Ensiapupakkaus ikuisuuskysymyksiin

Minulta kysytään jatkuvasti samoja kysymyksiä koskien asiakkaan oikeuksia.
Useimmiten kysymykset koskevat lastensuojelua.
Ja nyt seutukunnallamme ja kuulemma myös muualla Suomessa on jälleen aallonharja viranomaismielivallan käytössä.
Joten tässä pitkä ja raskas paketti luettavaksi. 

Suomessa perustuslaki sisältää perusoikeudet. Perustuslakimme on kansallista lainsäädäntöä, eli eduskuntamme säätämää lakia. Perustuslain 22§ velvoittaa julkisen vallan huolehtimaan siitä, että ihmisoikeudet toteutuvat.
Tämä tarkoittaa, että kaikelle kansalliselle lainsäädännölle on annettava mahdollisimman ihmisoikeusmyönteinen tulkinta. Yksilön asiassa on toimittava siten, että lakia tulkitaan vähintään yhtä vahvasti ihmisoikeuksia suojaavana, kuin itse ihmisoikeussopimuksessa määrätään. Perussäännöstö lähtee Euroopan ihmisoikeussopimuksesta. Säännöstöä tulee noudattaa kaikessa viranomaistoiminnassa. 

Esimerkillistän ihmisoikeusperiaatteen ymmärtämistä esimerkillä EIT -tapauksesta Scozzari ja Giunta vs. Italia, josta olen napannut tuomari Zupancicin lausumia ( suomennos Anu Suomela). Perus-ja ihmisoikeusmyönteinen näkökulma on otettava huomioon viran puolesta, eli automaattisesti päätettäessä tai toimitettaessa mitä tahansa asiaa. Periaate kattaa läpileikkauksena koko oikeusjärjestyksen ja siitä seuraavan toimeenpanon aina käytännön tasolle asti.

“Valtio ei voi oikeutetusti kajota kaikkein perimmäisimpiin ihmissuhteisiin, jotka vallitsevat vanhemman ja lapsen välillä, jollei se ole halukas ja kyvykäs jatkuvasti muuttamaan sellaisia juridisia päätöksiä, jotka ylittävät res judicata –periaatteen sisältämän retrospektiivisuuden tapauksissa, joissa on kyse perhe-elämään kajoamisesta. (Kirj.huom: Tämä tarkoittaa sitä, että tuomioistuinmessa ei voida ennustaa. Tuomio perustuu siis menneeseen ja menneen dokumentoituihin tapahtumiin. Tuomio annetaan ja siitä tulee lainvoimainen. Jos ajatellaan siviilioikeutta velkariidassa, velka ei muutu tulevaisuudessa muuksi kuin se on oikeudessa osoitettu ja sittemmin tuomittu. Mutta kun esim. lapsen huostaanotto tai huoltajuus saa lainvoiman tuomioistuimen päätöksellä, tulevaisuudessa lapsen tilanne saattaa muuttua, toisin kuin velan tilanne. Zupancici puhuu siitä, että valtion tulee kyetä ja olla halukas muuttamaan näitä perheoikeudellisia lainvoimaisia päätöksiä ja olosuhteita jatkuvasti, ne eivät saa olla ikuisesti lainvoimaisia. Mikäli asiassa muuttuvat olosuhteet, on valtion kyettävä arvioimaan tilanne uudelleen, oli edellinen päätös mikä hyvänsä. Perhe on niin suojattu asia, ettei sitä voida ikuisella päätöksellä hajoittaa.) Yksinkertaisessa avioerossa, kun parilla ei ole lapsia Valtion tuomioistuimet voivat yksinkertaisesti julistaa suhteen päättyneeksi ja mahdollisesti määrää yhdessä kertyneen omaisuuden jaettavaksi. Kuitenkin jos asiaan liittyy lapsia, joudutaan tekemään erittäin vaikeita ja ennusteellisia, pitkän tähtäimen päätöksiä heidän huoltamisestaan. Silti, vaikka lapsi olisi uskottu toiselle vanhemmalle, ei tällä päätöksellä ole lopullisuuden suomaa immuniteettia.”
“...edes tapauksessa, jossa molempien vanhempien käytös on lapselle tuhoavaa, ei voida tehdä päätöstä, että perhe vain hajotetaan. Oikeudelta vaaditaan alkuperäisen sijaishuoltopäätöksen jälkeen jatkuvaa juridista sitoutumista.”
“...velvollisuudet merkitsevät ensinnäkin perhetuomioistuinten velvollisuutta tasapuolisuuteen. Kun ne harkitsevat juridista kajoamista perheen ihmissuhteisiin, niiden on oltava varmoja, että Valtion tarjoama huolenpito on selvästi ja osoitettavasti parempaa, kuin se tilanne, jota tuomioistuin on korjaamassa. Toiseksi, kun kajoamisen perusteena on lapsi-vanhempi –suhde, näiden tuomioistuinten ex officio (= viran puolesta) velvollisuudet säilyvät niin pitkään kunnes suhteet on palautettu. Kolmanneksi, loukatulla osapuolella on oltava jatkuva pääsy oikeuteen, mikä tarkoittaa sitä, että tuomioistuimen tulee olla valmis ratkaisemaan toissijaisia riitoja, jotka johtuvat alkuperäisestä oikeuden päätöksestä, jolla on kajottu lapsen ja vanhemman väliseen suhteeseen.
Tosin sanoen, jos Valtion tuomioistuimet ovat oikeudellisesti tai muutoin kyvyttömiä omaksumaan tällaista pitkäaikaista sitoutumista, niiden ei tulisi kajota asiaan.
Toisaalta tuomioistuimet eivät voi itse toimittaa lapsille päivittäistä hoitoa, ja siksi se uskotaan sosiaaliviranomaisille. Kuitenkin sen sosiaaliviranomaisen toimijan, jolle tuomioistuin on uskonut lapsen, tulee olla tuomioistuimen jatkuvan ex officio -valvonnan alainen.”

