Elena Uusitalo
Elena Uusitalo
  • Blog
  • About
  • Contact
  • Untitled
  • Terveisiä perheestä
  • Runot
  • Blog
  • About
  • Contact
  • Untitled
  • Terveisiä perheestä
  • Runot

Taas Lapetetaan

9/29/2023

0 Comments

 
 350 miljoonaa euroa.
Sen verran on varattu hyvinvointialueiden vakiinnuttamiseen ja toiminnan kehittämiseen, kertoo soteuudistus.fi. 
Kyseisen sivun päivittäminen tosin lopetettiin maaliskuussa 2023. Siellä kuitenkin Marinin hallitusohjelmassa esiintyi osallistava ja yhdenvertainen suunnitelma koskien lasten ja nuorten sekä perheiden palveluita (LAPE). Jostakin uumenista löytyi tämmöinenkin kuin "Lapsistrategia 2040".
Lapsista ja nuorista ja perheistä sirkuttavat myös THL, STM ja Pirha. Jokaiselta sivustolta saa käsityksen, että hommahan toimii!
Pyritään kansalliseen ohjaukseen. Asiakkaiden vahvaan osallisuuteen. Ehkäiseviin palveluihin ennen kuin varsinainen ongelma ehtii syntyä. Ajatuksena on järjestää LAPE-palveluita yhdessä aikuisten palveluiden kanssa, toisin sanoen yhdistää eri kaistat yhdeksi valtatieksi, joka vastaa tarpeeseen. Tavoitteena on huomioida kokonaisuus. 
Taustalla on seuranta -ja tutkimustieto, josta on käynyt ilmi palveluiden hajanaisuus, palveluiden oikein kohdentamisen ongelmia, asiantuntijoiden välisen tiedonkulun ongelma, vähäinen varhainen tuki, ongelmien kasautuminen ja sitä myötä kustannusten nousu, vaikeiden ongelmien hoitamisen epätarkoituksenmukaisuus, palveluiden painottuminen korjaaviin ongelmiin ennaltaehkäisyn sijaan. 

Palvelukenttä on erittäin laaja. Erilaiset tuen ja hoidon tarpeet vaativat laajaa ammattiosaamista. On peruspalveuita, kuten neuvola, kouluterveydenhuolto jne.
Kohdennetut palvelut tarkoittavat ennaltaehkäisyä ja erityiset palvelut esim.lastensuojelua. Kaksi viimeistä tarkoittavat tarkkaa palvelutarpeen arviointia ja täsmällistä palvelupolkua, josta voidaan todentaa hyöty. Muita avainsanoja ovat asiakaslähtöisyys, tarkoituksenmukaisuus, 
vanhemmuuden tukeminen, varhainen riskitekijöiden tunnistaminen ja osallistaminen. Tavoitteisiin kuuluu myös ongelmien vaikeusasteen tunnistaminen, avun voimakkuuden tason ja keston täsmentäminen, mikä tarkoittaa osaavaa henkilöstöä.
Kaikki edellä mainittu pitäisi vielä integroida terveydenhuoltoon ja erikoissairaanhoitoon. Lisäksi tulisi kyetä sovittamaan LAPE-palvelut päihde -ja mielenterveyspalveluihin.
Taas.
Hallitusohjelmat ja strategiat ovat toinen toisensa jälkeen todenneet samat ongelmat, tilittäneet samat tutkimustiedot, keränneet samansisältöiset lausuntokierroslausunnot, eduskunnassa on puhuttu lapsista ja nuorista ja perheistä niin, että suut ovat kuivat kuin Gobin autiomaa.

Ilmaistut tavoitteet ja muutokset olisivat erittäin tervetulleita. Palvelut ovat sirpaleiset, moniammatillisia tahoja löytyy joka lähtöön, mutta yhtenäisyyttä ei ole eikä tieto kulje eri tahojen välillä. Perheet kokevat palvelut harvoin hyväksi, enemmän kokemuksissa näkyy ja kuuluu se, ettei palvelua saa, palvelun sijaan annetaan ikään kuin “korvauksena siitä, ettei palvelua saanut", jokin toinen palvelu, joka ei vastaa alkuperäiseen tarpeeseen. Palvelua voidaan myös tyrkyttää niin että se tuntuu pakottamiselta. Turhautuneisuutta esiintyy asiakaskunnassa usein, moni haluaa lyödä hanskat tiskiin “kun ei se kuitenkaan auta”. Palvelut koetaan myös raskaina, vaikeina ja energiaa syövinä.
Asiakkaiden kokemus ammattilaisesta on usein määräävä. Koetaan, ettei asiakkaalla ole tietoa ja taitoa itsellään, koska ammattilainen tietää paremmin. Oletuksista ja ennakkoasenteista kerrotaan myös usein, mikäli asiakas "poikkeaa normaalista".  Moni kokee myös saamansa avun oireen hoitamisena kun oireen syy jää hoitamatta.
Erittäin vaikeaa on saada lapselle tai nuorelle mielenterveyspalveluita. Auttavat tahot ovat kalliita, kaukana tai jäävät koulukuraattoritasolle. Vaikeatkin tapaukset tyytyvät koulun psykiatriseen sairaanhoitajaan tai satunnaiseen perheneuvolaan. Oikeasti elämään integroitavaa, lapselle ja nuorelle helposti saatavilla ja käytettävissä olevaa mielenterveystukea ei ole! Kustannukset ovat suuret ja välilliset, ne kertaantuvat aikuisiässä ja pitkällä aikavälillä paisuvat kuin pullataikina.

Odotan innolla, että LAPE-palvelut saadaan suunnitellulle tasolle. Haluaisin elää vielä silloin, kun niin käy... 
Jo vuoden 2008 lastensuojelulain uudistuksen piti luoda yhtenäisempi kenttä, niin kuin piti sosiaalihuoltolain uudistuksenkin. Nyt sitten LAPE hanke ja lapsistrategia 2040.  Alkaa mennä hommasta maku, kun tuntuu, että "ei ole pakkua muutaku paskalle" (kuten Etelä-Pohjanmaalla sanotaan).







0 Comments



Leave a Reply.

    Picture

    Elena Uusitalo

    " Emmä riitaa rakenna, mutta en rauhaakaa rukoole"

    Archives

    June 2017
    May 2017
    April 2017
    March 2017
    January 2017
    December 2016
    November 2016
    October 2016
    September 2016
    August 2016
    July 2016
    June 2016
    May 2016
    April 2016
    March 2016
    February 2016
    January 2016
    December 2015
    November 2015
    October 2015
    September 2015
    August 2015
    July 2015
    June 2015

    Categories

    All

    RSS Feed

Powered by Create your own unique website with customizable templates.