Sijaishuollossa olevan lapsen oikeutta pitä yhteyttä vanhempiinsa voidaan rajoittaa.
Kyse on siis lapsen oikeudesta. Ja perusoikeudesta. Ja ihmisoikeudesta. Oikeuden pitää yhteyttä vanhempiinsa ja läheisiinsä perusta on siis erittäin vahva. Jos lapsen oikeutta pitää yhteyttä läheisiinsä rajoitetaan, tulee perusteiden tulee olla tarkoin lakiin perustuvat ja pätevät: -rajoittamisen tulee olla välttämätöntä -yhteydenpidosta on vaaraa lapsen hengelle tai terveydelle -rajoittaminen on välttämätöntä muiden turvallisuuden vuoksi -12 vuotta täyttänyt lapsi vastustaa yhteydenpitoa -yhteydenpito vaarantaa sijaishuollon tarkoituksen toteutumisen Viimeisin peruste on tulkinnanvaraisin ja sitä käytetään usein väärin. Rajoittamisesta voidaan sopia vanhempien kanssa ja tämä sitten kirjataan asiakassuunnitelmaan. Jos rajoituksesta on erimielisyyttä, tulee asiasta tehdä muutoksenhakukelpoinen päätös. Asiakassuunnitelma ei ole asiakirja, joka sitoo osapuolia (kuten vanhempia tai lasta) tiettyihin järjestelyihin, viranomainen ei voi vedota asiakassuunnitelmaan ja väittää asiasta sovitun pysyvällä tavalla. Epäselvissä tapauksissa tulee viranomaisen aina tiedustella perheen näkemystä tapaamisten suhteen. Mikäli yhteisymmärrystä ei synny, tulee tehdä yhteydenpidon rajoittamisesta päätös. (AOA 2620/4/96) Yhteydenpidon rajoittaminen sijaishuollon tarkoituksen toteutumisen perusteella: Esimerkiksi vanhemman kieltäytyminen neuvottelusta tietyn sosiaaliviranomaisen kanssa ei ole peruste. (AOA/331/4/11) Vanhempien viranomaisvastaisuus tai se, että ei tule toimeen sosiaaliviranomaisen kanssa, ei ole lastensuojelulain mukainen peruste rajoittaa lapsen yhteydenpitoa vanhempiinsa. Sen sijaan vanhemman käytös lasta kohtaan voi olla peruste. HAO T09/0806/2 päätöksessä todettiin, yhteydenpidon rajoittaminen lastensuojelulain vastaiseksi. Kyse oli oikeuspsykiatrisen tutkimuksen ajaksi asetetusta rajoittamisesta. Sosiaalitoimi perusteli rajoitusta sijaishuollon tarkoituksen toteutumisella ja välttämättömyydellä. Hallinto-oikeus kumosi päätöksen. Lapsella on lähtökohtaisesti oikeus yhteydenpitoon, se turvataan perustuslaissa sekä kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa (oikeus yksityiselämään ja luottamuksellisen viestin suojaan). Lastensuojelulain rajoitussäännöksiä tulee tulkita suppeasti, tässä tapauksessa lastensuojelun toimet olisi tullut erottaa poliisin tutkinnallisista syistä, jotka eivät sellaisenaan ole peruste yhteydenpidon rajoittamiselle. Perusteen tulee olla lastensuojelulakiin perustuva. Esitutkintaan tai muuhun vetoaminen ei siis yksin riitä. Usein näkee yhteydenpitoa rajoitetun syyllä, että lapsen tulee saada kiinnittyä sijaishuoltoon. Sosiaalitoimi vetoaa rauhoittumiseen ja totutteluun. Tämä erittäin yleinen peruste ei ole lain mukainen. Sen sijaan sijaishuollon toteutumisen tarkoitus voidaan turvata yhteydenpidon rajoituksella, jos kyse on vaikkapa vanhempien vakavasta päihdeongelmasta ja rajoittamaton yhteydenpito olisi lapsen kehitykselle vahingollista. Tässäkin siis sanat "vaarantuminen" ja "välttämätön" ovat rajoittamisen edellytyksiä. Sosiaaliviranomaisen usein kuultu "näkemys" asiasta ei ole peruste. Perusteen tulee löytyä laista. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisussaan R.v.Suomi 30.5.06 todennut sosiaaliviranomaisen tarkoituksellisesti vaikeuttaneen biovanhempien ja lapsen suhdetta rajuin rajoittamispäätöksin. Sosiaaliviranomainen oli jättänyt huomioimatta perheen jälleenyhdistämisen tavoitteen ja päättänyt lapsen tarvitsevan pitkäaikaista sijoitusta ja täten vahvistanut lapsen suhdetta sijaishuoltoon. Ihmisoikeussopimuksen artikla 8 takaa oikeuden yksityisyyden ja perhe-elämän suojaan, johon viranomainen ei voi puuttua ilman laissa olevaa perustetta. "Mikäli yhteydenpitoa rajoitetaan voimakkaasti, lapsen ja vanhemman suhde ei saa tällaisessa tilanteessa tilaisuutta kehittyä myönteisellä tavalla ja lapsi ja vanhempi etääntyvät toisistaan" (Räty, Lastensuojelulaki s.470, EIT R.v Suomi 30.5.06 ja H.K.v Suomi26.9.06). Olkaa siis tarkkoja niin yhteydenpidon rajoitusten kuin muidenkin rajoitusten perustelujen suhteen. Niiden tulee ilmetä laista, tarkemmin sanoen lastensuojelulain 11.luvusta. Mikä hyvänsä sosiaaliviranomaisen "näkemys" ei ole lain mukainen peruste, ellei viime yön aikana ole lakia muutettu siten, että sieltä löytyy sanamuoto "sosiaaliviranomaisen näkemyksen perusteella". Lopuksi: Päätöksen yhteydenpidon rajoittamisesta tulee olla määräaikainen, enintään yksi vuosi kerrallaan ja päätöksessä on mainittava: -rajoituksen syy -henkilöt, joihin rajoitus kohdistuu -millaista yhteydenpitoa rajoitus koskee -missä laajuudessa rajoitus toteutetaan -milloin rajoitus alkaa ja päättyy -muutoksenhakuoikeus, missä ajassa mutosta on haettava ja mistä Paljon on puhetta lapsista, joilla on erityisiä tiloja. En lähde niitä erittelemään, sillä kaiken maailman lajittelu ärsyttää minua. Yhtä paljon kuin ärsyttää se, kuinka aikuiset toteavat mielipiteitään faktoina näistä lapsista.