Lausumat toteavat sen, että perheen suoja on korkealle arvostettu perusoikeus, johon valtio saa puuttua vain hyvin harkitusti ja perustellusti. Lisäksi valtion on kyettävä huolehtimaan siitä, ettei perhe unohdu tilaan, jossa perusoikeus perheen suojaan ( tai yhtä lailla muihin perusoikeuksiin) katoaa. Valtion puuttuessa perheeseen, on puuttumisen tuotettava jotakin parempaa kuin perhe itse tuottaisi. Tästä pääsemme lapsen etuun ja oikeuteen saada hyvää ja turvallista kasvatusta samoin kuin oikeuteen ylläpitää läheisiä suhteitaan. Mikäli valtion puuttuminen heikentää näitä oikeuksia, ollaan väärällä tiellä.

Lastesuojelun toimenpiteet kajoavat  perheen suojaan, jonka katsotaan olevan perheen ydintä suojaava perus -ja ihmisoikeus. Yleinen asetelma, eli perheen itsemääräämisoikeuden tallaaminen sosiaaliviranomaisen päätöksenteon alle, on saatava muuttumaan. Tilanne tuskin muuttuu, elleivät lastensuojeun asiakkaat ryhdy kaikki lukemaan oikeuskirjallisuutta. Asiakkaaltahan sellaista ei voi vaatia, sillä hallinnossa tulisi automaattisesti noudattaa lakia perus – ja ihmisoikeusmyyönteisesti. Koska näin ei tapahdu, kiinnitän huomiota yleisimpiin ja räikeimpiin epäkohtiin:


Asiakkaan oikeus nauhoittamiseen
Asiakas saa tallentaa omaa asiaansa koskevan puhelun tai neuvonpidon viranomaisen kanssa. Toisin kuin usein viranomaisessa väitetään, nauhoittaminen ei ole kiellettyä, mutta nauhoittamisen kieltäminen on kiellettyä. Viranomainen ei saa kieltäytyä neuvonpidosta sillä perusteella, että asiakas tallentaa neuvonpidon. Viranomainen ei voi kieltäytyä edes silloin, kun se epäilee asiakkaan nauhoittavan salaa. Asiakas saa nauhoittaa salaa.Viranomainen ei voi vedota myöskään tallenteen mahdolliseen julkaisemiseen, sillä sanavapauden rajoitusten rikkomista ei voida määritellä etukäteen. 
Sen sijaan viranomaisen, mikäli sillä on aikomus tallentaa asiakkaan kanssa pidetty neuvonpito, tulee aina kertoa nauhoittamisesta asiakkaalle. Asiakkaalla on oikeus kieltäytyä neuvonpidosta nauhoittamiseen vedoten ja vaatia neuvonpitoa pidettäväksi ilman, että se tallennetaan. Viranomaisen tallenne on aina asiakirja, se tulee arkistoida ja siihen tulee voida palata. Viranomaisen tallenne on osa asiakasrekisteriä.
On muistettava, että asiakkaalle nauhoittaminen on salittua viranomaisessa, kun viranomainen tekee työtään. Jos kuvaat viranomaista baarissa lauantai-iltana, hän ei ole julkista virkaansa toimittamassa ja silloin syllistyt yksityisyyden suojan rikkomiseen. Virantoimituksessaan viranomainen on julkinen, jolloin nauhoittaminen on sallittua. 

Nevontavelvoite
Viranomaisen tulee neuvoa asiakasta oma-aloitteisesti sinä asiassa, joka kulloinkin käsillä on. Viranomaisen on siis kerrottava tarkoin, mitä vaihtoehtoja asiakkaalla on käytettävissään ja mitkä ovat näiden vaihtoehtojen todennäköiset seuraamukset ja miten asiakkaan tulee toimia riippuen siitä, minkä vaihtehdon hän valitsee. Tämä neuvontavelvoite koskee kaikkea viranomaistoimintaa.  Asiakkaalle on aina selvitettävä, mistä on kysymys ja varmistettava, että asiakas ymmärtää selvityksen sisällön. Asiakkaalle on kerrottava, mitä tulee tapahtumaan, miten asiakas voi itse vaikuttaa asiaansa ja millä tavoin asiakas voi esim.hakea muutosta viranomaisen tekemään päätökseen.
Asiakkaan ei siis itse tarvitse tietää, mitä kysyä vaan viranomaisen tulee automaattisesti selventää asiaan kuuluvat seikat asiakkaalle. Mikäli asiakas on asiansa kanssa eksynyt väärään viranomaiseen, jonka työnkuvaan asia ei kuulu, tulee viranomaisen ohjata asiakas oikealle taholle.

