Loma tuli, loma meni, mitä jäi käteen?

Olin lomalla Torreviejassa, Espanjassa. Joten ajattelin tehdä lomablogin, kuten kunnon blogistin kuuluu. 
Ensimmäinen ero kotimaahan oli alkoholi. Sitä on Espanjassa lähes kaikkialla. Kaupoissa ja kioskeissa sun muualla ja se on halpaa. Parilla eurolla saa puolitoista litraa "janojuomaa" jossa on viitisen prosenttia alkoholia. Kumma juttu, etten nähnyt siellä yhtä ainuttakaan juoppoa? Viinaa saa kaikkialta, mutta kännikaloja ei ole missään. Naureskelin ääneen Suomen alkoholipolitiikalle, että toimiipas loistavasti. Enkä muuten ollut ainoa naureskelija.
Istuimme illalla myöhään majapaikkamme lähellä sijaitsevalla "yläkadulla", jossa oli erilaisia ravintoloita. Espanjassa ihmiset syövät myöhään päivällistä, kahdeksalta on vielä aikaista. Lapset olivat tietenkin mukanamme syömässä. Espanjassa syödään pitkään, nautiskellaan ja istuskellaan. Kello lähenteli keskiyötä, kun istuimme terassilla leppoisassa tunnelmassa. Naapuripöydässä illastaan nautti paikallinen perhe, jolla oli noin kolmevuotias lapsi. Suomessa lapset eivät edes pääse paikkaan, jossa anniskellaan viiniä ruoan kera, mutta Espanjassa pääsevät, eikä sossuja näy mailla eikä halmeilla.
Eikä tarvitse näkyäkkään, sillä lapsilla ei ole mitään hätää. Lapset pelaavat palloa, leikkivät vieressä olevalla leikkikentällä, pyörivät ja hyörivät ja heihin suhtaudutaan hyvin ystävällisesti ja hymyillen. Vaalea Juuliamme sai monta päänsilitystä ja bella bambinaa erottuessaan blondina muiden joukosta. 
Eräänä iltana jätimme blondimme mummille ja läksimme poikien kanssa irkkubaariin iltakokikselle. Kiertelimme yläkatua melko myöhälle ja kävimme sipsiostoksilla pikkupuodissa, joka on auki 24/7. Palatessamme mummin luo kellon lähetessä kahta, oli leikkikentillä vielä lapsia leikkimässä. Blondimme pääsi myös yöuinnille uima-altaaseen. Suomessa näin leppoisa elämä olisi lain vastaista. Jos Espanjaan siirrettäisiin Suomen lastensuojelu, sossuilta ei loppuisi työt koskaan.
Mummin toisen kerroksen patiolla seurailimme naapuribaarin flamencoiltoja ja tanssimme musiikin tahdissa. Sinnekkin näkyivät perheet menevän lapsineen päivineen, teinit kirmailivat pihalla ja ammuskelivat toisiaan imukuppipyssyillä. Nuorempaa poikaani harmitti kovasti, ettei hän voisi ikinä leikkiä noin myöhään ulkona, vaikka onkin kesäloma. "Hola!" hän huuteli nauraville ikäisilleen patiolta.
Kauppareissu oli mielenkiintoinen. Järkytyin hinnoista. Mikään ei maksa juuri mitään. Iso limsapullo maksaa alle euron, liha, kala, kahvi, maito, kaikki on edullista. Suomen Lidlin hinnoista yli puolet pois, niin ollaan lähellä totuutta. Joten siellä tuli todellakin syötyä! Paitsi kaupan ruokaa, myös ravintolaruokaa. Kiinalaista, intialaista, paikallista. Meidän viiden hengen porukalla lasku ylsi välille 31 -50 euroa. Mietin, mikä kotimaassa mukamas maksaa niin paljon enemmän, ellei se ole ilma? Jos painelen tästä Kihniön koomarkettiin, saan maksaa kymmenkertaisen hinnan, vaikka tuote on sama kuin Mercadonassa, joka on Espanjassa se lähikauppa. Jotain mätää asiassa on oltava, jos tässä maassa ihmisillä ei ole varaa kunnon ruokaan, vaikka legenda kertookin, että täällä on loistava sosiaaliturva ja  " suomalaista ei jätetä". 
Oli siellä jotakin mielestäni huonompaakin, nimittäin vessat. Siistiä vessaa sai hakea, jokunen löytyikin. Jännintä oli käydä ravintola Sofia`s worldin vessassa, jossa valot toimivat liiketunnistimella. Istuin pöntöllä pilkkopimeässä ja kun nousin, valot syttyivät. Ne sammuivat ennen kuin ehdin käsienpesualtaalle, jouduin juoksemaan takaisin pöntölle heiluttamaan käsiäni, jotta valot taas syttyisivät ja voisin nähdä, missä hana on. 
Liikenne oli toinen kammotus, vaikka minulle kerrottiin, että jalankulkijaa kunnioitetaan. Silti siellä sai varoa ja katsoa tarkkaan, koska ylittää tien. Autoja parkkeerataan miten sattuu, ja risteyksissä on vaikeata nähdä, tuleeko sivukaduilta joku vai ei. Autolla ajaminen on myös haastavaa, sillä kadut ovat etenkin keskustassa kapeita ja autoja on parkissa jopa suojateiden risteyksissä. Ainoa sääntö kuulemma on, ettei suojaten viivojen päälle saa parkkeerata. 
