Sijaishuollon ylistystä äitienpäivänä

Työmatkalla avasin radion. 
Tänään on äitienpäivä.
En ehtinyt kuulla, kuka haastattelussa oli. Haastateltava puhui lastensuojelusta, erioten sijaishuollossa olevista lapsista ja pitkäaikaisten sijoitusten purkamisista.
Haastateltava kertoi, että pitkäaikaisten sijoitusten purku on harvinaista, sillä pitää ajatella aina lapsen etua. Jos lapsi on tottunut pienestä pitämään sijaisperheen aikuisa vanhempinaan, kasvanut tärkeimmät kehitysvuotensa sijaishuollossa, tulee ajatella lapsen etua ja harkita tarkoin, onko lapsen edun mukaista palauttaa lasta biologisille vanhemmilleen.

Että te ammattilaiset kehtaatte, ja kyllähän te kehtaatte. Kauniin korulausein puhua lapsen edusta silloin, kun sijaishuoltoa pitäisi purkaa. Kehtaatte unohtaa lapsen oikeuden omiin, siis omiin vanhempiinsa. Lisäksi unohdatte erittäin sujuvasti sen toisen tapahtuman, itsensä huostaanottotilanteen. Silloin te ette puhu lapsen edusta koskien tärkeitä kehitysvuosia, ette puhu siitä, kuinka traumatisoivaa on erottaa lapsi nopeasti omasta biologisesta perheestään. 
Sen sijaan, kun lapsi on sijaishuoltoon toimitettu, alkaa puhe kiinnittymisestä sijaishuoltoon. Vanhempien, lapsen ja muun perheen oikeutta yhteydenpitoon rajoitetaan, jotta lapsi ei reagoisi niin voimakkaasti. Kukaan teistä ei huuda sen perään, että lapsen etu on saada kasvaa tasapainoisesti. Kukaan ei huuda sen perään, että myös sosiaalihuollossa on toimittava yhteistyössä asiakkaan kanssa, eli sen lapsen. Lapsella ei ole ääntä, olkoonkin puhekykyinen tai ymmärtäväinen. Lasta kuullaan, muttei kuunnella. 
Unohdatte sujuvasti myös huostaanoton tarkoituksen, joka on lapsen edun turvaaminen, mutta myös perheen jälleenyhdistäminen. Pykimys ei koskaan saisi olla pitkäaikainen, täysi-ikäisyyteen asti jatkuva sijaishuolto, mutta käytännössä näin kuitenkin on. 

Radiossa haastateltava puhui myös siitä, kuinka joissakin harvoissa tilanteissa pitkäaikainen sijaishuoltokin puretaan. Silloin prosessi on pitkä ja varovainen, ettei lasta vain heitetä tutusta ympäristöstä kesken kaiken takaisin biologisille vanhemmilleen. Ensin pidennetään tapaamisaikoja ja tuetaan muutoinkin jälleenyhdistämistä. 
Niin, kyllä silloin löytyy resursseja. Miksi niitä ei löydy tilanteisiin, jossa huostaanotto uhkaa? Miksi ei silloin löydy sitä pataljoonaa mistään, joka tukisi perhettä kotiinpäin, uhkailematta huostaanotolla tai pakottamatta perhekountoutukseen? Missä ovat kaikki ne lapsen edun huutajat silloin, kun lapsen tilanne olisi vielä korjattavissa intensiivisellä avohuollolla? 

Radiossa puhuttiin luottamuksesta. 
Kukaan ei kuulemma halua muuta kuin lapsen parasta.
Kysyisin radiossa puhuneelta, jos vain olisin kuullut, kuka hän oli, miten hän henkilökohtaisesti rakentaa luottamuksen perheeseen? Miten hänellä on oikeus odottaa luottamusta tilanteessa, jossa hän itse on kenties se taho, jolla on valta päättää lapsen kohtalosta?
Valta kirjata papereihin kaikki perheen ongelmat ja viat ja vedota niihin hallinto-oikeudessa ja voittaa? 
Kysympä vain, luottaisitko puhuja itse vaikkapa minuun, jos kävelisin kotiinsa kertomaan, että hän on vanhempana sopimaton, ja lasta hoitaisi paremmin joku muu? 

Lopuksi kysyn, miksi te kehtaatte valehdella vieläpä äitienpäivänä siitä, että kaikessa on kyse vain lapsen edusta? 
Vaikka tosielämässä on tuhansia perheitä, jotka viettävät päivät pitkät peläten lastensuojelua, taistellen sen mielivaltaa vastaan ja edelleen tuhansia perheitä, joilta lastensuojelu on huostaanottanut lapsen lastensuojelulain 9.luvun säännösten vastaisesti. 
Siis perheitä, joiden olosuhteissa ei ole likikään sellaista moittimisen sijaa, että huostaanotto tai edes perhekuntoutus tulisi harkittavaksi.

Kun tähän joskus saisi selityksen, miksi näin on? Vaan kun ei saa. Sen sijaan mennään radioon jauhamaan puppua hyvistä aikeista ja suuresta sydämestä.