Aika
Palvelu viranomaisesta kohtuullisessa ajassa, jottei asiakkaan oikeus esimerkiksi jotakin etuutta koskien vanhennu viranomaisesta johtuvasta syystä. Viranomaisen kiire, kesäloma tai sairauslomapoissaolo ei saa olla viivähdyksen syy. Asiakkaan on saatava palvelua näinäkin aikoina ja asia on järjestäjän eli yleensä kunnan vastuulla. Aina on oltava saatavilla (sijais)taho, jonka puoleen asiakas voi kiireellisessä tilanteessa käntyä ja saada asiansa vireille.
Asian käsittely ei saa kestää kohtuuttoman kauan. Laki ei tarkemmin määrittele sanaa ”kohtuullinen”, mutta voidaan sanoa, että asiasta ja sen kiireellisyydestä riippuen puhutaan päivistä ja viikoista.

Oikeus apuun
Asiakkaalla on oikeus käyttää avustajaa tai asiamiestä. Mikäli viranomainen katsoo, että avustaja tai asiamies on tehtäväänsä sopimaton, on asiasta annettava valituskelpoinen päätös. Asiakkaalle on varattava oikeus ja aikaa hankkia itselleen uusi avustaja tai asiamies evätyn sijaan. Avustajaa tai asiamiestä ei voi evätä viranomaisen mielipiteen perusteella, eväämisen täytyy erustua esim. esteellisyyteen, päihtymykseen tai muuhun vastaavaan, oikeasti todelliseen ja asiakkaan etua heikentävään seikkaan. Asiakkaalla on oikeus käyttää myös tukihenkilöä.

Päätöksistä
Virallisen hallintopäätöksen voi antaa ainoastaan virkasuhteessa oleva henkilö. Päätös on annettava kirjallisesti, ilman aiheetonta viivytystä ja siinä on oltava ohjeistus muutoksenhakuun sekä valitusosoitus.
Päätöksessä on oltava perustelut sekä niihin johtaneet seikat. Päätöksestä on ilmettävä sovelletut lain säännökset. Päätöksestä on ilmettävä päätöksen tekijä sekä se, ketä päätös koskee ja miten päätös vaikuttaa asiakkaan velvollisuuksiin tai oikeuksiin. Edellisten on oltava esitetty selkeästi ja ymmärrettävästi.

Kuulemisesta ja osallisuudesta
Lapsen mielipide on lapsen asiassa aina otettava huomioon. Lasta on siis kuultava ikään katsomatta, mikäli se suinkin on mahdollista. Kuuluisa 12 vuoden puhevaltaikä lastensuojelussa ei siis ole mikään sääntö sille, koska lasta tulee kuulla ja koska ei. Lapsen mielipiteeseen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Lapsen mielipide tulee selvittää tavalla, joka ei aiheuta lapselle turhaa stressiä tai vahingoita hänen suhdettaan läheisiinsä. Lapselle on tilanne huomioiden annettava tilanteesta riittävästi tietoa, jotta hän voi lausua mielipiteensä. Lapsen mielipide tulee selvittää puolueettomasti ja ilman, että lasta painostetaan tai ohjaillaan (annetulla tiedolla) haluttuun suuntaan. Kuuleminen on kirjattava lapsen asiakirjoihin: kuka, koska, missä ja miten suoritti lapsen kuulemisen ja mitä lapsi kertoi.
12 vuotta täyttäneelle lapselle on aina varattava tilaisuus tulla kuulluksi omassa asiassaan. 12 vuotta täyttäneellä on puhevalta omassa asiassaan huoltajansa ohella. Puhevalta tarkoittaa sitä, että lapsella on itsenäinen oikeus tulla kuulluksi, hakea muutosta, tehdä itsenäisesti hakemus ja huom! Lapsen oikeus hakea muutosta viranomaisen päätökseen ei ole sidonnainen siihen, tekikö lapsi itse alkuperäisen hakemuksen. 
Alaikäisellä lapsella on kielto-oikeus. Lapsi saa kieltää antamasta itseään koskevia tietoja lailliselle edustajalleen, esimerkiksi huoltajilleen. Kielto-oikeudelle ei ole ikärajaa, mutta viranomaisen on arvioitava, onko kielto lapsen etu. Lisäksi lapsen tulee olla riittävän kypsä ja kehittynyt ymmärtämään asian laatu. Mikäli huoltaja on asiassa asianosainen, voi kielto-oikeus väistyä ja huoltajalla on oikeus saada tieto lapsen asiassa asianosaisena. 

Lastensuojeluilmoitus
Ilmoitusvelvollisuus on julkista sosiaali- ja terveystoimea tuottavilla tahoilla.
Edellä mainittujen tahojen on tehtävä myös ennakollinen lastensuojeluilmoitus (eli jo raskauden aikana), jos lapsi tarvitsee lastensuojelun toimenpiteitä heti syntymänsä jälkeen.
Pelkkä huoli kodin pölypalloista ei ole riittävä syy.
Yksityishenkilö voi olla yhteydessä lastensuojeluun ja tehdä lastensuojeuilmoituksen, mikäli huolestuu lapsen olosuhteista.
Kun ilmoitus on saatettu sosiaaliviranomaisen tietoon, tulee viranomaisen viipymättä tehdä arvio lapsen lastensuojelullisesta tarpeesta. 
Sosiaaliviranomaisella on oikeus pyytää esimerkiksi asiaan liittyviä terveydenhuollon tai perheneuvolan asiakirjoja. Huomioitavaa on, että salassapidettäviä tietoja sosiaaliviranomaisella on oikeus pyytää siinä laajuudessa, kuin asian selvittämiseksi on tarpeen. Huoltajien suostumuksella sosiaaliviranomainen voi toki pyytää mitä asiakirjoja tahansa.

