksi, että sinulla on ikää se kakskytäviis. Mitä sellainen nuori kolli tai hupakko muka tietää? Verrattuna niihin, jotka ovat tehneet työtä jo kolmekymmentä vuotta? Ja vaikka tietäisikin niin ei sen tarvitse siitä ääneen kertoa. Kuunteleminen otetaan henkilökohtaisesti asiakohtaisuuden sijasta. Lopputulos on se, ettei kukaan kuuntele ketään, koska vanhoja ärsyttää nuorten asenne ja nuoria vanhojen asenne. Vaikka kukaan ei alunperinkään arvostellut ketään. Hassua.

Yht äkkiä ihminen huomaa olevansa eläkkeellä, mikäli sinne asti nykypolitiikalla pääsee. Mummona tai paappana tekee välillä mieli sanoa jotakin neuvoa-antavaa. Mutta kuka jotain kääkkää nyt oikeasti kuuntelisi? Sehän eli oman nuoruutensa ja kasvatti omat lapsensa vuosikymmenet sitten ja ajat ovat muuttuneet. 
Vanhuus koittaa ja sitä päätyy vaikkapa vanhainkotiin. Jossa nuoremmat vielä työkykyiset huolehtivat sinusta, mutta eivät kuuntele. Koska niillä ei ole aikaa. Voit rauhassa odotella pääsyä vessaan, kyllä ne tulevat, jossakin vaiheessa. Ja lähtevät myös, kesken lauseesi, koska eivät jouda kuunnella, mitä sinulla on kerrottavana. 
Toisaalta ei se niin tärkeää olisikaan, muistelosi vuodelta kukka ja keppi.

Toinen kiintoisa kysymys pyörii päässäni. Kuuntelemmeko me toisiamme kirjoittamattomien sääntöjen rajoissa? Ja jos niin teemme, kuka piru päätti, milloin kuunteleminen on tärkeätä ja milloin ei? 

Hesari ja Talouselämä julkaisivat sosiaalialan opiskelijoiden mielipiteen. Opiskelijat olivat sivukorvalla kuulleet jotakin merkittävää, tehneet johtopäätöksen ja päätelleet, että sossun asiakkaat elävät olettaen, että sossun kuuluu maksaa kaikki. Joku oli saanut sossusta jopa pyykkikoneen.
Porukalla he olivat päättäneet kirjoittaa mielipiteen lehteen ja ilmeisesti tehostaa sen vaikutusta erikseen ilmoittamalla, että he ovat sosiaalialan opiskelijoita. 
No, tässä taannoin luin uutisen, jossa käräjätuomari ei ilmeisesti ollut tietoinen, että kuollut kala voi sätkiä. 
Nämä opiskelijatkin päättävät kenties jonakin päivänä jonkun "valeköyhän loisen" toimeentulotuesta. 

Mielipiteessä korostettiin tarveharkintaa ja lain määritelmiä, mutta vissiin vahingossa unohtuivat eksistenssiminimi ja heikennyskielto?
Soisaaliturva on sosiaalinen perusoikeus. Jokaisella on oikeus välttämättömään perusturvaan ja huolenpitoon, jonka turvin voi elää ihmisarvoista elämää, ellei itse kykene hankkimaan toimeentuloaan. Laki takaa perustoimeentulon työttömyyden, työkyvyttömyyden tai sairauden sattuessa, vanhuuden varalle sekä lapsen syntymän tai vanhemman kuoleman perusteella.
Julkisen vallan on turvattava riittävät sosiaali - ja terveyspalvelut, tuettava perheiden hyvinvointia, edistettävä oikeutta asuntoon ja tukea asumisen mahdollistumisessa. Tästä perusoikeudesta säädetään tarkemmin lailla. Se ei ole siis kokonaan ehdoton oikeus vaan saamisedellytykset määritellään lailla. Juuri niillä tarveperusteilla, joista mielipiteen kirjoitaneet opiskelijat kovasti mellastivat. 
No, käytännössä useasta sosiaalisesta oikeudesta päättää yksittäinen sosiaaliviranomainen, joka on resursseineen kytketty kunnan budjettiin. Tarveperusteinenkin oikeus jää joskus saamatta, vaikka budjetti ei sinänsä ole mikään oikeusnormi, johon voisi vedota.  Silti siihen vedotaan, perustellaan perusoikeuden toteutumatta jättämistä alemmanasteisella lailla, tai jopa kunnan omalla sisäisellä ohjeella: lapsen silmälaseja ei korvata, vammainen ei saa tarvitsemaansa tukea, toipuva alkoholisti ei saa asuntoa, käsketään pyytää rahat lastenvaunuihin omilta vanhemmilta, jätetään raskaana oleva nuori asunnotta  kourassaan vajaat 300 euroa ja sanotaan, että et sinä meidän ongelmamme ole. Kyllä näitä nähty on. 
Ja kun näin tapahtuu, eksistenssiminimi ei toteudu. Eli se minimi, millä ihminen tulee vähimmillään toimeen.
Samalla rikotaan heikennyksen kieltoa. Eli kieltoa heikentää jo saavutettuja perusoikeuksia.
Molemmat termit ovat varmasti tuttuja yliopistossa opiskeleville, mutta sivukorvalla kuultua en ole vielä lähdeteoksista löytänyt. Ehkäpä se kuuluu sosiaalialan opintokokonaisuuteen?