Kurin puutetta, kasvatuksen leväperäisyyttä, arjen hallintaa, sitä sun tätä kuulee ja näkee kommentoitavan. Jokainen tietäisi tehdä toisen lapsen asioissa paremmin. Ja jokainen unohtaa lapsen oman kokemuksen kokonaan. Lapsi voi viestittää eri tavoin. Yksi tapa on agressio. Agressiollekkin on syy ja vaikka se syy olisi aikuisen mielestä naurettava, se ei tarkoita, että syy olisi lapselle naurettava. Se voi olla hyvinkin vakava. Lapsia harvoin ymmärretään ja olenkin kyllästynyt selittämään mm.oman lapseni "merkillisyyksiä", jotka johtuvat "kasvatuksestani". Ei niitä kukaan usko, sen näkee naamasta. Siitä, että kuulija katsoo sinua kuin sonni uutta porttia. Pystyt näkemään sen näkymättömän ajatuskuplan, jossa lukee "joo joo... niin varmaan". Lähestyn nyt tajuamisen haurasta ja natisevaa siltaa toista kautta. Jos olisin syntynyt 2000-luvulla, olisin varmasti jo diagnosoitu ja koulukuraattorit ja perheneuvolan psykologit kilvan pohtisivat ongelman laadun vakavuutta. Koska synnyin 1975, ketään ei kiinnostanut -onneksi ja epäonneksi. Onneksi siksi, että minua ei tällätty löyhään hirteen odottamaan mahdollisia avohuollon tukitoimia. Epäonneksi siksi, että vieläkin olen "vittumainen". Kun en tunnista ihmisiä, kasvot ja nimet, jotka olet tavannut tai kuullut kerran, unohtuvat. Kun istuu kolmatta kuukautta amiksessa, luokan viimeisessä pulpetissa ja miettii, kuka kukin tuolla eturivissä olikaan. Enää ei edes kehtaa kysyä. Koska on kysynyt jo viidesti. Mutta kun se ihminen on oikeastaan epärelevantti, ei ole juurikaan hengailtu tai oltu työpareina. Ihminen, joka ei liity omiin tekemisiin, ole nk.samalla kaistalla. Kuka hän olikaan? Lopputulos perusmaukka: itsekäs, välinpitämätön. Lopputulos ammattilainen: hahmottamisen häiriötila. Totuus: Mä en jaksa ylläpitää sun nimeä mun muistissani. Mä en jaksa muistaa, kenen naapurissa serkkuni asui kasarilla. Miksi mun pitäisi? Jos nämä henkilöt eivät liity elämääni? Kuulen liian hyvin. Kuulet isossa talossa kolmen oven takaa, jos joku hiipii siellä. Kuulen suu auki syövän mässytyksen, raivostuttavaa. Unestakin herään, kun joku talossa liikkuu, aivastaa, käy jääkaapilla, puhuu unissaan...Mutta et silti kuule, mitä toinen sanoo, jos päällä on televisio, joku tubettaa, mankka soi. Silloin kaikki puuroutuu, aivot saavat liikaa viestiä kerralla ja yrittän käsitellä jokaisen nuotin. Kasvatan kuplan, jota olen harjoitellut pienestä pitäen, jotta aivoni eivät suotta räjähtäisi. Kupla on käytössä kaupoissa, liikaa ääniä. Se on käytössä kotona, todellakin liikaa ääniä. Se on käytössä lähes kaikkialla, koska te ihmiset oikeasti pidätte helvetinmoista meteliä. Päätelmä perusmaukka: leuhka, itseriittoinen, epäsosiaalinen. Päätelmä ammattilainen: aistiyliherkkyys Totuus: liikaa ääniä, olennainen puuttuu, ahdistun, olen sulkenut äänet ulkopuolelle. Jos kassajonossa haluat, että moikkaan, sipaise olkapäätä ja sano, että "moi Elena!" Tuntoaistini on yliherkkä. Lapsena pidin jättivaatteita, housuihini olisi mahtunut ihminen per puntti. Poikaystävä silitti olkapäätä, se tuntui kuin olisi hiekkapaperilla sivelty. Haluatko hieroa niskojani? Huudan, koska minua sattuu. Ei selkälihasten jumi vaan sinun kosketuksesi. Siksi en halua, että minua halataan tai muutoin pidellään. Päätelmä perusmaukka: etäinen, haluton, tunnevammainen. Päätelmä ammattilainen: aistiyliherkkyys, mahdollinen neurologinen poikkeavuus Totuus: se ottaa kipiää. Asioiden on oltava tietyllä tapaa, jotta ne ovat oikein. Niiden tulee olla loogisesti järjestyksessä, ei hujan hajan. Ahdistun siitä, että en tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Jos olen matkalla, minun tulee tietää määränpää. Se, että poiketaan 135 km sivuun vain siksi, että siellä on hyvä pitseria, ärsyttää. Se, että ajetaan edestakaisin unohtuneen kermapurkin vuoksi on ajanhukkaa. Kukaan ei tarvitse kermaa niin paljon kuin bensa maksaa kauppaan ja takaisin. Järjestelmällisyys, kaiken aa ja oo. Päätelmä perusmaukka: neuroottinen nipottaja, mitä väliä sillä on, että roskia ei ole viety? Ammattilainen: asperger Totuus: stressaannun. Ihan samalla lailla kuin sinä siitä, että nukuit pommiin ja myöhästyit töistä. Tartun sanoihin. Niin, sinulle sana on sana, minulle sana ja sen sävy merkitsevät paljon. Hiljaa mielessäni luen ihmisestä ilmaisuja, joita hän ei edes ymmärrä ilmaisevansa, tai tarkoita ilmaistavan siten kuin hän ne ilmaisee. Päätelmä perusmaukka: otti itseensä! Päätelmä ammattilainen: asperger! Lääkkeet! Totuus: sinä sanoit niin. Välttelen katsekontaktia. Lähinnä siksi, että ehkä en halua lukea sinua, ristiriitaisuus ei ole kivaa. Pääsen hieman helpommalla, kun juttelemme ja katselen, kuinka tila, jossa olemme, on sisustettu. Päätelmä perusmaukka: mitähän se valehtelee tai salaa? Epäkohtelias. Päätelmä ammattilainen: suositellaan psykologin konsultaatiota Totuus: haluan uskoa, ettei jollakin ole väliä, kun sanot niin. Mieluummin, kuin nähdä ilmeistäsi ja eleistäsi, että sillä on hirmuisesti väliä. Kun jotakin sovitaan, silloin se on niin. Mutku sitä ja mutku tätä ei vain käy, minä varauduin tekemään, kuten sovittu oli. Menemme paikasta A paikkaan B keinolla C, teemme siellä asian D ja palaamme kotipesälle. Matkalla paikkaan B ilmoitusluontoisesti kerrottu muuttuja C tai tavoite D:n vinouma aiheuttaa aivomyrskyn. Miksi pitää mutkaistaa? Missä on tärkeysjärjestys? Huomioitiinko muuttujaan liittyvät seikat? Kauanko odotamme muuttujan vuoksi? Miksi tästä ei kerrottu minulle, vaikka tämä tiedetiin? Päätelmä perusmaukka: muutoksiin kykenemätön, jäykkis, ihme stressaaja. Päätelmä ammattilainen: lapsuuden trauma, suositellaan psykoterapiaa Totuus: et perustellut muutosta pätevämmäksi kuin alkuperäinen suunnitelma. Tämä piisatkoon esimerkeistä. Olen aikuinen nainen ja ajan saatossa olen oppinut säätelemään kokemuksiani sopiviksi ympäröivään maailmaan. Joidenkin kohdalla olen onnistunut hyvin, joidenkin kohdalla huonommin. Henkilökohtaiset keinoni sietää maailman epäolennaisia oletuksia ovat myös eristäneet minua. Monelle se onkin iso ongelma, mutta ei minulle. En kärsi siitä, että olen itsekseni jopa seurassa. Se, mikä tässä on helvetin ärsyttävää on, että usein kuulen, kuinka minun tulisi oppia jotakin. Kuinka minun tulisi olla sosiaalisempi, kunnioittaa muiden omasta mielestäni yltiöpäistä sosiaalisuutta, olla vieraskorea, ymmärtää sitä ja ymmärtää tätä. Miksi? Miksi aina minun, miksi ei muiden? Miksi nekin, jotka toitottavat kuin enkelten pasuunat erilaisuuden olevan rikkaus, vaativat minua olemaan kaltaisiaan? No niin, minä selviydyn ristitulesta, mutta palataampas lapsiin, joilla säätelyn kyky ja sietokyky ovat vielä kehittymässä. He eivät tällaiseen kykene, ihme olisikin, jos kykenisivät. On tämä maailma aikamoinen helvetti elää, jos omaa yhdenkin herkkyyden, saati sitten monta. Ja mitä tulee siihen paremmin tietämiseen, siihen, että lapsia pitää vain kasvattaa oikein, ylläpitää kuria ja hallita arkea ja sitä sun tätä, sanon, että on minuakin kasvatettu. Ainakin on yritetty, keinolla jos toisella ellei kolmannellakin. On kuviteltu, että opin, kun vittuillaan tarpeeksi, tai koitetaan kouluttaa kuin koiraa, tai vaadittu, väheksytty, komennettu, keinoteltu, mitä ikinä mieleen on tullutkin. Turpaankin on annettu. Ainoa todellinen lopputulos on ollut se, että poissulkeva kuplani on kasvattanut sentin lisää seinämää. Sen sijaan, että kaikentietävät aikuiset ryhtyvät jakamaan pyytämättä kasvatusneuvojaan erityislapsia koskien, voisi ihan vain kysyä, vaikka siltä lapselta itseltään, kuinka sinä nyt tämän asian koet? Kyllä se lapsi vastaa. Sinun tulee vain olla avoin ja valmis ottamaan vastaan sellainenkin lapsen totuus, jota itse et käsitä, siedä tai jota jopa pelkäät. Me huolehdimme ikä-ihmisistämme.