Asiakkuudesta
Asiakkuus alkaa, jos sosiaaliviranomainen tehtyään lastensuojelun tarpeen arvion toteaa, että lapsi tarvitsee lastensuojelun tukitoimia. Asiakkuus alkaa myös, mikäli lastensuojelullinen asia vireille tulonsa jälkeen vaatii kiireellisiä toimenpiteitä lapsen terveyden tai kehityksen turvaamiseksi. Asiakkuus voi alkaa myös sosiaalihuoltolain mukaisena asiakkuutena ilman lastensuojelun asiakkuutta (avohuollon lievemmät tukitoimet).
Lastensuojelua toteutettaessa tulee sosiaaliviranomaisen tavata lasta yhteistyössä lapsen huoltajien kanssa. Laissa on tästä yhteistoimintavelvoite. Ellei yhteistoiminta ole mahdollista (syyn on oltava erittäin perusteltu, pelkkä erimielisyys ei riitä), voi sosiaaliviranomainen tavata lasta myös ilman huoltajan suostumusta. Tällöin asia on kirjattava ja perusteltava, tapaamisen on ehdottomasti oltava lapsen edun mukaista ja huoltajille tulee tapaamisesta ilmoittaa. Ilmoittamatta jättäminen tulee olle yhtä perusteltua kuin kuulemisen ilman huoltajan suostumusta. 
Yhtestoimintavelvoite koskee lapsen/perheen asiakkuudesta tehtävää asiakassuunnitelmaakin. Suunnitelma on tehtävä yhdessä lapsen ja hänen hoidostaan ja hulenpidostaan vastaavien hekilöiden kanssa. Kysymykseen saattaa tällöin tulla huoltajien lisäksi vaikkapa perhehoitaja taikka lapsen mummo. Keskeistä on se, kuka/ketkä ovat aktiivisesti vastaamassa lapsen huolenpidosta lapsen laillisen edustajan ohella, joka yleensä on huoltaja.
Asiakassuunnitelmaan tulee kirjata käytännössä kaikki oleellinen: perustiedot, tukitoimet, niiden arvioitu kesto, tarkoitus, tavoite, asianosaisten mielipiteet (myös eriävät mielipiteet!), kuka, missä milloin ja millä tavalla tukitoimia antaa, koska annettujen tukitoimien vaikutusta arvioidaan ja suunnitelmaa tarkastetaan. Niin ikään asiakassuunnitelman tarkastamisen vaiheessa käydään samalla tavoin läpi kaikki asiat, kirjataan mielipiteet, arvioidaan vaikutuksia ja jatkoa sekä uudelleen lastensuojeun tarvetta. Käytännössä asiakassuunnitelmaan liittyy läheisesti läheisverkoston kartoittaminen ja mahdollinen kuuleminen sekä asiakkaan kanssa käydyt neuvottelut, joihin tulee aina olla mahdollisuus.

Avohuolto tukitoimineen
Avohuollon tukitoimia on sosiaaliviranomaisella velvollisuus antaa, mutta asiakkaan tulee suostua niihin. Avohuollon tukitoimet tulee tietenkin kirjata asiakassuunnitelmaan, joka siis tehdään yhteistyössä perheen kanssa. Täten lain tarkoitus vapaaehtoisuudesta ja yhteistoiminnasta toteutuu. Yhteistyössä tehty asiakassuunnitelma takaa sen, että asiakas on saanut osallistua asiansa hoitoon ja suostunut toimenpiteisiin.
Avohuollon sijoituksena toteutettu perhekuntoutus vaatii erikseen huoltajan ja 12 vuotta täyttäneen lapsen suostumuksen.

Perhekuntoutus on avohuollon toimenpide. Edelleen se on vapaaehtoisuuteen perustuva. Vapaahtoisuus poistaa mahdollisuuden käyttää rajoitustoimenpiteitä. Toisin sanoen sosiaalitoimella ei ole toimivaltaa rajoittaa perheen lasten tapaamisoikeutta lapselle läheisiin ihmisiin. Sosiaalitoimi ei voi myöskään antaa suostumustaan eli oikeuttaa päätöksellä laitoksen ohjaajien rajoitustoimenpiteitä. Perhekuntoutuksessa oleva lapsi saa huoltajan päätöksen mukaisesti poistua esimerkiksi isovanhemmilleen tai vaikka tätinsä luokse käymään. Sosiaalitoimi voi ainoastaan järjestää palaverin, jossa keskustellaan ja sovitaan yhteistyössä perheen kanssa ja perheen suostumuksella tietyistä säännöistä, joita vapaaehtoisesti sitoudutaan noudattamaan. 
Tapaamisten lisäksi kaikki muutkin rajoitustoimenpiteet, jotka mahdollistuvat kiiresijoitusten yhteydessä, eivät mahdollistu avohuollon sijoituksen yhteydessä. Perhekunotutuksessa olevalla perheellä säilyy liikkumisen vapaus, yksityisyyden suoja, perheen suoja, henkilökohtainen vapaus, henkilökohtaiset viestimet ja muut esineet, oikeus tehdä työtä, oikeus omaan taloudenhoitoon jne.