Rannassa keskustassa oli iltakahdeksalta aukeava basaarikatu ja sen takana huvipuistoalue. Siellä kävimme kahdesti, minäkin jouduin maailmanpyörään, jossa korkean paikan kammoni sai siedätyshoitoa. Hoitovaste oli melko huono. Lapsilla oli kuitenkin hirmuhauskaa ja sehän se oli pääasia.
Lapsista pääsenkin vaatteiden hintoihin, jotka ovat myös kaupoissa edullisia. Rahtasimmekin kotimaahan paljon vaatteita ja kenkiä lapsille. Kaltaselleni gootahtavalle tapaukselle mustan vaaterievun metsästäminen oli vaikeata, mutta sille, joka rakastaa värejä - tervemenoa Espanjaan. Minä tyydyin loppuajasta ostamaan kakkosvaihtoehtoani valkoista. Ja rintaliivejä, jotka maksavat siellä 2,5 euroa. Siis hienot liivit, strasseja ja kimalletta, ei mitään mummonruskeaa ja vaatimatonta. Ja mikä parasta, jokaisessa liivissä löytyy hyvä tuki ja ainakin vähäsen push uppia, jota tällainen lättätissinen todellakin kaipaa.
Torilla käyminen oli paitsi kuumaa myös hauskaa. Siellä näki paikallista kaupankäyntiä ja tinkimistä. Olihan siellä paljon turisteille suunnattua krääsää, mutta ruokakojuissa oli kova meteli ja mellakka, kun myyjät ja ostajat huusivat espanjaksi kovaan ääneen tarjouksiaan ja vastatarjouksiaan. Kuivattu kampela tuijotti meitä tuikeasti silmiin roikkuessaan kojun katosta. " Ihan kuin jostain kauhuleffasta" poika tuumi. Niin se kyllä olikin, tosi ruma kala. Ostimme sitten paikan päällä grillatun kanan, joka maksoi kuusi euroa. 
Kiinalaisten kaupat olivat ykkösjuttu. Niistä löytyi kaikkea aina tekniikasta vaatteisiin ja kenkiin sekä koruihin. En edes muista, montako kertaa poikkesimme kiinalaisissa kaupoissa. Kiinalainen ruokapaikka, buffet, oli myös huisi paikka. Siellä oli mm. suklaaputous, johon sai dipata jälkiruokahedelmiä. Söimme kaikenlaisia kiinalaisrullia ja nyyttejä, katkarapuja ja sushia, ankkaa ja mustekalaa lonkeroineen päivineen. Tai saattoi se olla kalmarikin. 
Yhtenä iltana läksimme kävelylle merenrantakallioille. Aitaa ei reunalla ollut, mutta rappuset alas sinne, missä aallot löivät rantakiviin, oli. Laskeuduimme alas keräämään pakolliset muistot kivien ja simpukankuorien muodossa. Mieheni ja lapset kävivät pidemmällä kallioilla keikkumassa ja siellä kuljeskeli eläviä rapuja. Minä kammoan reunoja ja pelkään putoamista, joten tyydyin toikkaroimaan kauempana meriveden liukastamilta kiviltä. Paikalliset lapset olivat aallokossa ja kallioilla kuin kotonaan, jotkut onkivat rannan lähellä olevilla luodoilla. Rannalla, jossa uitiin isossa aallokossa, oli ihmisiä surffaamassa ja melomassa, lapsia hyppimässä aaltojen vietäviksi ees taas ja uudestaan. Me tottumattomat pysyttelimme ranta-aallokossa kadehtimassa paikallisten osaamista meren liikehdinnän suhteen. 
Kävimme myös Aquapoliksessa, joka on vesipuisto. Jaoimme lapset koon mukaan, minä läksin 8-vuotiaan tyttöni kanssa ja seurasin alkuun häntä kuin hai laivaa, ettei vain mitään satu. Parin tunnin kuluttua olin tajunnut, että voin yhtä hyvin maata itse palmun alla varjossa. Uimataitoinen tyttäreni sai mennä altaisiin ja liukumäkiin omia aikojaan aivan kaikessa rauhassa, sillä uimavalvojat olivat todella tarkkoja työssään. Suomalaiseen iskostettu pakkomielteinen pelko siitä, että lapsi ei voi eikä saa tehdä mitään itsenäisesti, tai se on huonoa vanhemmuutta, vaikutti minuun ihan liian pitkään. Osasin luopua pelostani vasta loman loppupuolella ja veikkaan, että jos olisin kyennyt luopumaan siitä aikaisemmin, lapsillani olisi ollut vielä hauskempi loma.
Lentokoneen laskeuduttua takaisin Suomeen tuntui, kuin olisi saanut avarista päin näköä. Tunnelma muuttui "kotoisaksi", kun kaikki oli jälleen kielletty. Sinne jäivät iltamojitot, vapaus antaa lapsille itsenäisyyttä, vapaus olla sellainen kuin on ilman, että joku ilmoittaa elämäntavastasi viranomaiselle.
Sinne jäi? Ei. Minä päätin toisin. Nyt loppuu tämä pelleily. Lakkaan pelkäämästä, että joku huolestuu lasillisesta viiniä lounaalla. Lakkaan pelkäämästä, että joku soittaa sossut, jos lapseni leikkii kesälomalla ulkona vielä kello kaksitoista. Lakkaan pelkäämästä sitä, että kaikki on mukamas kielletty. Näin liikaa iloisia, hyvinvoivia, onnellisia naamoja Espanjassa ja haluan, että lapsistani kasvaa samanlaisia. Hymyileviä ja iloisia, energisiä ja reippaita, omilla aivoillaan ajattelevia yksilöitä. 

---