Vai huolehdimmeko? En lähde erittelemään käytäntöjä työyhteisöissä. Mutta joskus jokainen voisi ihan oikeasti miettiä, millaisia ovat ne selitykset, joita usein kuulee. Kun jääkaappi on tyhjä, selitetään "no se syö heti kaiken kerralla, kun on muisti mennyt ja on sellaisessa kunnossa." Mitä sitten? Joskus vedät taatusti itsekkin suklaata naamariisi kilotolkulla. Syöt niin, että etoo, vaikka muistisi leikkaa kuin partaveitsi. Jos menet buffettiin, ahdat lautasesi äärimmilleen ja santsaat kolme kertaa! Koska olet odottanut, että pääset syömään! Mietippäs nyt sitten sitä vanhaa ihmistä, jonka kauppakäynnit säännöstellään kertaan viikko. Onko ihan mahdoton ajatelma, että hänkin odottaa, että pääsee syömään? Onko mahdoton ajatus, että hänellä olisi vielä makuaisti tallella? Onko mitenkään mahdollista, että se ruokapalvelun sapuska on mausteeton, suolaton, tarkoin laskettu annos, joka on terveellinen. Mutta ei maistu millekkään. Niin, tyyppi on 89 vuotias tai jotain, ei elä enää kauaa. Mitä siis väliä olisi sillä, että hän söisi voissa tiristetyt possunkyljet, joisi täysmaitoa ja heittäisi salaatit ikkunasta ulos? Onko se tutiseva ja tärisevä yliliukas kiisseli, joka pakenee lusikasta sinun mielestäsi hyvää? Jos se putoaa lattialle, tarvitaan metsästysseuran apua, jotta se saadaan kiinni. Et tasan syö itse sellaista sapuskaa kotonasi, mutta suureen ääneen väität vanhukselle "otappas nyt tätä kiisseliä, se on hyvää!" "Kun hän on niin arvaamaton, saattaa unohtaa hellan päälle, lähteä hortoilemaan, pari kertaa on meinannut jäädä yöksi pihalle, kun ovi meni lukkoon". No kannattaako sellaista ihmistä sitten pitää kotona väkisin vain siksi, että jonkin pörssiyhtiön toimitusjohtaja on sitä mieltä, että kuntouttava vanhustyö kotiinpäin on kaiken a ja o? Ei se toimitusjohtaja siellä ulkona villasukissa ja aamutakissa palele, vaan se dementoitunut vanhus. Jos me väitämme huolehtivamme ikä-ihmisistämme, niin silloin me huolehdimme heistä niin, etteivät he unohdu ulos. "Ei se osaa sanoa, mitä se haluaa, omaiset sitten tulevat kitisemään, kun ei ole muistettu viedä sokeria." Omaiset käyttävät kaiken aikansa suunnitellen kitisemisen aiheita? Sokerista? Tai vanhus on yht äkkiä tiennytkin, mitä haluaa? Tai sitten häntä on kuunneltu? Ajatus tuntuu olevan, että hoitotahon mielipide on aina oikea. Se taho tietää, kuinka monta kertaa vessassa tarvitsee käydä, kuinka monta kertaa viikossa tarvitaan suihku, kuinka monella vaipalla päivässä ihminen pärjää, kuinka paljon ihminen saa syödä ja mitä se saa syödä, tarvitseeko se pussin Marianne-karamelliä vai ei, voiko se tupakoida, paljonko sillä kuluu vessapaperia, puhuuko se omiaan vai onko se tosissaan, ja paljon paljon muuta se tietää. Ei tarvitse kuin soittaa ja kysyä, kyllä tiedetään. "Se puhuu vaikka tunnin jos sinne jää!" No niin varmaan, kun 23 tuntia päivässä on ihan yksin. Pankaas koittaen, miltä se tuntuu. Ihminen vanhenee ja tulee lapseksi jälleen, niin sitä sanotaan. Totta, mutta tapa, jolla me asennoidumme lapsen tarpeisiin on ihan erilainen kuin tapa, jolla me asennoidumme vanhuksen tarpeisiin, vaikka ihmisarvon pitäisi olla sama. Ei sillä kuulkaas ole mitään merkitystä, että se vanhus on siinä vauvaiän ja vanhuudendementiansa välissä ollut reipas, raitis, työteliäs, älykäs ja toimiva ihminen. Vanhuuden myötä moni asia jää taakse. Kun vauva itkee, emme me ryhdy selittämään, että "ei se tiedä, mitä se haluaa, se ei ymmärrä tilannetta, aina se noin käyttäytyy, ei sitä voi koko ajan olla siinä yhtä hoitamassa ja vahtimassa...", emme me sano "ei sillä ole nälkä, se ei vaan muista syöneensä tunti sitten!" Mutta kun vanha ihminen kiukuttelee, vaatii, unohtelee, reagoi, niin hänestä kyllä voi tällä lailla puhua, ja se on ihan ookoo? Työministeri, kaksi muuttamaan kykenemätöntä kissaa, unohdettu perhepolitiikka ja malli kakkonen2/16/2018 Työministeri puhua pajatti eilenehtoolla televisiossa monen muun panelistin seassa työn perässä muuttamisesta. Ilmeisesti Yle oli valikoinut paneeliin jopa aktiivimallia puoltavan yleisön, koska sehän oli valmis muuttamaan vaikka kuuhun työpaikan perässä lukuun ottamatta henkilöä, joka koki muuttamisen hankalaksi kahden kissansa vuoksi. Mitään järkevää kukaan ei oikeastaan sanonut edes kysyttäessä. Sen huomasi siitä, että jokainen änkytti ja vältteli ja puhui aisan sijaan tiukukellosta.
Joku siinä sivusi sosiaalisten suhteiden tärkeyttä muuttojen suhteen. Pääasia oli kuitenkin se, että ainakaan enää ei tarvitse muuttaa Ruotsiin. Mutta ei hätää, aktiivimallista luovutaan, sijaan tulee omaehtoisen työnhaun malli. Vaikka Jari ei kertonut yksityiskohtia ennen kesää eduskuntaan tulevasta omaehtoisen työnhaun mallista, minä kerron: malli on sama, nimi on uusi. Harmittaa, ettei kukaan koskaan kysy työministeriltä, mitä hän ajattelee perheistä? Harmittaa, etten pääse paneeleihin kysymään, onko näitä malleja ja muuttokehoituksia ajateltu sellaisen pöydän äärellä, jonka päällä ovat samaan aikaan kaikki ne muuttamaan kykenemättömät kissat? Päivähoito, peruskoulu, puolison työpaikka, talovelka, lähipiirin merkitys ja se suuri pyhä Graalin malja, syrjäytyminen? Ei haittaa, vaikka en pääse paneeleihin, tiedän jo vastauksen. Se on ei. Perhe, esimerkiksi kaksi aikuista, kolme lasta, yksi päikyssä, kaksi koulussa, puoliso töissä kotipaikkakunnalla. Otetaampas se kovasti kehuttu asenne sieltä eilisen paneelin yleisöstä, että muutetaan Hangosta Nuorgamiin ja sillä välillä vaikka 34 kertaa. Siirretään koti 34 kertaa. Siirretään lasten elinpiiri, päiväkoti ja koulu 34 kertaa. Koska äiti sai pätkätyön kaljan kaatajana, ranskalaisten paistajana, autogrilliltä Mallu Jasmiinana, hotellisiivoojana, ruokakuskina...Sanoittehan erityisesti ravintola-alalla olevan paikkoja lisääntyvissä määrin. Kun mukulat sitten reagoivat, tullaan kimittämään, että eihän tämä peli vetele, lapsilta uupuu pysyvyys. Juurettomia, kiinnittymättömiä lapsukaisia, joilla ei ole minkäänlaista verkostoa missään. Työministerikö siihen sitten tulee selittämään ennakoivaa huolilippua heiluttavalle lapsiammattilaiselle, että "minä se kehoitin muuttamaan työn perässä"? Ei tule, ei. Sen sijaan työministeri tulee ihmiettelemään, että ompas tämä nyt merkillistä. Perheissä voidaan pahoin. Lasten koulutustaso laskee, nuoret syrjäytyvät ja mielenterveysongelmat ovat uusi suurin kansantauti. Työministeri tulee kummastelemaan, että mitä helvettiä täällä tapahtuu, vaikka minä annoin omaehtoisen työnhaun mallin kuin avaimet käteen? Syy on takuulla perheissä, eivät ihmiset enää osaa kasvattaa tasapainoisia lapsia. Meneppäs huomauttamaan siinä välissä, että ettehän te ajatelleet edes subjektiivista päivähoito-oikeutta... "NO EI KAI YHTEISKUNNALLE TULE KOKO KASVATUSVASTUUTA SÄLYTTÄÄ!?!?!" Ei todellakaan. Sen sijaan tavallisten perheiden niskoille voidaan kyllä sälyttää kaikki vastuu, kun ministerit runnovat väkisin läpi Juoppohullun päiväkirjan tasoisia hallituksen esityksiä, joita ohjeistamattomat viranomaiset panevat täytäntöön. Niin. Jos hallitus tekisi työnsä kunnolla, voisi tavallinen ihminen löytää työtä ilman, että koko elämä heittää häränpyllyä nollasopimuksen vuoksi. Senaatintorillakin saattaisi ruuhka raueta. Linkki ohjelmaan: https://yle.fi/uutiset/3-10077081 Erityislasten joutuminen lastensuojeluun, kiiresijoitukseen ja huostaanotetuiksi on noussut suureksi ongelmaksi erityislapsiperheissä. Sain jumalattoman määrän yhteydenottoja aikaisemmin kirjoittamani blogin "Neurososiaalista ajojahtia" julkaisun jälkeen.