Kiireellinen sijoitus
Jos lapsi on välittömässä vaarassa, voidaan hänet kiiresijoittaa sosiaaliviranomaisen päätöksellä, jolla on lakisääteinen kelpoisuus (ylempi korkeakoulututkinto), 30 päivän ajaksi. Kiireellinen sjoitus voi ilman eri päätöstä jatkua yli 30 päivää, jos viranhaltija tekee 30 päivän aikana kiiresijoituksen alkamisesta hallinto-oikeudelle huostaanottohakemuksen taikka hakemus on muutoin jo vireillä. Kiiresijoitusta voidaan uudella päätöksellä jatkaa toiset 30 päivää, mikäli päätös on lapsen edun mukainen, pavelutarpeen selvitystä ei ole mahdollista saada ensimmäisen 30 päivän aikana ja asiassa tarvitaan lisäselvityksiä. Jatkosta päättää eri sosiaaliviranomainen kuin kiiresijoituksen alunperin tehnyt viranomainen ( tämä palvelee oikeusturvaa, tarkoituksenaan lisätä objektiivista asian käsittelyä).
Kiiresijoitus lakkaa välittömästi, jos tarvetta sille ei enää ole (päätös tehtävä), ellei huostaanottohakemusta ole tehty määräajassa (2x30 päivää) hallinto-oikeudelle tai jos hallinto-oikeus antaa asiassa päätöksen. Päätös voi vahvistaa huostaanoton, jolloin lapsi siirtyy kiiresijoitetusta huostaanotetuksi. Tai voi käydä niin, että hakemus huostaanotosta hylätään hallinto-oikeudessa. Kiiresijoitus lakkaa myös, mikäli hallinto-oikeus antaa huostaanottoa/sijaishuoltoa koskevassa valitusasiassa päätöksen. Oikeus voi esim.poistaa päätöksen kiiresijoituksesta (Vaasan HAO 24.4.2008 08/0252/3).
Kiireellisen sijoituksen yhteydessä on kuultava lasta, huoltajia ja mahdollista muuta lapsen kasvatuksesta vastaavaa henkilöä. Kuuleminen on suoritettava joko ennen taikka jälkeen toimenpiteen. Jälkikäteen kuuleminen on mahdollista vain, jos itse tilanne on lapselle niin vaarallinen, ettei kuulemista voida etukäteen suorittaa. Huoltajille ja läheisille on myös tarjottava tilanteeseen selviytymisapua.

Huostaanotto
Huostaanotto tehdään, mikäli lapsen olosuhteet vaarantavat hänen henkeään, terveyttään tai kehitystään vakavasti tai lapsi vaarantaa edellämainittuja itse omalla käyttäytymisellään. Huostaanoton edellytys on myös, etteivät tukitoimet avohuollon kautta ole riittäviä (niitä on kokeiltu, eivätkä ne ole tuottaneet tulosta) tai tarkoituksenmukaisia (tilanne on niin kriittinen, etteivät avohuollon tukitoimet ole tilanteessa mahdollisia).
Kuten edelläkin, on suoritettava asianmukaiset kuulemiset ja mielipiteen selvittämiset. Kuuleminen voidaan jättää suorittamatta, mikäli kuultavan olinpaikkaa on mahdotonta selvittää, kuuleminen vaarantaa vakavasti lapsen turvallisuutta tai kehitystä (on siis lapsen edun mukaista jättää kuuleminen väliin), tai tilanteessa, jossa kuultavan ja lapsen yhteydenpito on ollut nolla. Huolimatta edellisestä, on huostaanottoa ja sijaishuoltoa koskevat päätökset annettava kuulematta jätetylle tiedoksi ja niistä tulee ilmetä myös kuulematta jättämisen syyt.
Huostaanottopäätöksen tekee sosiaaliviranomainen, paitsi jos huoltaja tai 12 vuotta täyttänyt lapsi vasustaa huostaanottoa, päätöksen tekee hallinto-oikeus sosiaaliviranomaisen valmisteltua asian.
Huostaanotetun lapsen olinpaikan, kasvatuksen ja hoidon järjestämisestä päättää sosiaalihuollosta vastaava toimielin. Lapsen huoltajilla säilyy lapseen kyllä huoltajuus, mutta päätösvalta lapsen asumisesta ja huolenpidosta siirtyy toimielimelle. THL:n käsikirjan mukaan lapsen huoltajilla säilyy puhevalta mm. lapsen nimeä,kansallisuutta, uskontoa sekä lapsen omaisuutta ja varallisuutta koskevissa asioissa. Huostassapidon aikana toimielimellä on oikeus päättää lapsen olinpaikasta ja huolenpidosta sekä kasvatusesta ja valvonnasta. Toimielimellä on myös oikeus päättää näiden asioiden toteuttamisesta. Lisäksi toimielimellä on puhevalta lapsen passia koskevassa asiassa.
Huostaanotto on voimassa toistaiseksi, sen pyrkimys on turvata lapsen olosuhteet ajalle, jona perheen omat olosuhteet saadaan korjattua siten, että lapsi voi palata kotiinsa. Huostaanotossa tulee pyrkiä perheen jälleenyhdistämiseen. Siten huostassapito on lopetettava, kun perusteita sen jatkamiselle ei enää ole. Sekä huostassapidon että huostassapidon lopettamisen on oltava lapsen edun mukaista.

