Aikuisen perseen on piisattava

Iltalehdessä on taas tänään uutinen (5.5.16), jossa kerrotaan miehen saaneen 6kk ehdollista lapsen vuosia kestäneestä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Linkki uutiseen tässä: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016050521517808_uu.shtml

Suomi on merkillinen maa, jos ajatellaan lapseen kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa. Täällä sellaisesta suorastaan palkitaan tuomitsemalla mahdollisimman vähäinen tuomio rangaistusasteikon alapäästä. Oikeuskirjallisuus puhuu paljon siitä, kuinka lakien ja lakien soveltamisen tulisi vastata kansan oikeustajua, jotta lait olisivat ns. luottamuksen arvoisia, jotta ihmiset noudattaisivat niitä ilman erityistä pakkoa tai valvontaa. Tarkoitus on, että laki itsessään koettaisiin oikeaksi ja hyväksi niin, ettei sitä moraalin, kulttuurin ja yleisen tavan puitteissa edes haluttaisi rikkoa.

Käytännössä homma toimii näköjään ihan päin vastoin. Kansalaiset eivät tahdo lapsenraiskaajien kuljeksivan vapaalla jalalla, mitä ehdollinen käytännössä merkitsee. Kansa ei halua, että tekijälle annetaan mahdollisuus uusia tekonsa vaikka heti huomenna. Mutta ilmeisesti oikeuslaitoksemme haluaa.
Oikeuslaitoksemme tuomitsee lapseen kohdistuneet seksuaaliteot lievinä, koska "vankila ei paranna ketään" ja "integroituminen yhteiskuntaan vaikeutuu" ja "tavoitteena on saada rikoksentekijä luopumaan rikoksien teosta ja elämään rikoksetonta elämää". Tätä paskaa olen lukenut nyt puolitoista kuukautta yhdestä jos toisestakin teoksesta samaan aikaan, kun olen lukenut uutisia ja annettuja tuomioita, jotka senkuin alenevat, mitä ylemmästä asteesta on kysymys.

En kerta kaikkiaan käsitä, miksi tuomioistuimet eivät käytä rangaistusasteikkojen yläpäitä? Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön maksimi on 4 vuotta ehdotonta, törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön maksimi on 10 vuotta. Etenkin törkeän tunnusmerkistössä mainittu "rikos on omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa" pistää miettimään, mistä muka löytyy sellainen lapsi, joka ei erityisesti vahingoitu seksuaalisesta hyväksikäytöstä? 
Miksi tuomioistuimet eivät käytä mahdollisuutta tuomita tekijä suorittamaan koko rangaistuksensa vankilassa? Miksi tuomioistuimet eivät sovella koventamisperusteena suunnitelmallisuutta? Tuskin kukaan käyttää lasta toistuvasti hyväkseen ihan vain päähänpistosta. Veikkaan, että tekijän on suunniteltava sessiohetkensä etukäteen, jotta kiinnijäämisen riski olisi mahdollisimman pieni. Vai ajatellaanko tuomioistuimissa kenties äkkiärvaamatonta houkutusta lieventämisperusteena "kun se lapsi oli niin nätti ja sopivasti siinä saatavilla"? Lisäksi toki kaivetaan esiin vanha tuttu ensikertalaisuus ja pari muuta lieventämisperustetta, jotta saadaan aikaiseksi se halpa vaihtoehto, ehdollinen?

Tuntuu, kuin koko laki ja sen soveltaminen lapsiin kohdistuneiden seksuaalitekojen osalta olisi silkkaa pelleilyä ja pilkun nussintaa. Onko tuomioistuimemme todellakin sitä mieltä, että esimerkiksi törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön täyttää vasta tekovälineenä käytetty pesäpallomaila? Sittenkö voitaisiin ajatella, että lapsi on kokenut erityistä vahinkoa? Vai ajatteleeko tuomioistuin, että pelkkä kikkelillä sively on ihan jees, kunhan ei tunge elintään eri ruumiinaukkoihin ihan joka päivä? 

Kannatan ihmisoikeuksia, mutta lapsenraiskaaja ei ole mielestäni ihminen. Eikä ansaitse integroitua yhteiskuntaan. Lapsessa menee ihmisoikeudellinen rajani siinä, mitä luetaan rikoksentekijän ihmisoikeuksien piiriin. Mielestäni aikuisen, vapaaehtoisen perseen on kerta kaikkiaan piisattava himoon kuin himoon.