Jokaisesta yhteydenotosta käy ilmi, että lapsen reagoinnit on laitettu kotiolojen syyksi, samoilla syillä on myös perusteltu huostaanotot. Asiaan tulisi pikimmiten puuttua päättäjätasolla. On kohtuutonta, että vanhempia, jotka itse hakevat apua lapselleen, syytetään lapsen fysiologisista ongelmista. Kohtuutonta on myös se, etteivät lapset tunnu olevan sosiaaliviranomaiselle edes ihmisiä vaan vailla omaa ymmärrystä olevia kohteita, joita voi mielivaltaisesti sijoitella eri ympäristöihin. Lasten kuuleminen, eli lapsen oma osallistumisoikeus on evätty lähes jokaisessa tapauksessa ja niissäkin, joissa lapsen väitetään osallistuneen, kyse on ollut lähinnä sossulähtöisestä manipulaatiosta, kuten "tämä olisi sellainen mukava paikka, siellä on eläimiäkin rapsuteltavaksi, tykkäätkös sinä hevosista?" Jos lapsi on mennyt vastaamaan tämmöiseen johdatteluun "joo", niin kirjauksissa seisoo, että lasta on kuultu, eikä lapsi vastusta sijoitusta. Moni lapsi onkin alkanut reagoida voimakkaasti sijoitukseen, kun on huomannut ja ymmärtänyt, ettei tämä nyt olekkaan mikään kiva pikku loma vaan ihan pysyvä tilanne. Kotiin ei päästetä, tavata saa harvoin ja yhteydenpitoa on rajoitettu perustellen "lapsen kiinnittymisellä sijaishuoltoon". Tällainen peli ei ole lain mukaista, sillä jokaisen huostaanoton tavoite tulee olla perheen jälleenyhdistäminen, ei sijoituksen jatkaminen erilaisilla jatkoselityksillä. Yleistä on, että lapsi, erityinen etenkin, reagoi voimakkaasti kotilomiin ja puheluihin kotiväen kanssa. Koska lapsella on ikävä, ja hän haluaa takaisin kotiin. Kun on palattava vieraaseen kotiin, tuntuu ikävältä ja lapsen käytös on tunteen mukainen. En usko, etteikö sossukin tätä ymmärtäisi, se ei vain halua ymmärtää. Kun puhutaan erityislapsista, useimmiten autismin kirjosta, olennaisinta siinä ovat juuri muuttuvat olosuhteet. Sijoitus pois kotoa on erittäin radikaali muutos. Muutos on erityiselle aina vaikea, mitä rankempi muutos, sitä katastrofaalisempi se lapselle on. Jokainen ammattilaistaho terveydenhuollon saralla tähdentää aina, että erityislapselle tulee taata arki, joka on ennakoitavissa. Jokaiselle perheelle tulee eteen muutoksia, näistä muutoksista tulee lapsen kanssa keskustella mahdollisuuksien mukaan hyvissä ajoin, jotta erityinen kykenee sisäistämään tulevaa. On lapsen edun vastaista, että tällaisia lapsia roikotetaan sosiaaliviranomaisessa löyhässä hirressä kuukausia tuoden ilmi jatkuvaa uhkaa mahdollisuudesta joutua kotoa pois. Kyllä lapsi sellaisen ymmärtää ja toki pelkää. Kun pelko käy toteen, ei lapsen voi odottaa muuta kuin reagoivan voimakkaasti. Lasta hoitavat tahot ovat joissakin tapauksissa itse soittaneet sosiaalitoimeen tällä samaisella asialla saamatta ymmärrystä. Sosiaalitoimessa ollaan käännetty asia niin päin, että vanhemmat ovat aivopesseet ammattilaiset. Meno on kuin villissä lännessä. Kun ketään ei saa apuun Pahinta asiassa on, ettei valvovia tahoja ole saatavilla akuutteihin tilanteisiin. Aluehallintovirastoon voi kannella, mutta ratkaisu ei ole velvoittava ja ratkaisun saaminen kestää vuoden. Hallinto-oikeus on toinen taho, jossa perhe on valitettavasti altavastaaja, ellei ehdi asialle ensin. Ongelmana on lisäksi se, että ihmiset tarvitsisivat juristia jo silloin, kun lapsen asioissa vasta palaveerataan ja asioita kirjataan. Juristeja ei kuitenkaan näihin palavereihin saa, he tulevat kuvioihin vasta, kun huostaanottoa käsitellään hallinto-oikeudessa. Suurin osa mielivaltaisuuksista ja lain rikkomisista tapahtuu nimenomaan asian käsittelyn alkupäässä, asiakaspalavereissa ja kirjaamisissa. Perheet ovat erittäin stressaantuneita, eivätkä osaa, tiedä tai jaksa kaiken keskellä ajaa omaa oikeusturvaansa yksin. Monelle viranomainen on auktoriteetti, jonka sana on laki. Ei sossu kerro tai neuvo, mistä ja miten voi hakea oikaisua kirjauksiin, että on asianosaisoikeus asiakirjoihin, että heillä on puolueeton kuulemisvelvoite, että lapsi on 12 vuotiaana puhevaltainen, että avohuollon toimenpiteet ovat vapaaehtoisia... Päin vastoin perheitä kiusataan pimittämällä kirjaukset, esittämällä väitteitä tosiseikkoina, pakottamalla avohuollon toimenpiteisiin, joista yleisin erityisten kohdalla on perhekuntoutukseen pakottaminen huostaanoton uhalla. Hulluinta koko sopassa on se, että sosiaaliviranomainen vaatii yhteistyötä ja luottamusta. Miten ihminen saattaisi luottaa henkilöön, joka alati vihjaa, että hänellä on valta viedä lapsi määrättömäksi ajaksi jonnekkin, josta ei pääse enää takaisin kotiin? Sossu ei kunnioita perheiden tietotaitoa Eiryislasten kodit ovat erilaisia. Koska erityiset ovat erilaisia yhtä lailla kuin nk.normaalitkin lapset. Jokaisen erityislapsen perhe on ajan oloon ja kokemuksen kautta löytänyt optimaalisia tapoja selviytyä arjen haasteista. Nämä tavat ovat kaukana lasten kasvatusoppaiden yleispätevistä neuvoista. Ulkopuolisen silmin voi näyttää hälyttävältä, että lapsi kulkee epäsopivissa vaatteissa. Lapsella voi olla tuntoaistin herkkyyttä, jolloin hän ei kykene pitämään muita kuin ylisuuria vaatteita. Oma poikani kulki ensimmäiset 6 vuotta pelkissä kalsareissa, joka oli yksi sen aikaisen lastensuojelun asiakkuuteni syistäkin. Voi olla merkillistä, että lapsi ei suostu syömään tai käymään asioillaan missään muualla kuin kotona. Erityisen vanhemmalle sellainen on ihan perusjuttu. Tuttuus puuttuu. Kyläpaikassa tai päiväkodissa täytyy käydä ainakin puoli vuotta, että lapsi tottuu ja rupeaa syömään ja käymään siellä vessassa. Ihmetystä voi aiheuttaa kirkuminen. Lapsi on ehkä yliherkkä kuuloltaan ja kirkumisella hän peittää ulkoapäin tulevia, häntä häiritseviä ääniä. Oma huuto ei haittaa, se on omaa huutoa, tuttua ääntä. Voi olla, että lapsi käyttäytyy agressiivisesti ihan tavallisissa tilanteissa, jos hänellä on hahmottamisen vaikeutta. Lapsi voi kokea uhkana toisen henkilön, jos ei pidä esim.koskettamisesta. Kosketus on ikävää, lapsen maailmassa ikävä on myös ärsyttävää. Kun siihen sitten tullaan taputtelemaan että nono, rauhoitutaampas nyt, niin tulos on agressio. Asia korjaantuu iän myötä, sietokyvyn kasvaessa ja oikein kohdennettujen tukevien palveluiden myötä. Siihen asti on äidin ja isän vain jaksettava tiedoittaa päikkyyn ja kouluun, mistä on kysymys. Reagointeja on monenlaisia. Reagointien syytkin ovat moninaiset. Joskus kyse on ihan ohimenevästäkin tilasta, kuten tunne-elämän häiriötilasta, jos lapsi on kokenut trauman. Kyse voi olla jopa normaalista surusta läheisen kuoleman vuoksi tai sitten ihan neurologisesta, fysiologisesta tilasta. Asian ydin on kuitenkin se, että mitään näistä ei sossu paranna, eikä edesauta. Sekaantuminen, määräily ja uhkailu eivät ole keinoja, joilla erityiset lapsemme saataisiin sietämään yhteiskunnan rakenteita ja tapoja. Keinoja olisivat perheiden ymmärtäminen, tukeminen ja pitkäjänteisyys ja ennen kaikkea oikein kohdennettu apu. Viimeisintä perheet yleensä lähtevät hakemaankin. Sen sijaan, että sitä heille annettaisiin, heitä viedään koko lapsi. Aktiivimalli on kuin Astridin valssi: Ihmiset ajetaan tilanteisiin, joissa ysimillinen burana alkaa tuntua helpommalta vaihtoehdolta kuin jaksaminen eteenpäin.
