Kuinka olla köyhä?

Olen kirjoittanut tästä ennenkin. 

​Käsitämme köyhyyden tilana, jossa ihmisellä ei ole tarpeeksi rahaa jokapäiväisen elämän ylläpitämiseen. 
Köyhät nostavat erilaisia yhteiskunnan tukia, mutta siltikään heillä ei ole tarpeeksi rahaa perustarpeisiin.

Käsittelen asiaa nyt vähän toisesta näkökulmasta. Väitän, että yhteiskunnan kirjoittamattomat standardit määräävät sen, miten tulee olla köyhä.
Köyhä asuu, syö, lämmittää, pukeutuu ja niin edelleen. Se kaikki on sallittua ja oikeutettua.
Muut oikeutukset saneleekin sitten suuri yleisö. Jos köyhällä on lapsia, on oikeutettua laittaa rahaa luokkaretkiin ja harrastuksiin. Koska lapsen kehityksen kannalta on tärkeää kuulua porukkaan. Ja harrastus kotona ei ole harrastus. Jos lapsi tanssii kotona, se ei ole mikään oikea harrastus vaan puuhastelua. Täytyy mennä tanssitunneille ja maksaa siitä, vasta sitten kyse on oikeasta harrastuksesta.
Aikuisen kohdalla ei koeta porukkaan kuulumista niin tärkeäksi. Jos köyhä investoi itseensä ja lähtee tyttöjen reissuun risteilylle, koetaankin asia niin, että "siellä se rällää sossun piikkiin".

Köyhälle sallitaan kaupassa kalliit hedelmät, koska ne ovat terveellisiä. Jos köyhä ei osta hedelmää vaan oluen, se on paheksuttavaa. Vaikka olut olisi halvempi kuin se vesimeloni. Saunaolut ei kuulu köyhälle, koska olut ei ole välttämättömyys. Köyhä ei saa nauttia. Koska nostaa tukia, elää siis juuri minun verorahoillani. Minun, joka raadan töissä ja omaan talovelkaa.

Köyhällä saa olla auto, jos köyhä käy töissä. Muuten köyhällä ei ole mitään syytä ajella ympäriinsä. 
Merkkivaatteita saa olla, jos ne on ostettu kirpputorilta.
Polkupyörän on syytä olla käytetty.
Alkoon ei ole asiaa.
Tupakkaa ei saa polttaa.
Hierojalla ei sovi käydä.
Köyhä ei sisusta, ei remontoi, eikä kerää muumimukeja.

Mutta jos lapsi haluaa ratsastaa, on ihan ok, että sossu maksaa sen.
On ok, että köyhä saa jouluna kuusen alle lahjasäkin Joulupuu-keräyksestä. 
Ok, että MLL lahjoittaa ostokortin kauppaan. 
Ok, että lääkkeet maksetaan, annetaan maksusitoumus kodinkoneisiin. 

Toisin sanoen köyhän elämän laadun määrittää yhteiskunta. Sen ihmiset. Köyhä ei saa nauttia, koska on köyhä. Ihan sama, ettei köyhyys ole ihmisen omaa syytä. Ihan sama, kuinka kovasti köyhä yrittää köyhyydestään päästä. Ne, joilla on rahaa elämiseen, ovat standardoineet köyhyyden. 
Köyhä joutuu laskemaan joka ikisen sentin ja harvemmin sentit edes riittävät. On pakko hakea toimeentulotukea. Olen ollut köyhä, joten tiedän ja tunnen köyhänä olemisen stressin kaikki tasot. Koskaan en kuitenkaan ymmärtänyt, mikä oikeus muilla ihmisillä on määrätä siitä, miten käytän sentit ja pennoset. En ymmärtänyt sitäkään, että minun olisi tullut perustella, miksi tarvitsen esimerkiksi auton, vaikka en käynyt työssä. Ja sen jälkeen perustella, miksi en käynyt työssä.  Oletus kun oli, että en halua käydä työssä. Ja siitä syntyi se oletettu oikeutus arvostella. 

Toisin sanoen kyse ei ole siitä, kuinka vähän köyhällä on rahaa. Kyse on siitä, mitä rahalla saa tehdä.
Kyse ei ole siitä, onko köyhä vaan siitä, miten pitää olla köyhä. Siihen on tietyt standardit.