Sijaishuolto
Sijaishuoltopaikkoja ovat yleisimmin perhehoito (sijoitus sijaisperheeseen) tai laitoshoito (sijoitus lastensuojelulaitokseen). Huomioitava on, millainen on sijoitettavan lapsen hoidon tarve ja sijaishuoltopaikan kyky vastata tähän tarpeeseen. Huostaanoton ja kodin ulkopuolelle sijoittamisen tavoitehan on turvata lapsen kasvu ja kehitys, jolloin sijaishuoltopaikan on oltava tätä tavoitetta edistävä paikka. Mikäli lapsen tilanne ei sijaishuoltopaikassa parane tai jopa huonontuu, on lapsen sijaishuoltopaikkaa muutettava ja muutoin harkittava sijaishuollon tarkoituksen toteutumista.
Sijaishuoltopaikan on oltava yhteistyössä lapsen, tämän huoltajien/vanhempien ja lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän kanssa. Lapselle on kerrottava hänen ikänsä huomioiden hänen sijoituksensa syyt sekä annettava muutoinkin riittävästi tietoa omassa asiassaan. Lapsen on saatava tavata sosiaalityöntekijäänsä niin halutessaan ja lapsen on annettava keskustella asiastaan sosiaalityöntekijänsä kanssa kahden kesken sekä luottamuksellisesti.
Lapselle on turvattava lapselle tärkeiden ja läheisten ihmissuhteiden ylläpitomahdollisuus. Lasta on tuettava harrastuksissaan ja toimeentulossaan sekä hänelle on annettava käyttövara hänen omia henkilökohtaisia tarpeitaan vastaavasti.
Yleisenä huomiona on hyvä tietää, että mahdolliset rajoitustoimenpiteet ovat perhehoidossa mahdottomia. Kyseeseen tulee lähinnä mahdollisuus rajoittaa lapsen yhteydenpitoa (viranomaisen päätöksellä) lapsen läheisiin. Mutta esimerkiksi eristäminen tai henkilöntarkastukset eivät ole perhehoidossa mahdollisia. Perhehoidossa on erotettava kasvatuksellinen rajoittaminen (esim kotiintuloaikojen noudattaminen) varsinaisista rajoitustoimenpiteistä (laitoksesta poistuminen vain valvotusti). Rajoitukset rajoittavat henkilön perusoikeuksia, jolloin niitä voidaan toimeenpanna vain ja ainoastaan tietyin toimivalloin ja tietyissä olosuhteissa ja niistä on lisäksi jäätävä dokumentti (yleensä kirjaus tai virallinen päätös). Tällaista toimivaltaa ei perhehoitajalla ole.
Lapsen yksityisyyttä ja itsemääräämisoikeutta on kunnioitettava.

Rajoituksista
Rajoitukset yltävät ihmisen perusoikeuksien piiriin. Sen vuoksi sijaishuollossa (kuten muuallakin hoidollisissa yksiköissä) olevien lasten rajoitusten on perustuttava tarkoin säädettyyn lakiin. Rajoituksista on tehtävä päätös, ja kaikki rajoitustoimenpiteet on kirjattava perusteluineen asiakirjoihin ja annettava asianosaisille tiedoksi.Kirjauksesta tulee käydä esiin rajoitustoimenpide, sen kuvaus, sen peruste ja kesto, se, kuka toimenpiteestä päätti, kuka toteutti ja kuka oli toimepiteessä läsnä. On mainittava myös toimenpiteen seuraukset ja vaikutukset lapsen hoitosuunnitelmaan ja se, miten lasta on kuultu ennen toimenpidettä ja sen aikana. On aina hyvä tarkastaa, kenellä on päätösvalta asettaa rajoitus ja onko rajoitus päätöksenalainen ja päätös valituskelpoinen, jotta rajoitukseen voi hakea muutosta. Kaikki rajoitukset on toteutettava lapsen ihmisarvoa kunnioittaen ja lievimmän riittvän periaatteen mukaan.
Yhteydenpitoa voidaan rajoittaa jos yhteydenpito aiheuttaa vaaraa lapselle tai esim.perheelle, jonne lapsi on sijoitettu, tai jos lapsi itse kieltäytyy yhteydenpidosta (ikä ja etu huomioitava). Yhteydenpitoa voidaan rajoittaa tapaamisrajoituksin ja teknisten laitteiden välityksellä käytäviä keskusteluja voidaan rajoittaa samoin kuin kirje ym lähetyksiä.