Tähän asti syrjäytyminen on ollut kaikkien politikkojen lempiaihe. On puhuttu perheiden pahoinvoinnista niin, että suuta kuivaa. Sitten päätettiin ajaa läpi tämä aktiivimalli. Ajatelkoot jokainen Arkadianmäellä omalle kohdalleen tilannetta, jossa olisi itse työtön. Ja vaikka sairasteleva sellainen. Ja olisi vielä perheellinen. Ei voisi tehdä vapaaehtoistyötä, ei edes käydä kahvia keittämässä jossakin tapahtumassa. Siitä kun sai palkkion, pullakahvit nimittäin ja TE-toimisto sai sen tietää. Lähti tökärit kuin kuppa Töölöstä ja alkoi kuukausien paperisota. Ei voisi opiskella, paitsi työkkärin "näin täytät CV:n"-kursseja. Opiskelu on päätoimista, joten siitä ei tökäriä makseta, vaikka opiskelisi yöllä ja etänä ja maksaisi sen itse ja saisi opiskeltuaan duunia. Opintotukeakaan ei saa, koska ei opiskele päätoimisesti. Tahallani jätän tämän dilemman avaamatta. Nimittäin ne, jotka eivät nyt ymmärrä, eivät oikeasti tiedä mitään työttömyydestä. Ei voi mennä töihin, koska töitä ei ole. Ei ole edes palkkatukea. On vain kuntouttavaa työtoimintaa, joka ei johda muuhun kuin sudokujen mekaaniseen täyttämiseen ennätysajassa. Ei voi sairastaa, koska ei ole rahaa siihen. Apteekkiin pitää maksaa ennakkoa omavastuusta. Rahaton ohjataan toimeentulotukeen. Taas paperisota ja ah, kappas, jostakin löytyi isomummon lapselle lahjoittama jouluraha. Tilin käyttöehdoista viis, se torppaa toimarin saannin tasan ja siihen -kuole köyhä pois. Sitten tulee jostakin herra ja hidalgo, joka kertoo sohvanpohjalla yskivälle työttömälle, että työn perässä pitää muuttaa. No perkele, iskä saa työtä Joensuusta ja äiti Turusta. Kumpikin lähtee siis suunnilleen. Jaetaan kakarat ja asutaan Kelan rasti-ruutuun-vaihtoehtojen mukaan asumuserossa. Sitten tulee sossu, joka tuumaa, että mutta jotta mitenkäs tämä nyt näin voi olla, ei tukiverkkoa, lapsia roudataan läpi isänmaan jatkuvasti, muutos olosuhteissa, muutos asuinympäristössä, kaikki kaveritkin jäivät ja mitä? Ai että aiotte muuttaa taas ensi vuonna, koska töitä onkin silloin Oulussa? Eihän semmoinen peli vetele, lapsilta uupuu täysin pysyvyys. Mitenkäs olisi tuommoinen yksityinen, ammattivetoinen ja pysyväisluontoinen perhekoti? Jos ei perhe tässä kohden jo ala voida pahoin niin jo on kumma. Jos ei vielä ole tarpeeksi ongelmia niin juuri tulivat vahvat kaljat kauppoihin, että eikun ostamaan. Aktivoituminen alkoholisoitumalla on yksi hallituksen tavoitteista. Elinikäennuste lyhenee. Koska köyhä ei pääse lääkäriin eikä köyhällä ole varaa lääkkeisiinkään, todennäköisesti köyhä kuolee omine nokkineen ja poistuu tilastoja rumentamasta. Ps. Jos Astridin valssi ei ole lukijalle tuttu, se löytyy tubettamalla hakusanalla "Astridin valssi" Olen saanut yhteydenottoja huolestuttavan paljon siitä, ettei lastensuojeluun joutunut perhe ole saanut käyttää tukihenkilöä tai asiamiestä asiassaan.
Sosiaaliviranomainen on vedonnut salassapitoon ja antanut yksipuolisen päätöksen, ettei tukihenkilö tai asiamies saa olla asian käsittelyssä osallisena. Lastensuojelu on kenttä, jossa rikotaan jatkuvasti perheiden oikeusturvaa. Nyt sossut ovat keksineet uuden kikan, jolla estää toimiensa päivänvaloon saattaminen entistä tehokkaammin. Moni lastensuojelun asiakas haluaa käyttää turvanaan ja todistajanaan ulkopuolista henkilöä. Henkilöä, joka tulee mukaan palavereihin ja katsoo yhdessä läpi asiakirjoja, jaksaa olla asialla selvittämässä oikaisumahdollisuuksia ja kantelukanavia silloin, kun omat voimat menevät pelätessä ja stressatessa. Valtakirja? Mikä se on? Valtakirja on asiakirja, jolla henkilö valtuuttaa toisen toimimaan puolestaan. Valtuutettu on tällöin asiamies. Valtakirja on todiste valtuutuksesta, oikeudesta toimia toisen puolesta. Yleensä valtakirjassa valtuutetaan toimimaan taloudellisissa asioissa, mutta myös hallintoasioiden hoitoon voidaan valtuuttaa. Valtakirjassa voi määrätä, mitä asiamies on oikeutettu tekemään. Voi esimerkiksi valtuuttaa henkilön toimimaan lastensuojeluasiassaan asiamiehenään. Näin on usein tehtykin, jotta sossut eivät voisi heittää asiakkaan pyynnöistä huolimatta tukihenkilöä ulos palaverista. Asiakkaan ilmoitus siitä, että hänen nimeämänsä henkilö on asiamies ja hänellä on oikeus olla läsnä tulisi riittää, sillä suullinen valtuutus on pätevä (hallintolainkäyttölaki 21§). Koska nämä suulliset valtakirjat sossu niputtaa kansioon "höpöhöpö ja täällä määrään minä", tehdäänkin yleensä kirjallinen valtakirja. Termit Hallintoasiassa, jota lastensuojelukin on, termeinä ovat lain mukaan avustaja ja asiamies. Asiamies toimii valtuuttajansa puolesta, kun taas avustaja toimii rinnalla, ei puolesta. Nämä termit tuppaavat sekoittumaan, sillä sosiaalitoimi ei ole täysin ymmärtänyt, ettei valtakirjalla toimiva asiamies ole heitettävissä ulos ovesta hänen mandaattinsa ollessa laajempi kuin hallintoasiassa toimivan avustajan mandaatti. Hallintoasiassa avustaja on tukena, rinnalla, auttamassa. Niin kuin henkilökohtainen avustajakin auttaa ihmistä hänen päivittäisissä toimissaan, auttaa hallintoasiassa avustaja samalla tavoin asiakastaan. Tukemalla, ei toimimalla asiakkaan puolesta. Käytännössä lastensuojelun asioissa on sanan avustaja tilalla jo ikiajat käytetty sanaa tukihenkilö. Syy siihen on se, ettei sosiaalitoimessa ymmärretä perustermistöä, eikä eroteta tällaista avustajaa oikeusapulain tarkoittamista luvan saaneista oikeusavustajista ja juristeista. Saati asiamiehestä. Valtakirjalla valtuutettu asiamies ei ole juristi. Käytännössä sana avustaja on lastensuojeluasioissa vallan varattu juristeille ja luvan saaneille oikeusavustajille. Sosiaalitoimi on antanut päätöksiä esiintymiskiellosta ja päätöstekstissä päätös on koskenut asiakkaan avustajaa. Kuitenkin valtakirjoissa lukee "asiamies". Tukihenkilönä olemisesta taas harvemmin tehdään valtakirjaa. Päätös on pysytetty voimassa asiakkaan oikaisuista huolimatta. Asia on melko yksinkertainen, mutta sosiaalitoimi tekee kaikesta tapansa mukaan helvetin monimutkaista. Se evää avustajia, joita ei ole olemassakaan. Toinen vaihtoehto on, että sosiaalitoimessa ylennetään automaattisesti jokainen asiamies saman tien juristiksi. Kolmas vaihtoehto on, että sossuille on annettu toimivalta evätä asiakkailtaan juristi. Neljäs vaihtoehto on, että sossut olettavat toimivansa yksityisoikeuden puolella, jossa toimivat juristit. Viides vaihtoehto on, että sossu kuvittelee olevansa esitutkintaviranomainen samalla kun se olettaa asiakkaansa olevan epäilty, jolla on oikeus asianajajaan. Tämä jatkuva puhe avustajista viittaa johonkin näistä viidestä vaihtoehdoista. Ei auta, vaikka nokan alle toimittaisi kissankokoisilla kirjaimilla valtakirjan kolmena kappaleena ja niissä kaikissa lukisi "asiamies". No, loputuloshan tässä on se, että sosiaalitoimessa itsensä maisteriksi asti lukenut henkilö antaa päätöksen, joka ei koske ketään. Koska valtakirjassa ei lue "avustaja", ei avustajan epäävällä päätöksellä ole lainvoimaa. Verrataan nyt vaikka näinkin typerään asiaan kuin oikeuden päätökseen eläintenpitokiellosta, joka rajataan koskemaan kissoja. Jos talossa on koira, kielto ei koske koiraa. Näin ollen avustajan eväävä päätös ei koske asiamiestä, koska termi on väärä ja avustaja ja asiamies ovat kaksi aivan eri asiaa. Mitä sanoo laki Hallintolaki 3:12§ toteaa seuraavaa: "Hallintoasiassa saa käyttää asiamiestä ja avustajaa. Päämiehen on kuitenkin tultava henkilökohtaisesti paikalle, jos se on tarpeen asian selvittämiseksi. Asiamiehen on esitettävä valtakirja tai muulla luotettavalla tavalla osoitettava olevansa oikeutettu