Elena Uusitalo
Elena Uusitalo
  • Blog
  • About
  • Contact
  • Untitled
  • Terveisiä perheestä
  • Runot
  • Blog
  • About
  • Contact
  • Untitled
  • Terveisiä perheestä
  • Runot

Riistoporvarin elokuu

6/19/2016

0 Comments

 
​Juha Sipilä kertoo, etteivät tähän asti tehdyt toimet vielä riitä työllisyyden parantamiseksi. Uusista kujeista kerrotaan Sipilän mukaan elokuussa. ( Lähde Uusisuomi.fi)
Minä en jaksa jännittää sitä, mitä mahtaa tämän riistoporvarin likaisessa mielikuvituksessa liikkua. Vähäiselläkin älyllä voi arvata, mitä tuleman pitää.
Isot yksityiset yritykset ryhtyvät tietenkin alentamaan palkkoja. Kehitetään huippuunsa "pätevyysperusteinen palkanalennus". 35 vuotta työtä tehnyt todetaan äkisti työhönsä pätemättömäksi, koska jokin uudenkarhea kurssi testeineen on käymättä, ja palkkaa alennetaan sillä syyllä jokunen prosentti.
Kun tällaiset alojen konkarit sitten istuvat kursseillaan, heitä sijaistavat 9 euron työkokeilijat, joista ei ole työnantajille kuluja. Julkisella puolella homma hoituukin kuntouttavalla työtoiminnalla. 
Sipilä aikoo varmasti ajaa läpi myös vastikkeellisen työttömyysturvan. Työttömyyskorvausta vastaan on siis käytävä työssä. Kortisto on täynnä ammattilaisia, joten voidaankin kysyä, kauanko palkkaa enää kannattaa kenellekkään maksaa? Sen kuin ilmoittaa vain TE-toimistoon, montako orjaa tarvitsee ja kuinka pitkäksi aikaa.
Laatu? Mikä vitun laatu? Joku huutelee tuolta takavasemmalta, että ei tuo ole mahdollista, koska työnteon motiivi laskee ja sitä mukaa laatu. Ketä laatu kiinnostaa, jos voitto on maksimaalinen? Nousevalla pörssikurssilla ja vanhuksen ruokalaatikon sisällöllä ei juuri ole muuta yhteistä kuin suhdanne. Toisella se nousee ja toisella laskee.
"Mutta sosiaaliturvamenot kasvaisivat", väittää joku. Miten niin? Missä lintukirjassa lukee, että sosiaalimenot kasvaisivat? Johan tässä on leikattu lapsilisistä, subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta, nostettu terveysmaksuja ja omavastuita. Mikä estää esim.toimeentulotuen perusosan alentamisen tai harkinnanvaraisen toimeentulotuen poistamisen kokonaan? 
Kohta kaikesta sovitaan paikallisesti. Kaikki perustellaan jokaisen osallistumisvelvoitteella vauvasta vaariin. Ja ellei se riitä,  taikasana "kiky", oikeuttaa kaikkeen. 
Voihan näistä väitellä, vääntää ja kääntää, viilata pilkkua ja roikkua lillukanvarsissa. Lopputulema tulee joka tapauksessa olemaan tätä menoa päin persettä. Ainoa, mitä minä "jännään" on, että millä läpällä Sipilä seuraavaksi lobbaa ideologiaansa kaikkien osallistumisesta samalla, kun järjestelee vakuutuskuoriaan.
0 Comments



Leave a Reply.

    Picture

    Elena Uusitalo

    " Emmä riitaa rakenna, mutta en rauhaakaa rukoole"

    Archives

    June 2017
    May 2017
    April 2017
    March 2017
    January 2017
    December 2016
    November 2016
    October 2016
    September 2016
    August 2016
    July 2016
    June 2016
    May 2016
    April 2016
    March 2016
    February 2016
    January 2016
    December 2015
    November 2015
    October 2015
    September 2015
    August 2015
    July 2015
    June 2015

    Categories

    All

    RSS Feed

Powered by Create your own unique website with customizable templates.