http://www.talouselama.fi/uutiset/sossun-kuuluu-maksaa-vuokra-hs-nainko-sosiaalituesta-nykyisin-ajatellaan-6311092

Suora lainaus: "Sivukorvalla kuullusta keskustelusta välittyy väite, että ”sossun kuuluu maksaa vuokra”", kirjoituksessa todetaan."

​Ps. Tervetuloa kentälle sitten aikanaan.

“Kysyin äidiltä, mitä se sossu tarkottaa. Äiti sanoi, että se on asia, jota mun ei tarvi miettiä. Mutta iltiksessä Lennu kerto että sellanen käy niillä? Ja ettei se tykkää, kun se sossu voi kai viedä sit halutessaan mukaansa. Lennu sano, että sitä pelottaa. Muaki pelottaa vähä, jos se sossu tulee meillekki. Lennu oli kuullu sen äitin puhelimes sanovan, että se voi tulla mihkä vaa. Mun äiti sano, ettei se meille tuu. Sit Lennu oliki yhtäkkiä pois monta päivää koulusta eikä se tullu iltikseen. Ja äiti sanoo, että Lennu asuu ainaki jonku aikaa muualla. Sen sisko on koulussa ja pikkuveli on vauvojen päikys. Ei ne oo voinu ainaskaa muuttaa. Näin Lennun äitin kaupassa, mutta mun äiti suuttu mulle, kun mä kysyin, missä Lennu nytten asuu? Mua pelottaa se sossu, ja mun on Lennua ikävä. Lennu on mun paras kaveri.“

Sosiaalityöntekijät istuvat kokouksessa lapsen äidin kanssa ja ovat huolissaan lapsen voinnista. Koulu ei ole sujunut ja äiti näyttää väsyneeltä. Äitiä kehoitetaan juttelemaan vaikeat asiat lapsen kanssa auki, jotta lapsi nukkuisi paremmin. Jotta lapsella olisi helpompi olla.
Jälleen kerran koulukiusaaminen on käännetty kodin syyksi.
Äiti miettii, miten kertoisi lapselle, että lapsen tulee vain sietää. Antaa olla. Olla hermostumatta. Koska mikään muu ei auta. Koulu kestää vain 9 vuotta, ja siitä on jo kolme lusittu, koita nyt sietää. Sanojahan ne vain ovat, ja lievää pahoinpitelyä. Sellaista elämä on. 
Äiti on kasvattanut lapsensa kehoittaen aina näyttämään tunteensa ja käsittelemään ne, puhumaan niistä, jotta ne eivät kasvaisi mahdottomaksi möykyksi. Mahdotonta möykkyä on mahdotonta kantaa sisällään, etenkin, jos se kasvaa päivä päivältä. 
Nyt äidin täytyisi kehoittaa lastaan vain sietämään. Hänen oma ohjeensa on kääntynyt lasta vastaan. Lapsi kertoi, että häntä kiusataan, reagoi kiusaamiseen, osoitti tunteensa. Ja näin tässä sitten kävi? Lapsi ei saanutkaan apua, lapsen koulumenestys meni penkin alle. Tuli koulupsykologi ja tuli sossu. Ja luotiin huono äiti. Köyhä, jaksamaton yksinhuoltaja.

On vaikea kertoa lapselle, miten hienosti systeemimme toimii. Etenkin Lennun parhaalle kaverille, joka samalla on Lennun ainoa kaveri. 
Voisikohan joku ammattilainen auttaa? Antaa ohjeita, "jutella vaikean asian auki", kertoa Lennun parhaalle kaverille, miksi Lennu vietiin pois, mutta kiusaajat saivat jäädä? 


​(Lapsen nimi on muutettu)