edustamaan päämiestä. Valtakirja on viranomaisen määräyksestä yksilöitävä, jos toimivallasta tai toimivallan laajuudesta on epäselvyyttä. Asianajajan ja julkisen oikeusavustajan tulee esittää valtakirja ainoastaan, jos viranomainen niin määrää." -jo tämä pykälä selkeästi osoittaa, että hallintoasiassa asiamies tai avustaja on eri asia kuin asianajaja tai julkinen oikeusavustaja. Käytännössä termiä avustaja ei käytetä missään muualla kuin oikeudessa. "Jos asiamies tai avustaja on tehtäväänsä sopimaton, viranomainen voi kieltää tätä esiintymästä asiassa siinä viranomaisessa. Kiellosta on ilmoitettava päämiehelle ja varattava tälle tilaisuus uuden asiamiehen tai avustajan hankkimiseen." -sopimattomuutta säätää useammankin lain pykälistö. Parhaimmat esimerkit löytyvät, jos lukee lakia varallisuusoikeudellisista oikeustoimista, jossa asiamies tai avustaja on sopimaton silloin, kun hän saapuu vaikkapa humalapäissään paikalle. Sopimattomuusperusteita ovat myös harhaanjohtaminen, vahingon aiheuttaminen, tietojen hyväksikäyttö, väheksyvä tai halventava, asiaton käytös ja tietenkin salassapidon rikkominen. Hallintolain 13§: " Asiamies tai avustaja ei saa luvattomasti ilmaista päämiehen hänelle asian hoitamista varten uskomaa luottamuksellista tietoa." Salassapitovelvollisuuteen sovelletaan viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia: Asianosainen tai edustajansa tai tukihenkilönsä ei saa ilmaista sivullisille asianosaisaseman perusteella saatuja salassa pidettäviä tietoja, jotka koskevat muita kuin asianosaista itseään. Näitä tietoja ei myöskään saa käyttää omaksi hyödykseen eikä kenenkään toisen henkilön hyödyksi (hyväksikäyttökielto). Avustaja tai asiamies ei saa vahingoittaa ketään tiedoilla. Tietyissä tilanteissa asianosaisen avustaja tai asiamies saa kuitenkin käyttää muita kuin asianosaista itseään koskevia tietoja. Tämä on mahdollista silloin, kun kysymys on sen oikeuden, edun tai velvollisuuden hoitamista koskevasta asiasta, johon asianosaisen tiedonsaantioikeus on perustunut. Jos siis ajetaan lapsen etua, oikeutta tai velvollisuutta on tietoja oikeus käyttää. Silloinhan hoidetaan lapsen asiaa. Lapsen huoltajalla on tietojensaantioikeus ja huoltaja on tiedot pyytänyt hoitaakseen lapsensa asian. Tämän sossu unohtaa vedotessaan julkisuuslakiin salassapidon osalta. Jos asiamies hoitaa äidin asiaa (äiti on asianosainen), voi hän käyttää lasta koskevia tietoja asian hoitamisessa. Sossu perustelee usein lapsen reagoinnit ja oireilut huonolla vanhemmuudella ja ongelmilla kotona. Äidin asia on siis liitännäinen lapsen asiaan ja myös asiakkaalla on oikeus perustella vastakkainen näkökantansa. Tähän tarvitaan sekä äidin että lapsen tietoja, joiden avulla sossun perustelut usein murenevatkin käsiin. Ja juuri sen murenemisen sossu haluaa estää ja siitä juontuu tämä ikuinen lässytys julkisuuslain pykälästä numero 23. Miten se nyt oikeasti sitten menee? Usein asiamies on sosiaaliviranomaisen toimesta evätty päätöksellä, jossa väitetään rikotun salassapitoa. Asiamies on valtuutettu toimittamaan valtuuttajansa asiaa ja lähes poikkeuksetta asioita toimitellaan muissa viranomaisissa. Samat viranomaiset ovat lapsen asiassa yleensä mukana jo valmiiksi: koulu, päiväkoti, perheneuvola, terveyskeskus, neurologinen, psykiatrinen, mikä milloinkin. Asiamiehet eivät soittele kerrostaloissa naapureiden ovikelloja ja paneelikeskustele teekupposen ääressä valtuuttajan lastensuojeluasiakkuuden perusteista. Käytännössä sossu siis evää asiakkailtaan tuen ja avun vain, koska se pelkää menettävänsä valtansa. Se pelkää, että ylimääräinen silmä -ja korvapari huomaavat, ettei kaikki mene kuten pitäisi. Se ei halua työpöydälleen vastinevaateita aluehallintovirastosta, eikä se tahdo kenenkään kirjoittelevan tällaisia blogeja. Jännintä tässä eväilyssä onkin se, että asiamies tai tukihenkilö evätään päätöksellä aina silloin, kun sossu itse äkkää olevansa heikoilla jäillä. Jos palaverit onkin nauhoitettu. Jos asiakkaalla yht äkkiä onkin näyttöä siitä, että sossun perusteet pakkoperhekuntoutukseen ovat tuulesta temmattuja. Jos asiakkaalta löytyykin päivätty kirjaus asiakassuunnitelmasta, jota ei pitänyt olla enää olemassa. Silloin otetaan käyttöön taikasana salassapidettävä ja tehdään päätös sopimattomasta auttajasta, mellastetaan hyväksikäyttökiellosta ja saadulla lisäajalla ehditään sitten nuijia se asiakas takaisin sinne, minne se kuuluu, eli maan rakoon ja puolustuskyvyttömäksi. Asiakkaat: lukekaa tämä kirjoitus uudelleen ja olkaa tarkkoja termien kanssa. Olkaa tarkkoina myös sopimattomuusperusteiden kanssa, sillä päätöksessä, jolla tukenne teiltä evätään, on oltava perustelut. Perusteluiksi ei riitä pelkkä lapsen etu, sillä lapsen etukin tulee eritellä ja yksilöidä. Muistakaa, että teillä on eväämispäätöksestä huolimatta oikeus käyttää toista asiamiestä. Ja oikeus saada aikaa (esimerkiksi siirtää palaveria) uuden asiamiehen hankkimiseen. Huomioikaa, että päätös evää asiamiehenne vain kyseisessä viranomaisessa, eli sossussa. Päätöksen sitovuus ei yllä muihin viranomaisiin. Käyttäkää muutoksenhakuoikeuttanne, ohjeet siihen tulee ilmetä päätöksestä. Ja jos saatte päätöksen, jossa puhutaan avustajasta, vaikka olette valtuuttaneet asiamiehen niin sellainen päätös perustuu virheelliseen tietoon, jolloin päätöksestä voi taitella vaikka liidokin. Takansytykkeeksi en suosittele. Paska palaa tuoreena huonosti. Viimeisen kuukauden yhteydenottojen valossa näyttää siltä, että lastensuojelu on ottanut kärkihankkeekseen erityislapset.
Autismin kirjolaisten vanhempien huoli on asiasta noussut. Lapsilla on diagnoosi. On adhd tai aistiyliherkkyys, asperger tai jokin muu, jopa kehitysvamman vuoksi on jouduttu sosiaalitoimen hampaisiin. Yhteistä näille kaikille tapauksille on se, että lastensuojelu on lähtenyt huolestumaan kotioloista lapsen käytöksen vuoksi. Jokainen tällaisen lapsen vanhempi tietää, mitä erityiseltä voi odottaa: koulunkäyntivaikeuksia, huolimattomuutta, agressiota, omaan kuplaan vetäytymistä, poikkeavia sanamuotoja, mielialojen vaihteluita. Asiat, jotka me niin sanotut normaalit koemme yhdentekevinä voivat olla kynnyskysymyksiä erityisen maailmassa. Tällainen kokemusmaailma on oivallista maaperää lastensuojelulle. Lapsihan reagoi, mitä kaikkea siitä saakaan halutessaan irti. Asia ei ole kuitenkaan näin yksinkertainen. Kun kyse on neurologiasta, ymmärrämme jokainen, että puhutaan jostakin lääketieteellisestä. Neurologia kuuluu terveydenhuollolle, ei sosiaalihuollolle. Asia on juuri näin mustavalkoinen. Lastensuojeluun kuuluvat tapaukset, joiden olosuhteet ovat sellaiset, että apua tarvitaan. Neurologia ei ole olosuhde vaan fysiologinen seikka. Sosiaalihuollon puolella ei edes työskentele ketään, jolla olisi ammattitaito analysoida lasta neurologisesti, saati vetää johtopäätöksiä analyysinsä johdosta. Saamissani yhteydenotoissa on yhdenmukaisuuksia. Lääkärien diagnooseilla pyyhitään pöytä, jonka jälkeen esitetään ehdoton määräys siirtyä avohuollon sijoitukseen. Kauniimmin näistä puhutaan perhekoteina, joissa on ammattihenkilökunta jatkuvasti paikalla, virikkeitä sun muuta. Todellisuudessa kyseessä on ympärivuorokautinen valvonta rajoituksineen, kuten liikkumisen rajoittaminen ja yhteydenpidon rajoittaminen. Tosin laki kieltää kaikenlaisen rajoittamisen avohuollossa, sillä avohuolto on suostumuksen varaista, eli vapaaehtoista. Toinen yhteneväisyys on asiakirjojen panttaaminen asiakkaalta. Lastensuojelu kieltäytyy johtajistoa myöten antamasta asiakassuunnitelmia tai