Seuraava rajoituksia voidaan toteuttaa vain laitoshuollossa:
Esineiden ja aineiden haltuunotto, mikäli ne ovat lapselle tai muille asukkaille vaarallisia.Vaarallisuudella tarkoitetaan henkeä ja terveyttä vaarantavia asioita, joilla voi vahingoittaa muita tai itseään. Yleisesti takavarikoitu tupakka ei kuulu näiden asioiden piiriin. Kiristyneen tupakkalainsäädännön vuoksi tupakat yleisesti hyväksytysti takavarikoidaan, siitäkin huolimatta sähkötupakka on edelleen asia, joka ei lain tulkinnan mukaan ole takavarikoitavissa (Räty, Lastensuojelulaki, käytäntö ja soveltaminen). Päätöksen haltuunotosta tekee laitoksen johtaja tai hoitohenkilökuntaan kuuluva henkilö ja haltuunotosta on tehtävä päätös, ellei omaisuutta palauteta.

Henkilöntarkastus voidaan tehdä epäiltäessä lapsen päällä, vaatteissa tms olevan vaarallisia esineitä tai aineita. Hekilöntarkastus käsittää siis päällisin puolin tehdyn tarkastamisen, kuten taskut ym. tarkastuksen tekee laitoksen johtaja tai hänen määräämänsä hoitohenkilökunnan henkilö ja tarkastamisessa on oltava aina mukana toinen hoitohenkilökuntaan kuuluva henkilö. Tarkastajien on oltava lapsen kanssa samaa sukupuolta (kuten henkilönkatsastuksessakin), poikkeuksen sukupuolesta saa tehdä vain, jos tarkastaja on terveydenhuollon ammattihenkilö. Tarkastamiseen on oltava pätevä epäily, siis syy, todennäköisyys. Pelkkä rutiiniluontoinen ”tarkastetaan joka kerta kun palaat lomilta” ei ole riittävä syy ryhtyä henkilöntarkastukseen.
Henkilönkatsastus eroaa henkilöntarkastuksesta: katsastus suoritetaan, jos on pätevä epäily (edelleenkään rutiiniluontoinen varmuuden vuoksi tehty katsastus ei ole riittävä syy) siitä, että lapsi on käyttänyt esim.päihteitä. Katsastuksessa voidaan ottaa puhalluskoe (alkometri) tai verikoe, hiusnäyte tai virtsanäyte tms. Tämä on tarkempaa kuin henkilöntarkastus, sillä katsastuksessa kajotaan lapseen fyysisesti, otetaan esim.suonesta verinäyte. Näytteen ottoon on aina varattava terveydenhuollon ammattihenkilö, muutoinkin katsastuksen suorittavan henkilön on oltava ammatillisen tutkinnon suorittanut, siis asiaan toimivaltainen henkilö. Katsastuksen suorittaa edellä mainitusti johtaja taikka hänen määräämänsä, nimenomaan henkilö, jolla on terveydenhuollollinen pätevyys.

Lapsen omaisuuden tai kirjelähetyksen tarkastaminen tai haltuunotto voidaan perustaa niin ikään vaaraan, mikäli omaisuus tai lähetys sisätää vaarallisia esineitä taikka aineita, voidaan omaisuus takavarikoida tai kirjelähetys avata (viestiä lukematta). Lisäksi, jos kirje tms lähetys sisältää aineistoa, joka vaarantaa vakavasti lapsen kasvua tai kehitystä, voidaan lähetys jättää lapselle toimittamatta kokonaan. Päätöksen tekee laitoksen johtaja tai hänen määräämänsä hoitohenkilökuntaan kuuluva henkilö. Tarkastus tehdään toisen henkilökuntaan kuuluvan läsnäollessa (todisteellisesti). Lapselle tulee kertoa tarkastuksen syy. Ellei viestiä toimiteta lapselle (jos viesti on esim uhkaus tai seksuaalista häirintää), toimitetaan viesti viipymättä lapsen asiasta vastaavalle sosiaalityöntekijälle, joka tekee päätöksen toimittamatta jättämisestä ja saa myös lukea viestin sisällön, mikäli sen epäillään vakavasti vaarantavan lapsen olosuhteita.

Kiinnipitäminen on perusteltua vain, jos lapsi vakavasti vaarantaa oman terveytensä tai aiheuttaa vaaraa muille asukkaille taikka omaisuudelle. Vahingon aiheuttaminen itselle tai muille on oltava todennäköistä, eli kiinnipitämiseen ei tule eikä saa turvautua perus ”itkupotkuraivarin” ollessa käsillä vaan silloin on pyrittävä rauhoittamaan lapsi muilla keinoin. Kiinnipitämisen on oltava aina puolustettavaa ja perustuttava hoidolliseen tai huolenpidolliseen pätevään syyhyn. Kiinnipito on lopetettava ensitilassa. Kiinnipidon jälkeen asiasta on annettava kirjallinen selvitys laitoksen johtajalle tai johtajan ollessa kiinnipitäjänä selvitys on annettava lapsen asiasta vastaavalle sosiaalityöntekijälle. Kiinnipito voidaan toteuttaa vain laitoksessa. 

