Köyhyydestä

"Kun se energia menee selviytymiseen" sanotaan hyvin monessa kommentissa somessa, kun keskustellaan siitä, onko köyhällä oikeutta valittaa vai ei. Meneekö energia selviytymiseen? Vai valitetaanko sen vuoksi, ettei ole varaa kuntosaliin ja personal traineriin?
Köyhyys on suurelta osin standardoitua köyhyyttä. Standardin mukaisesti köyhänkin kakaralla on oltava varaa kaverisynttäreihin ja luokkaretkiin, mutta köyhällä ei ole lupaa nauttia lasillista viiniä. Ympäristö määrää sen, miten saa olla köyhä. Edellisen mukaisesti on okei saada sossusta toimeentulotukea, jos se toimeentulotuki kulutetaan uuteen koulureppuun, vaikka vanhakin olisi ehjä ja hyvä. Vanhempien yhteiseen irtiottoon arjesta sitä sen sijaan ei saa kuluttaa, viini-illallisen ostaminen ei ole välttämättömyys köyhälle vaan rahan tuhlaamista. Jos oikein ajattelee, kummallakaan esimerkillä ei ole mitään tekemistä itse köyhyyden kanssa vaan sen kanssa, mitä meidän päihimme on iskostettu.
Moni tupakoi, juo kaljaa, käy jumpassa tai kuntosalilla, ajaa kahdella autolla, omistaa monet kengät, ison television, tietokoneen, pleikkarin, kännykän ynnä muuta. Miksi se on ihan ookoo samalla, kun kasvikset maksavat liikaa? Se on ookoo, koska meidät on ehdollistettu ajattelemaan juuri näin. Että kaikilla kuuluu olla pelit ja vehkeet, muuten syrjäytyy, tulee pikavippi, velkavankeus, juoppohulluus, lastensuojelu, perikato...
Mutta kasviksia meillä ei tarvitse olla, kukaan ei vahtaa, syötkö donitseja vai porkkanaa. Korkeintaan terveyskeskuslääkäri voi huomauttaa ruokavaliostasi, muille asia on liian henkilökohtainen, ihmisen oma valinta, johon ei ole sopivaa puuttua. Sen sijaan sopivampaa on kysyä tai suorastaan vaatia, että lapselle huolehditaan sukset, luistimet, sisäpelikengät, taskurahaa luokkaretkelle ja vähintään yksi harrastus. Arvostella saa, jos vanhemmat toteavat, että lapsi hiihtää koulun suksilla, pelaa ja jumppaa paljain jaloin, ottaa retkelle eväät kotoa ja harrastaa ilmaiseksi, joko koulun kerhoissa tai kotona omine nokkineen.
Voidaan kysyä, mitkä ovat ne asiat, joihin jokaisella tulisi olla mahdollisuus? Perustarpeet, kuten ruoka ja katto pään päällä kuuluvat näihin asioihin. Mutta miten tulkita perustarpeiden laatua tässä yhteiskunnassa? Nykyään ihmisen hyvinvointiin kuuluu hengissä pysymisen lisäksi henkinen ja sosiaalinenkin puoli, joten voidanko sanoa, että jokaiselle olisi turvattava mahdollisuus esim. kulttuurinautintoihin tai mahdollisuus matkailuun tai muunlaiseen rentoutumiseen? Jos palataan alun toteamukseen, että "energia menee selviytymiseen" niin olen nähnyt montakin tapausta, joiden energia menee todellakin siihen, mistä saada seuraavan päivän sapuska. Mutta, olen myös nähnyt tapauksia, joiden energia menee siihen, että he vaivaavat päätään sillä, miten ylläpitää tarpeetonta: "Tupakat loppu", "No nyt mä en pääse sit Turkuun", "Millä mä muka menen sinne, se on Espoon toisella puolella ja mulla on bensa lopussa!".
En ihmettele, että köyhyys mietityttää ja aiheuttaa somessa paljon riitaa. Toisen mielestä köyhä ei ole edes köyhä ja valittaa turhaan ja toisen mielestä rikas ei tajua, mitä on olla köyhä. No, rikas voisi kokeilla köyhän tuloja ja niillä elämistä. Vastavuoroisesti köyhä voisi kokeilla rikkaan tuloja ja katsoa, mitä kaikkea järkevää niillä rahoilla tulisi tehtyä? Ostaisiko kasviksia vai ostaisiko uuden auton ja kasviksia? Vaikka uusi auto ei olisikaan välttämättömys, olisi se silti kiva. Samaan aikaan rikas pohtisi marketissa, ostaakko porkkanoita vai kehtaisiko ostaa tölkin pari Karhuakin, onhan sentään perjantai. Ei se olut olisi toki pakollista, mutta oishan se kiva. Niin - oishan se silti kiva.
Tajuatteko, että rikas ei ole juuri köyhää kummempi, oli rahaa tai ei? Molemmat haluavat jotakin “spessua”, vaikka ei ole edes pakko. Toisella vain on varaa “spessuun” koska vain ja toisella ei ole. Toisen ei tarvitse laskea, senkuin elää standardien mukaan ja ylikin, toisen taas tarvitsee laskea ja vertailla ja käydä moraalista taistoa päänsä sisällä “spessusta”: olenko oikeutettu ylimääräiseen, ei pakolliseen nautintoon?
Tuossa on se ainoa ero, mistä somessa väännetään. Onko oikeutta vai eikö ole, koska on rahaa tai ei ole rahaa.
Raha siis asettaa ne kriteerit sille, mitä saamme tehdä. Ei sille, mitä voisimme tehdä vaan sille, mitä me saamme tehdä.
Ja se jos mikä pistää miettimään, sillä tätä “saamista” me kutsumme sanalla köyhyys. 

---