huostaanoton perusteita asiakkaalle vedoten lapsen etuun ja salassapitoon. Näin siitäkin huolimatta, että useampikin laki oikeuttaa asianosaisen saamaan itseään koskevan kirjallisen materiaalin. Kun asiakirjoja ei saa, ei voi mihinkään vedotakkaan, joten asiakas on täysin tyhjän päällä näyttötaakkoineen. Kolmas yhteneväinen seikka on, että asiakkaan lähipiiri pyritään rajaamaan ulos palavereista, vaikka asiakkaan oma tahto olisi päinvastainen. Lastensuojelulaki mainitsee lähipiirin mukaan ottamisen, laissa puhutaan lapsen kasvatuksesta vastaavasta henkilöstä ja lapselle läheisestä henkilöstä, joka voi olla vaikkapa täti. Tädit rajataan kuitenkin ulos lastensuojelulain 6.luvun 30§ vastaisesti ja syyksi kerrotaan salassapito. Kun lapsi perheineen on saatu valvontaan, asiakirjat pidätettyä ja lähipiiri estetty osallistumasta, pääsee vauhtiin moniammatillinen ryhmä. Yleensä tähän mennessä erityislapsi on oireillut jo normaalia enemmän, koska on huomannut olevansa epämääräisyyden loputtomassa oravanpyörässä, jossa leijuu uhka joutua pois kotoa. Tätä oireilua korostetaan perheelle perusteena pakkoavulle, joka kulkee nimellä huostaanotto. Toinen vaihtoehto on lähteä perhekuntoutukseen jonnekkin takahikiällä sijaitsevaan perhekotiin määrättömäksi ajanjaksoksi. Vaihtoehdoksi annetaan huostaanotto. Käytännössä tällainen on kiristystä, jonka sanamuoto on tarkemmin määritelty rikoslaissa, mutta viranomaista se pykälä ei näytä koskevan. Erityislasten asioissa voi toimia myös järkevästi, jos haluaa. Päiväkodin tai koulun henkilökunnan kanssa voidaan tehdä yhteistyötä. Onhan meillä pienluokat, erityisopettajat ja avustajia. On mahdollista saada tukitunteja. Oppivelvollisuutta voidaan pidentää, jolloin eteneminen on hitaampaa, mutta varmempaa. Erityisyyden laadusta riippuen on terveydehuollon kautta mahdollista saada kuntoutusta, lääkitystä tai terapioita. Jos sossu haluaa välttämättä auttaa, mahdollisuudet ovat lukuisat aina harrastusten tukemisesta tukiperheeseen. Huomionarvoista on, ettei lievemmän riittävän tuen saamiseksi tarvita lastensuojelua lainkaan, sillä sosiaalihuoltolaki takaa avun ilmankin. Vammaispalveluakaan ei sovi unohtaa, jos lapsella on esim.kehitysvamma. Vielä diagnosoimattomat erityiset epäilyt hoidetaan terveyskeskus - tai koululääkärin lähetteen myötä tutkimuksiin neurologiselle. Lastensuojelua ei tarvita kuviossa lainkaan. Lastensuojelun toimet eivät korjaa neurologista tilaa. Juuri siksi lastensuojelun tulisikin pysyä omalla tontillaan, eikä ängetä päsmäröimään alueelle, josta se ei mitään tajua. Lopuksi ihan yleisenä neuvona kaikkien lasten kohdalla: Kun puhutaan lapsen edusta, se sanapari yksin ei riitä. Lapsen etu tulee jokaisessa tapauksessa erikseen yksilöidä. Viranomaisen on kyettävä perustelemaan, miksi jokin asia on tai ei ole lapsen etu ja mihin tämä päätelmä perustuu. Perusteluissa tulee ilmetä myös lapsen oma käsitys tilanteestaan. Vuonna 2015 siirtyi Kihniön kunnan sote Pihlajalinnalle, ja myöhemmin Kolmostien trveydelle, joka on Pihlajalinnan tytäryhtiö.
Minä taas tein 2015 kantelun, jonka osoitin aluehallintovirastolle, joka siirsi sen ELY-keskukselle, sillä pääosin kantelu koski työvoimatoimiston virkailijan kieltäytymistä aktivointisuunnitelmani sisällön oikaisemisesta. Kyse oli siitä, etten katsonut voivani jatkaa kuntouttavaa työtoimintaa Kihniön mielenterveyspäivätoiminnan vetäjän avustavissa toimenkuvissa, koska sote siirtyi yksityiselle. Asiasta tuli tuolloin huomautus, viranomaista kehoitettiin kiinnittämään huomiota erinäsiin menettelyihin kuntouttavan työtoiminnan järjestämisessä. Oletin, ettei kuntouttavaa työtoimintaa teetettäisi sosiaali-ja terveyspuolella kaiken konhotuksen jälkeen. Olin väärässä. Kun seuraavan kerran oli aika mennä kuntouttavaan työtoimintaan, minut osoitettiin Vanhustentaloyhdistyksen kautta kotipalvelun keittiölle. En tekisi kuntouttavaa työtoimintaa yksityisen piikkiin, koska kiinteistön omistaa Vanhustentaloyhdistys. Minusta asia oli kuitenkin toisin, sillä keittiötyö sisältää asiakaspalvelua, ja palvelun tuottaja on Pihlajalinna/Kolmostien terveys. Työpanos, jonka tein vanhustentaloyhdistyksen kiinteistössä, meni yksityisen hyväksi. Nostin asian esille mm. julkisessa kuntalaisille avoimessa tilaisuudessa Kihniön Puumilassa (kylätalo), jonne järjestettiin soteamme koskeva tilaisuus. Pihlajalinnan edustajisto toimitusjohtajineen, esimiehistöä ja viranomaisia oli tilaisuudessa läsnä. Kysyin suoraan Pihlajalinnan edustajilta, onko heillä tiedossaan, että kuntouttavaa työtoimintaa käytetään kotipalvelu Iltaruskon keittiöllä vanhustentaloyhdistyksen kautta kierrättämällä ja onko se heidän käsityksensä mukaan oikein tai lain mukaista? Vastauksena oli, että tässä tilaisuudessa ei ole tarkoitus puida henkilökohtaisuuksia. Johon totesin, ettei asia ole suinkaan henkilökohtainen, sillä olen itse jäämässä sieltä pois äitiyslomalle, ja tiedän seuraajani sinne jo valitun niin ikään kuntouttavan työtoiminnan kautta. Pihlajalinnan edustajisto heitti pallon viranomaisille, lähinnä kunnan sosiaalityöntekijälle. Vastauksia asiaan en saanut ja tämän voinee todistaa puoli Kihniötä, sillä paikalla oli väkeä kattoparsia myöten. Lopulta tein asiasta kantelun AVI:lle. Pyysin tarkistamaan yleisellä tasolla, kuinka Kihniön kunnassa käytetään kuntouttavaa työtoimintaa. En myöskään ollut satavarma siitä, onko tällainen yhdistyksen kautta kierrättäminen laillista vai eikö ole, joten pyysin asiaan ratkaisua ja se annettiinkin: "Aluehallintovirasto toteaa saatujen selvitysten perusteella, että Parkanon selvityksessä kiistetään kantelussa esitetyt epäkohdat kuntouttavan työtoiminnan järjestämisessä Kihniön kunnassa. Saatujen selvitysten perusteella aluehallintovirasto ei voi todeta säädösten vastaista toimintaa kuntouttavan työtoiminnan järjestämisessä Kihniön kunnassa. Selvityksen mukaan Elena Uusitalo ei itse ole kuntouttavan työtoiminnan asiakkaana, joten ei ole ollut mahdollista selvittää kuntouttavan työtoiminnan järjestämisen asianmukaisuutta hänen kohdallaan". Kappas juu. Minä olin itse idiootti, en nimittäin kokenut tarpeelliseksi liittää kanteluuni omia kuntouttavan työtoiminnan sopimuksiani, joista olisi näkynyt, että olen ollut kyseisessä palvelussa jatkosopimuksella 7.3.2016-30.6.2016, jonka jälkeen jäin äitiyslomalle ja poistuin siten työmarkkinoiden listoilta. En arvannut Pihlajalinnan ja Parkanon kaupungin valehtelevan valvovalle viranomaiselle kirkkain silmin. Heidän selvityksensä mukaan en ole kuntouttavan työtoiminnan asiakkaana, mutta he jättivät kertomatta, että olen ollut. Selvitys on siis annettu sen jälkeen, kun poistuin listoilta. Sitä en tiedä, minne ovat piilottaneet seuraajani asiakirjat. "Parkanon selvityksen mukaan muutamia kuntouttavan työtoiminnan asiakkaita on ohjautunut Vanhustentaloyhdistyksen toimintaan. Kuntouttavan työtoiminnan asiakkaan ja Vanhustentaloyhdistyksen kanssa on tällöin laadittu sopimus kuntouttavasta työtoiminnasta. Sosiaalityön päällikkö Halavan lisäselvityksessä todetaan, että Parkanon sosiaalitoimi on 29.5.2017 antaman lisäselvityksensä jälkeen tarkastanut tilannetta vanhustentaloyhdistykseltä ja Kolmostien terveys Oy:ltä sekä varmistunut siitä, että Kolmostien terveys Oy:n kyseisessä toiminnassa ei työskentele kuntouttavan työtoiminnan asiakkaita". Edellä lainatussa tekstissä ilmenee toinen emävalhe. Minulle ilmaistiin suullisesti sopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä, että kuntouttava työtoiminta järjestetään Vanhustentaloyhdistyksellä. Mutta