Liikkumisvapauden rajoittamiseen voidaan turvautua, mikäli lapsi vaarantaa vakavasti terveyttään tai kehitystään (päihteet, rikollinen teko) tai laitoksen ulkopuolella jokin uhkaa näitä oikeushyviä vaarantaa (uhkaava aikuinen tms). Lapsi saattaa myös käyttäytyä laitoksessa vakavaa vaaraa aiheuttavasti, jolloin hänen olosuhteensa turvataan liikkumisen rajoittamisella. Tämä tarkoittaa esim. että laitoksesta lähtee ohjaaja mukaan, kun lapsi kulkee kouluun ja takaisin. Rajoituksesta päättää laitoksen johtaja tai hänen määräämänsä hoitohenkilökuntaan kuuluva henkilö. Yli 7 päivää kestävästä rajoituksesta päättää lapsen asiasta vastaava sosiaalityöntekijä ja silloinkin rajoitus saa kestää enintään 30 päivää. Liikkumista ei saa päätöksestä huolimatta jatkaa kauempaa kuin se on välttämätöntä.

Lapsen saa eristää (eristäminen) vain, jos hän on vaaraksi itselleen ja/tai muille ja lapsen turvallisuus (hengen tai terveydenvaara) sitä välttämättä vaatii. Eristäminen on lopetettava heti, kun sen tarve on poistunut. Ilman uutta päätöstä eristämistä ei saa jatkaa yli 24 tuntia. Uudellakaan päätöksella eristämistä ei saa jatkaa yhteensä 48 tuntia. Lapselle on suoritettava ennen eristämistä lääkärintarkastus (ellei se ole ilmeisen tarpeetonta) ja mahdollisesti lääkäri on oltava saatavilla tarkastusta varten myös eristämisen aikana. Lapselle on määrättävä eristämisen ajaksi henkilökunnasta ”valvoja”, joka huolehtii eristyksen ajan lapsen tilasta ja huolenpidosta ja siitä, että lapsella on koko ajan mahdollisuus keskustella hoitajan kanssa. Laitoksen johtajan tai hänen määräämänsä henkilön tulee viipymättä ilmoittaa eristämisestä lapsen asiasta vastaavalle sosiaalityöntekijälle.


Erityinen huolenpito
Erityistä huolenpitoa (EHO) voidaan antaa vain 12 vuotta täyttäneelle, sijaishuollossa olevalle lapselle. Erityisen huolenpidon antaminen edellyttää, että lapsen yksityinen tärkeä etu vaarantuu, eikä mikään muu keino, kuin erityinen huolenpito, auta (kyseeseen tulevat erittäin vaikeat päihdeongemaiset tai jatkuva rikoskierre). Edellytyksenä on vielä, ettei lapsen sijaishuoltoa voidan järjestää muulla tavoin ja ettei terveydenhuollon palvelut ole tilanteeseen sopivia. Erityistä huolenpitoa voidaan antaa enintään 30 päivää ja jatkaa enintään 60 päivällä. Eho-jakso on lopetettava välittömästi, mikäli todetaan, ettei se auta lapsen tilanteeseen tai sen tarve päättyy.
Eho:ssa lapsen liikkumisvapautta rajoitetaan ja häneen kohdistuu myös muita rajoitustoimenpiteitä (yhteydenpito, erstäminen jne). Eho voidaan järjestää vain laitosolosuhteissa, jossa on saatavilla moniammatillinen asiantuntemus (psykologi, lääkäri jne) ja henkilökunnan on oltava kyseiseen tehtäväänsä muutoinkin päteviä. Lasta on säännöllisesti tavattava ja lapsen tilannetta seurattava tarkoin antaen mahdollisuus saada keskustella esim hoitajan tai lääkärin kanssa. Kaikista toimenpiteistä ja niiden vaikutuksista eho-jaksolla on pidettävä kirjaa. 


Kuka valvoo?
Sijaishuoltoa valvoo sijaishuoltoa järjestävä kunta ja aluehallintovirasto. Epäkohdat on tuotava sijoittavan kunnan tietoon, aluehallintovirastoon voi tehdä kantelun ja auehallintovirasto voi myös omasta aloitteestaan tehdä tarkastuksia lastensuojelulaitoksiin. Jos lapsi on sijoitettu yksityiskotiin, jossa epäkohta huomataan, kunnan tulee pyrkiä korjaamaan puutteet ja ellei tämä auta, on lapsi sijoitettava toisaalle ja yksityisen sijaisperheen toiminta mahdollisesti kiellettävä.
Kutsun osaa valvonnasta ”omavalvonnaksi” tarkoittaen, että asianosaisilla on viranomaisen päätöksistä muutoksenhakuoikeus ja valitusoikeus hallinto-oikeudelta. Näihin kahteen oikeuteen sovelletaan hallintolainkäyttölakia. Koska valitusten ja oikaisuvaatimusten ynnä muiden viidakko ei ole mitenkään helppo nakki, tyydyn lyhyesti toteamaan tässä, että kannattaa aina kysyä juridista apua. Lisäksi, yksilöllä on vastassaan viranomainen ja viranomaisen myötä vahva organisaatio, jonka on helppo kävellä muutoksenhaussa yksilön yli kaikenmaailman lakipykälin, joihin myös usein valitettavasti vedotaan perusteetta. Tavallisen ihmisen ei voi olettaa tuntevan lakia, yksilön oikeuksienhan tulisi olla julkisessa hallinnossa itsestäänselvyyksiä aivan, kuten velvollisuuksienkin katsotaan olevan. Näin ei ole, joten hyvät ihmiset, pyytäkää aina apua vähintään oikeusaputoimistosta.