itse sopimukseen on lipsahtanut totuus. Kuten valokuvasta näette, siinä ei puhuta yhdistyksestä mitään, vaan työtehtävien kohdalla lukee "avustavat toimet Iltaruskon keittiöllä". Tämä keittiö on tuo Kolmostien terveyden kyseinen toimipiste, joka lainatussa tekstissä seisoo. Jos olette tarkkoja, näette, että Vanhustentaloyhdistyksen puheenjohtajan nimikirjoituksen sopimuksen alla, omani vieressä. Sopimuksen allekirjoitustilaisuudessa ei ollut läsnä kyseistä edustajaa. Kuten monet kuntouttavassa työtoiminnassa olevat tietävät, tulee kutyläisellä olla myös ohjaava henkilö. Tässä tapauksessa sen tulisi olla joku Vanhustentaloyhdistykseltä, koska yhdistyksen nimi seisoo sopimuksessa? Näin ei kuitenkaan ole, vaan ohjaavaksi henkilöksi on määrätty nykyinen kunnanvaltuutettu ja Iltaruskon lähin esimies, joka työskentelee Kolmostien terveys Oy:lle. Mikä sekin on sivujuonteenna ihan kiintoisa asia. Olisikohan nyt päässyt tarkoituksella käymään niin, että selvitys on tieten tahtoen aluehallintovirastolle annettu ajalta, jona kuntouttavaa työtoimintaa ei ole enää käytetty? Ja tällä tavalla pörssiyhtiö saatu näyttämään puhtaalta kuin pulmunen? Sen minä vaan sanon, että pokkaa sillä on ainakin, minä en kyllä uskaltaisi jauhaa silkkaa paskaa valvovalle viranomaiselle ja luottaa siihen, että asiakas kantelun ratkaisun saatuaan pitää päänsä kiinni. Ei sillä nimittäin ole merkitystä tässä, ettei kuntouttavaa työtoimintaa enää käytetä väärin. Vaan sillä on, että sitä on käytetty. Senkin jälkeen, kun tietoon on saatettu, että kuntouttavan työtoiminnan käyttäminen tällä tavalla välillisesti on kyseenalaista. "Aluehallintovirasto toteaa saatujen selvitysten perusteella, että kunouttavaa työtoimintaa ei ole toteutettu yrityksen palveluksessa edes välillisesti kuten kantelussa väitetään" on viimeinen lause aluehallintoviraston ratkaisussa. Muoto on pluskvamperfektissä, joten tämä toteamus kattanee koko sen ajan, kun Pihlajalinna tytäryhtiöineen on alueemme palveluntuotannosta vastannut? Mikäli tulkitsen äidinkieltäni oikein, voinen täten varmistua siitä, että aluehallintovirastolle on tieten annettu väärää tietoa rajaamalla selvityksen teko ajanjaksolle, jona lakia on noudatettu? Ratkaisu on saatettu asianosaisten tietoon. Kokonaisuudessaan ratkaisu löytyy diaarinumerolla LSSAVI/2123/06.02.00/2017. Ratkaisu on julkinen. Joku saattaa miettiä aiheellista kysymystä siitä, miksi sitten mennä tällaiseen kutouttavaan työtoimintaan, jos kerran olettaa sen olevan lain vastaista? Tähän saatte vastauksen lukemalla Sakari Timosen lukuisat blogit aiheesta. Googlettakaa nimellä, löytyy helposti. Suomi täyttää sata vuotta.
Suomessa kaikilla ei ole varaa ostaa edes ruokaa. Jotkut yrittävät auttaa jakamalla hävikkiruokaa tarvitsijoille. Nykyajan henkeen kuuluu antaa moisesta häiriköinnistä varoitus, jonka johdosta valmiiksi kyykytetyt köyhät joutavat kuolla nälkään. Ympärivuorokautinen esteetön kulku ja pari ylimääräistä roskaa taloyhtiön roskiksessa on voittanut talvisodan hengen syillä, jotka monen kerrostalokyylän mukaan ovat erinomaisen ylivoimaisia. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005428682.html Ja kun kerrostaloissa asutaan, tulee noudattaa järjestyssääntöjä. Metelöivillä vammaisilla ei ole asiaa lähimaillekkaan, etenkään, kun naapurin korviin sopivia korvatulppia ei valmisteta missään. Kissan kitkerää mourua saada lisää märkäruokaa on vaikea kuulla naapurissa kahdesti viikossa metelöivän autistisen lapsen vuoksi. Siispä ainoaksi inhimilliseksi ratkaisuksi tässä veteraaniemme puolustamassa hyvinvointivaltiossa jää heittää vammaisen lapsen perhe ulos koko talosta viimeistään lasten oikeuksien päivänä. http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201711112200514479_u0.shtml Toki eristyksessäkin saa elää, jos on vankilassa Sukevalla. Maamme aktiiviset ja riuskat viranomaiset toki huomasivat asian vuonna 2015, puuttuivat siihen ja antoivat vankilalle kannanottonsa vuonna 2017. Ihmisoikeuksien lintukodossa, jota me pian suurella sydämellä juhlimme asian käsittelyyn kului vaivaiset kaksi vuotta. http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Sukevan-vankilasta-l%C3%B6ytyi-kaksi-vuotta-eristyksiss%C3%A4-ollut-mies-ei-halua-puhua-kellek%C3%A4%C3%A4n/1066312?pwbi=3eb570a27735c34a42b5e99a489049b2 Viranomaisessa myös ymmärretään asioita. Taannoinen tasoristeysturma Skogbyssä sai aikaan kyseisen risteyksen tutkinnan, jonka lopputulos oli, että kyseinen risteys on suljettava. Se on ihan liian vaarallinen. On hyvä, että viranomainen ennakoi ja suojelee meitä tavallisia kansalaisia ympärillämme olevilta vaaroilta huolehtimalla mm.liikenneturvallisuudesta. Ahaa-elämys neljän vainajan voimin on siitä oivallinen esimerkki. https://yle.fi/uutiset/3-9932230 Viranomaisemme huolehtivat meistä päivin ja öin niin ahkerasti, että aina eivät kellot soi. Ei edes Matilla, joka epähuomiossa osteli johtamiskoulutusta syyttäjänvirastolle omalta veljeltään ymmärtämättä olevansa esteellinen. En minä tahallani, sanoo Matti. No kukas sitä nyt tahallaan, vallankaan viranomainen! https://yle.fi/uutiset/3-9933215 Tahallaan ei kukaan tee mitään, eikä varsinkaan jätä tekemättä. Pian satavuotiaassa Suomessa ollaan varmasti ylen ylpeita siitä, että meillä on vain muutama viranomaisten tahattomasti epähuomioima lapsivainaja. Eerika jäi aikoinaan kirjeenä postilaatikkoon, tarkoitus oli hyvä ja asia oli tarkoitus käsitellä pikimmiten, mutta kun oli se äitienpäiväviikonloppu tulossa ja kampaviinerit vielä leipomossa. Tällä viikolla surmansa saanut pikkuinen oli ollut pitkään henkeä ja terveyttä vaarantavan uhan alla, mutta virastoissa vietettiin tällä kertaa isänpäivän rääppiäisiä. https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/3-vuotiaaseen-kohdistunut-veriteko-sai-kauhistumaan-lastensuojelun-tilasta-olisi-pitanyt-tehda-jotain-kauan-ennen-tata/6656928#gs.7bouZkM Ei toki voi olettaa, että kaikki tieto kulkisi 100% oikein tai ajoissa viranomaisessakaan. Joskus sattuu pienehköjä yksittäisiä hamoja, etenkin silloin, kun on liikaa aikaa. Silloin voi vahingossa kirjata asiakirjoihin vaikkapa tuulesta temmatun rikosrekisterin: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016062321783174_uu.shtml Mutta ei hätää, ainahan voidaan säätää laki, joka turvaa jonkin oikeuden. Esimerkiksi vauvan oikeuden saada ravintoa. Satavuotiaassa Suomessa asia on nimittäin sillä tavalla, että isommat ihmiset saavat vapaasti syödä ravintoloissa kaikkien nähden, tai vaikka keskellä katua ostaa kojusta katuruokaa. Vauvoja tämä ei koske, koska asiaan liittyy tissi. Joten ei kun lakia säätämään: https://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/uutissuomalainen-thl-esittaa-julkisilla-paikoilla-imetys-pitaisi-turvata-lailla/6659418#gs.zRqv9yM Voisin mainita vielä satavuotiaan Suomen hienouksista muutaman, kuten pakkorokotukset, joiden osalta lähes joka ikinen hoiva-alan työnantaja käyttää direktiovaltaansa väärin. http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201711102200524295_u0.shtml Kenties suurin ylpeytemme aihe on kuitenkin TE-toimisto. Se on niin tehokas, että herättää kuntouttavalla työtoiminnallaan kuolleetkin. http://m.iltalehti.fi/kotimaa/201711152200534052_u0.shtml Näillä eväillä eikun juhlimaan satavuotiasta isänmaata. Sotiemme veteraanit ovat takuulla ylpeitä meistä. Siitä, miten hienosti olemme käyttäneet heidän turvaamansa mahdollisuuden olla vapaita, itsenäisiä, itsemääräämisoikeudellisia, oikeudenmukaisia, inhimillisiä, tasavertaisia... |
|